
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (RKP.) kommentoi meneillään olevaa monipolvista luonnonsuojelu- ja ennallistamisasiaa muistuttamalla, että tietyt peruspilarit ovat yksiselitteisen selviä.
Suomi on kestävän maa- ja metsätalouden esimerkkimaa ja molempia asioita pitää pystyä jatkossa maassamme harjoittamaan. Samalla on myös selvää, että ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa molemmat talouden alat ovat hyvin merkittäviä.
”Näkemykseni mukaan valtaosa haluaa, että heidän toimintansa on sekä taloudellisesti kannattavaa että myös ekologisesti kestävää. Itse esimerkiksi ajattelen, että viljelen näitä maita ja hoidan metsääni niin, että on kunnia-asia jättää ne seuraaville sukupolville vähintäänkin yhtä hyvässä kunnossa.”
”Ennallistamiskysymyksessähän Suomen kanta on, että ehdotetussa muodossa se ei Suomelle metsävaltaisena maana käy. Lähden siitä, että siihen muutoksia myös saadaan. Kyse on Suomelle megaluokan kohtalon kysymyksestä, siitä että me edelleenkin voimme kestävästi harjoittaa metsätaloutta maassamme. Ilman sitä maa ei tule pärjäämään. Tästä asiasta on erittäin laaja yhteisymmärrys”, sanoo Blomqvist.
Luonnonsuojeluun ja omaisuudensuojaan Blomqvistilla on selvä kanta. Hän käyttää vertailua.
”Jos jossain kaupungissa tarvittaisiin kipeästi asuntoja asunnottomille ja valtio päättäisi, että otetaan yksityisten omistamia asuntoja käyttöön. On tietenkin selvää, että tällaisessa tilanteessa pitää korvata omaisuus omistajalle.”
”Käytän vertausta, kun keskustellaan siitä, miten maan- tai metsänomistajalle pitää korvata luontaisesta talouskäytöstä suojeluun siirrettävää maata tai metsää. Mikäli tällaiseen tilanteeseen päädyttäisiin, niin eikö ole täysin ilmeistä, että omistajalle maksetaan täysi korvaus menetystä maasta ja sitä kautta tulosta”, kysyy Blomqvist.
Hän huomauttaa, että kohteille löytyy vertailukelpoisia maita ja metsäpalstoja. Näistä voidaan nähdä paljonko hehtaari tuottaa vaikka 30 vuodessa tai mikä on metsä- tai peltomaan arvo. Niistä voidaan suhteuttaa omistajalle maksettava hinta.
”On täysin selvää, että aina kun yhteiskunta tarvitsee jotain, mikä on yksityisihmisen tai yrityksen omistuksessa, niin siitä pitää maksaa sen käypä arvo. Jos siihen ei voi luottaa, että kun jotain hankkii, että se on minun, niin mihin sitten voi luottaa. Mikäli näin ei ole, niin koko järjestelmähän hajoaa silloin”, päättää ministeri Blomqvist.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
