• Hallituksen ainoa viljelijäministeri maatalouden kannattavuuskriisistä: Hallituksen ja eduskunnan olisi pitänyt pystyä tekemään enemmän

    Mikään tukipaketti ei ratkaise maatalouden kustannuskriisiä, toteaa ministeri Thomas Blomqvist (r.). ”Kaikki on vain apua siihen, että selvitään talvesta yli. Sen jälkeen pitää saada tuottaminen kannattavaksi. Se pitää tulla hintojen, ei kriisipakettien.”
    Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist viljelee isiensä maita Tammisaaressa. Vaikka aivan kaikkeen Blomqvist ei ole viime vuosina itse ehtinyt, hän pitää tiukasti maatilan ohjaksia käsissään ja kantaa samalla suurta huolta suomalaisen maatalouden tilanteesta.
    Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist viljelee isiensä maita Tammisaaressa. Vaikka aivan kaikkeen Blomqvist ei ole viime vuosina itse ehtinyt, hän pitää tiukasti maatilan ohjaksia käsissään ja kantaa samalla suurta huolta suomalaisen maatalouden tilanteesta. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    22.12.202207:00
    Laura Ruohola
    Tammisaari

    ”Kyllä niin rehellinen tässä pitää olla, että minusta ei hallitus eikä eduskuntakaan ole viime kausien aikana tehnyt tarpeeksi suomalaisen maatalouden kannattavuuden eteen. Paljon on tehty ja paljon yritetty ja onnistuttukin, muttei varmasti tarpeeksi”, sanoo pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.).

    Varsinaisesti ministeri vastasi kysymykseen siitä, mistä hän haluaa, että suomalainen maanviljelijä RKP:n tältä hallituskaudelta muistaa, mutta luonnollisesti Blomqvist katsoo kautta kokonaisuutena.

    Hän odottaa ja edellyttää, että jonkinlainen tukipaketti maataloudelle vielä tänä talvena saadaan. Samalla hän muistuttaa, että kyse on vain ensiavusta.

    ”Millainen mahdollisesta paketista rahallisesti muodostuu, siihen en pysty tässä antamaan oikeaa vastausta. Mutta se on varmaa, että mikään tukipaketti ei ratkaise maatalouden kustannuskriisiä.”

    ”Kaikki on tässä vaiheessa vain apua siihen, että jollain lailla selvitään talvesta yli. Sen jälkeen pitää saada tuottaminen kannattavaksi. Se pitää tulla hintojen, ei kriisipakettien, kautta”, Blomqvist toteaa.

    Kauppa ja kauppaketjut tekevät hyvää tulosta, mutta eivät hekään sitä tekisi, ellei heillä olisi myytävänä hyvää suomalaista ruokaa.

    ”Kauppa ja kauppaketjut tekevät hyvää tulosta, mutta eivät hekään sitä tekisi, ellei heillä olisi myytävänä hyvää suomalaista ruokaa. Ja nyt elämme täysin kriittisiä hetkiä sen suhteen, jatkuuko kotimainen ruoantuotanto etenkin kotieläintiloilla. On pakko saada jotain aikaiseksi, jotta kaupalla myös tulevaisuudessa olisi myytävänä suomalaista lihaa, maitotuotteita ja munia”, Blomqvist sanoo.

    Ministeri muistuttaa vähän väliä keskustellessamme, että ”harjoitus” ei ole millään muotoa helppo. Lakimuutoksilla saadaan tiettyjä asioita aikaan, mutta ei kaikkea.

    ”Tuottajat ovat pieniä ja ostajat ovat suuria. Pitäisi ajatella, että ostaja maksaisi tuottajalle oikeaa hintaa. Ylihinta on sanana väärä, mutta käyttäisin terminä tuota oikeaa ja tuotteille pitäisi saada ikään kuin reilun kaupan hinta.”

    ”Suomessa on totuttu siihen, että aina kauppaan saadaan tavaraa vaikkapa energiakriisin keskellä. Mutta mitä sitten jos ei enää saada? Ollaanko kuinka lähellä sitä tilannetta?” Blomqvist kysyy.

    Kuten jo aiemmin todettiin, tammisaarelainen Blomqvist on tällä hetkellä hallituksen ainoa maanviljelijä-jäsen. On siis perusteltua kysyä, katsooko hän itse tarpeeksi puolustaneensa suomalaista maanviljelijää valtakunnan ykkösnäköalapaikalta.

    ”Tiedän, että ainakin jotkut minua vaaleissa tukeneet ovat odottaneet minun ottavan isompaa roolia. Muistutan kuitenkin, että meillä on hallituksessa hyvin selkeät roolitukset ja pelisäännöt ministereinä. Minulla on oma ministerivastuu ja vaikkapa maa- ja metsätalousministerillä omansa. Muutoin olen tietenkin tehnyt kaikkeni sen puitteissa, mihin olen voinut vaikuttaa. Sitä työtä tekevät myös muut RKP:n kansanedustajat”, Blomqvist sanoo.

    Loppiaisen jälkeen voimasuhteet hallituksen maanviljelysväessä muuttuvat, kun Mikko Savola (kesk.) astuu pätkäministerin saappaisiin. Nopeampi voisi ajatella, että maanviljelijöiden hätää olisi silloin puolustamassa maa- ja metsätalousministerin ohella jo kaksi maata viljelevää ministeriä.

    ”Ehkä hallituksen sisäisessä työskentelyssä pystymme ottamaan yhdessä entistä vahvempaa roolia maatalouden suhteen. Todetaan nyt kuitenkin myös se, että hänkin tulee ensisijaisesti puolustusministeriksi. En usko, että Savolakaan ensimmäistä tiedotustilaisuuttaan maatalouskärjellä tulee pitämään”, päättää Blomqvist.

    Lisää aiheesta
    • Tunnelmat lihatiloilla ovat kaksijakoiset.

      Lihantuotanto | Lihatiloilla kahtalaiset tunnelmat: Osalle tuottajahinnan nousu on antanut tilaa hengittää, osa vähentää tuotantoa tai lopettaa

    • ”Maailman ruokatilanne on herkkä. Ukrainan sodan alettua ruokasysteemi meni heti sekaisin. Viljamarkkina reagoi nopeasti 150 euroa lisää hintaa Venäjän hyökättyä”, Juha Mantila sanoo.

      Maatalous | Huoltovarmuuskeskus: Ruokaketju on kestänyt kriisit hyvin, mutta heikko kannattavuus syö maatilojen kestävyyttä

    • Suuret tilat ovat tehneet hankintoja ensi kesää varten enemmän kuin pienet. Yli sadan hehtaarin tiloista 76 prosenttia on hankkinut tuotantopanoksia vähintään jonkin verran.

      Maatalous | Viljelijägallup: Viisi prosenttia viljelijöistä aikoo lopettaa ensi vuonna, puolet on hankkinut ainakin osan ensi kesän tuotantopanoksista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen