• Syke: kesän sinileväkausi alkoi rauhallisesti

    Suomen ympäristökeskus Syke julkaisi kesän ensimmäisen sinilevätiedotteen.
    Sinilevähavaintojen määrä on alkukesälle tyypilliseen tapaan ollut maltillinen.
    Sinilevähavaintojen määrä on alkukesälle tyypilliseen tapaan ollut maltillinen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Ympäristö
    19.6.202514:07
    Henna Lääveri

    Sinilevähavaintojen määrä on alkukesälle tyypilliseen tapaan ollut maltillinen, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke kesän ensimmäisessä sinilevätiedotteessaan.

    Sisävesillä on havaittu paikoittain hieman sinilevää, pääosin Etelä-Suomessa. Kahdella sisävesien valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoista havaittiin runsaasti sinilevää. Hieman sinilevää havaittiin 15:llä havaintopaikalla.

    Sisävesien sinilevähavaintoja on Syken mukaan tehty kuluneella viikolla enimmäkseen Etelä-Suomessa, mutta myös Keski-Suomessa sekä yksittäinen havainto eteläisessä Lapissa.

    Valtakunnallisessa sinileväseurannassa on kaiken kaikkiaan 246 aktiivista sisävesien havaintopaikkaa.

    Rannikkoalueilla sinilevää on sen sijaan havaittu jopa ajankohtaan nähden hieman vähemmän. Valtakunnallisen sinileväseurannan rannikon havaintopaikoilla ei ole kuluneella viikolla havaittu runsaasti levää.

    Hieman sinilevää havaittiin vain kahdella rannikon havaintopaikalla. Merialueilla valtakunnallisessa sinileväseurannassa on 69 aktiivista havaintopaikkaa.

    Merialueilla valtakunnallisessa sinileväseurannassa on 69 aktiivista havaintopaikkaa.

    Avomerialueilla ei ole Syken mukaan toistaiseksi havaittu merkittäviä leväesiintymiä.

    Syken mukaan kuluvalla viikolla epävakainen sää on estänyt kattavien satelliittihavaintojen teon pohjoisella Itämerellä.

    Suomenlahdella sinilevää havaittiin pieniä määriä veteen sekoittuneena. Selkämerellä, Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä ei sinileväesiintymiä havaittu lainkaan.

    Tähän aikaan kesästä vedessä voi esiintyä myös havupuiden siitepölyä, mikä saattaa muistuttaa sinilevää, Syke muistuttaa. Vettä kannattaa siis tarkastella huolella ennen uimista.

    Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (Syke), Ely-keskusten sekä kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten kesken.

    Seuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin. Sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä.

    Syken mukaan seurantaan kuuluu lähes 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilta maata sisävesiltä, rannikolta ja saaristosta.

    Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä kansalainen voi perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.

    Syken mukaan kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä 38 kansalaishavaintoa.

    Havainnot sinilevästä voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla.

    Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä, Syke muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Jos vedessä on sinilevää, ei kannata mennä uimaan.

      Ympäristö | Osaatko tunnistaa sinilevän? Näiden oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua lääkäriin

    • Sinilevä voi pilata uintihaaveet, mutta onneksi vain osan kesästä.

      Ympäristö | Tutkija paljastaa, miten viileä kevät vaikuttaa sinileväkauteen

    • Sinileväkukintojen muodostumisriski on suuri Suomenlahdella, Saaristomerellä sekä Selkämeren etelä- ja keskiosissa. Kuva heinäkuulta 2024. LEHTIKUVA / MIKKO STIG .

      Luonto | Syke ennakoi: Avomerialueilla luultavasti runsaasti sinilevää kesällä

    Artikkelin aiheet
    sinilevä
    Syke
    ympäristöhavainnot
    Järvi-meriwiki
    vesistö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä