
Syysistutukset ovat parhaillaan käynnissä. Suomessa istutetaan vuosittain reilu 150 miljoonaa tainta, joista noin 20 miljoonaa istutetaan syksyllä.
Kokonaisuudessaan kuusentaimien istutusala pieneni viime vuonna yli 10 000 hehtaaria edellisvuodesta. Ruokaviraston mukaan taimitarhojen kuusentaimien toimitukset metsänviljelykseen vähenivät 12 prosenttia edellisvuodesta, mikä on vähemmän kuin kertaakaan vuonna 2006 alkaneen tilastointijakson aikana.
Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntijan Tatu Viitasaaren mukaan syynä ovat puhtaan kuusikon ongelmat.
”Se on usean osatekijän vaikutus, mutta yksi syy ovat kuusikoissa yleistyneet kirjanpainajatuhot, mihin on herätty. Lisäksi yhä enemmän suositaan sekapuustoisuutta, mikä pudottaa kuusen istutusmäärää”, hän sanoo.
Viitasaari arvelee, että trendi jatkuu tulevinakin vuosina.
”Edelleen kuusella on paikkansa, mutta se, ettei enää tehtäisi pelkkää kuusikkoa on mennyt läpi. Sekametsäteema on ollut vahvasti esille viime aikoina.”
Kuusen ennakoidaan kärsivän ilmastonmuutoksesta. Sekametsien kasvatuksella pyritään parantamaan metsän tuhonkestävyyttä ja lisäämään monimuotoisuutta.
”Edelleen kuusella on paikkansa, mutta se, ettei enää tehtäisi pelkkää kuusikkoa on mennyt läpi. Sekametsäteema on ollut vahvasti esille viime aikoina.”
Syysistutuksille kuusen paakkutaimet sekä pienet koivun paakkutaimet sopivat VIitasaaren mukaan parhaiten. Mäntyäkin istutetaan syksyllä, mutta kohdevalinnassa pitää olla huolellinen ja välttää alueita, joissa on kuivumisriski.
”Hienojakoisilla mailla rouste voi nostaa taimia pintaan. Liian karkeita maita voi vaivata kuivuus”, Viitasaari sanoo.
Viime vuoden istutusmääristä eniten kasvoivat rauduskoivun istutuspinta-alat. Rauduskoivua istutettiin kahdeksan prosenttia kaikista istutusaloista, ja taimia tuotettiin viljelyyn taimitarhoilla yhteensä 12,5 miljoonaa.
Se on ennätyksellisen paljon. Ruokaviraston tilaston mukaan koivun toimitusmäärä oli suurin sitten vuoden 2006. Esimerkiksi vuonna 2020 koivua tuotettiin vielä alle puolet viime vuoden määrästä.
Myös männyn tuotantomäärät taimitarhoilla ovat myös säilyneet korkealla tasolla, vaikka tuotantomäärä laskikin edellisestä huippuvuodesta.
Vaikka kuusen suosio on vähentynyt, se on silti pääpuulaji suurimmalla osalla istutusaloista. Kuusen taimia istutettiin viime vuonna lähes 39 000 hehtaarille, mikä on 59 prosenttia istutusalasta, kertoo Luonnonvarakeskus.
Mäntyä tuotettiin taimitarhoilla tuotetuista taimista 34 prosenttia (59,9 miljoonaa) ja rauduskoivua 8 prosenttia (12,5 miljoonaa).

Myös erikoispuiden kasvatus on kiinnostanut metsänomistajia viime vuosina.
”Se on vielä paljolti kokeiluluontoista, mutta sellaista viestiä on tullut taimitarhoilta, että kiinnostus on kasvussa”, Viitasaari sanoo.
Muiden puiden osuus kaikista tuotetuista taimista oli viime vuonna 0,3 prosenttia eli noin puoli miljoonaa tainta. Eniten myytiin siperianlehtikuusentaimia, lähes 341 000 kappaletta.
Tammentaimia myytiin 47 000, tervalepän 46 000 ja douglaskuusen taimia 32 000 kappaletta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
