• Ruotsissa tutkitaan puulajien avustettua leviämistä

    Monet kasvilajit eivät ehdi levitä yhtä nopeasti kuin ilmasto muuttuu.
    Lehmus on yksi puulajeista, joiden avustettua levittämistä pohjoisemmaksi pohditaan.
    Lehmus on yksi puulajeista, joiden avustettua levittämistä pohjoisemmaksi pohditaan. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsä
    28.8.202517:00
    Jukka Hämäläinen

    Metsät kohtaavat suuria haasteita ilmaston muuttuessa. Vastatakseen tulevaisuuden tarpeisiin Ruotsissa panostetaan 12 miljoonaa kruunua (noin miljoona euroa) neljän vuoden aikana tutkimushankkeeseen, joka käsittelee puulajien avustettua leviämistä.

    ”Ilmasto muuttuu hurjaa vauhtia, ja ekosysteemien sopeuttaminen olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Monet kasvilajit eivät ehdi levitä yhtä nopeasti kuin ilmasto muuttuu, toteaa hanketta johtava Ruotsin maatalousylisopiston metsäekologian dosentti Per Ola Hedwall tiedotteessa.

    Avustettu leviäminen tarkoittaa sitä, että ihmiset siirtävät aktiivisesti puulajeja alueille, joilla niiden ennustetaan menestyvän paremmin tulevaisuuden ilmastossa. Tämä voi tarkoittaa jo Etelä-Ruotsissa esiintyvien lajien siirtämistä pohjoisemmaksi tai Keski-Euroopasta peräisin olevien lajien istuttamista Ruotsiin.

    ”Haluamme kokeilla näiden lajien istuttamista jo nyt, usein olemassa olevien puiden alle, jotka voivat suojata niitä pakkaselta ja muilta ilmastoriskeiltä”, Hedwall kertoo.

    Tutkijat ovat valinneet kahdeksan lehtipuuta, joiden arvioidaan olevan ekologisesti tärkeitä ja tuottavan laadukasta puutavaraa. Valitut lajit ovat metsävaahtera, pyökki, imeläkirsikka, tammi, lehmus, vuorivaahtera, saksanpähkinä ja tanskanpihlaja.

    Hankkeessa analysoidaan myös lainsäädännöllisiä puitteita sekä sosiaalisia käsityksiä ja esteitä, jotka voivat vaikuttaa siihen, voidaanko puiden avustettua leviämistä toteuttaa käytännössä.

    Jos hanke onnistuu, se voi muuttaa metsänhoidon lähestymistapaa Ruotsissa kohti ennakoivia ja pitkäjänteisiä strategioita tulevaisuuden metsiä varten.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistaja voi parantaa metsänsä ilmastokestävyyttä suosimalla sekametsää. Kasvupaikalle kannattaa myös valita sille parhaiten sopiva puulaji.

      Metsänhoito | Tutkimus ennakoi, että puolet Suomen puista ei kestä ilmastonmuutosta – Luken tutkija rauhoittelee: ”Eivät suomalaiset puulajit häviä mihinkään”

      Tilaajalle
    • Douglaskuuset kasvavat suuriksi myös Suomessa. Kuvassa Jukka Reinikainen esittelee moista jättiä Elimäen Arboretumissa.

      Metsä | Land Lantbruk: Kolmen puulajin varassa toimiminen on riski metsäalalle

      Tilaajalle
    • Pyökki muistuttaa kuusta siinä, että senkään sirkkataimet eivät kuole valon puutteeseen. Tässä suhteessa pyökki eroaa muista lehtipuista.

      Pyökistä täsmäase juurikäävän saastuttamille kuusimaille – talvien lämpeneminen edistää pyökin menestystä Etelä-Suomessa

    • Lehtikuusi menestyy Suomessa yleensä hyvin, mutta sen kasvatuksen kannattavuus on toistaiseksi vaatimatonta, ellei lähellä satu olemaan erikoispuita sahaavaa yritystä. Sellutehtaallekin lehtikuusierän vastaanotosta pitää neuvotella erikseen. Sen kuidun ominaisuudet ovat erilaiset kuin tavallisen kuusen ja männyn.

      Kuusta viljellään Suomessa liikaa, mutta vaihtoehdotkaan eivät ole ongelmattomia: Lehtikuusi ja kontortamänty kelpaavat lähinnä sellutehtaille kuitupuuksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa