
Biohiileen ja hiilidioksidin talteenottoon, käyttöön ja varastointiin liittyvät hankkeet on koottu yhteen Bioenergia ry:n ja Bioenergialehden toteuttamalle kartalle.
Kartalla näkyvät jo toteutuneet sekä suunnitteilla olevat hankkeet. Kartta perustuu Bioenergia ry:n keräämiin julkisiin tietoihin, ja sen sisältöä päivitetään kuukausittain.
”Suomella on erinomaiset mahdollisuudet erityisesti biomassasta peräisin olevan eli biogeenisen hiilidioksidin talteenottoon metsä- ja energiateollisuudesta”, Bioenergia ry toteaa tiedotteessaan.
Hiilidioksidin talteenottoa ja hyödyntämistä tutkineen VTT:n mukaan sen avulla voitaisiin pysäyttää hiilidioksidipitoisuuden nousu ilmakehässä tai jopa kääntää suunta laskuun.
Osassa hankkeista hiilidioksidi hyödynnetään talteenottolaitoksen läheisyydessä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden valmistukseen. Sen sijaan osassa hankkeista hiilidioksidi on otettu talteen ulkomailla mutta se jatkojalostetaan Suomessa.
Näiden lisäksi suunnitteilla on hankkeita, joissa talteenotettu hiilidioksidi vietäisiin pysyvään geologiseen varastoon Suomen ulkopuolelle. Myös hiilidioksidin käsittelyyn, kuljetukseen ja välivarastointiin liittyviä hankkeita valmistellaan.
Uusia biohiililaitoksia ja olemassa olevien laajennuksia on suunnitteilla kymmenkunta.
Bioenergia ry:n mukaan tuotantokapasiteetti voi jopa yli kymmenkertaistua vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä biohiiltä tuotetaan reilut 10 000 tonnia vuodessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
