
Harvennushakkuilta ja ensiharvennuksilta korjatun kuitupuukokoisen puun määrä kasvoi kuluvana syksynä kolmanneksella viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Lisääntynyt kysyntä on näkynyt myös hinnoissa, jotka ovat olleet tasaisen hyviä lähes koko maassa. Lapissa, Kainuussa ja Etelä-Pohjanmaalla hinnat ovat olleet jonkin verran maan keskiarvoa alemmat.
Kuitupuun hintaa on tukenut havusellun vuosi sitten lokakuussa alkanut hinnannousu. Eurooppalaisen havusellun hinta nousi vuodessa 1 180:stä 1 620 Yhdysvaltain dollariin, joka on korkein taso Pix-indeksin 28-vuotisessa historiassa. Kuluvan vuoden syys-lokakuussa indeksi kääntyi laskuun.
Metsänhoitoyhdistys Haapavesi-Kärsämäki toimii Kemin, Oulun ja Äänekosken sellutehtaiden välimaastossa. Puun hyvä hinta on aktivoinut alueen metsänomistajat ottamaan yhteyttä metsänhoitoyhdistykseen.
”Kuitupuun, samaten tukkipuun, kysyntä on kovaa ja näyttää sellaisena myös jatkuvan. Metsänomistajat tarjoavat harvennusleimikoita korjuuseen viime vuotta aktiivisemmin”, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Holappa.
”Ensiharvennus samoin kuin muutkin harvennukset kannattaa aina tehdä ajallaan, ja nyt on hyvä hetki hoitaa hakkuurästit kuntoon”, Holappa kannustaa.
Hän kertoo, että kaikkiin harvennusleimikoihin on saatu tänä vuonna 3–5 tarjousta ja harvennusten hakkuujälki on ollut lähes poikkeuksetta laadukasta.
Metsänhoitoyhdistyksen omassa korjuupalvelussa pyörii talvisin 3–4 koneketjua. Kuitupuuta matkaa nelostietä pitkin tasaisesti sekä etelän että pohjoisen suuntaan.
Holapan mukaan energiapuu ei kilpaile Pohjois-Pohjanmaalla kovin rajusti kuitupuun kanssa, koska lähialueella ei ole isoja metsähakkeen käyttäjiä.
Omatoimihakkaajan tuntipalkka ei ole noussut kuitupuun hinnan nousun myötä.
”Alle kymmenesosa kuitupuusta tarjotaan hankintapuuna. Hankintalisä on pysynyt 20–25 eurossa kuutiolta korjuukustannusten noususta huolimatta. Metsänomistaja päättäköön itse, onko se riittävä korvaus.”
Pohjois-Pohjanmaan metsät olivat lokakuun lopussa melko märkiä ja korjuussa odoteltiin maan jäätymistä.
”Marraskuussa ehtii vielä tarjota harvennusleimikoita talvikorjuuseen, mutta kiirettä kannattaa jo pitää”, Holappa sanoo.
Isoista puunostajista ahnaimmin harvennushakkuille pyrkii Metsä Group. Kemin uusi sellutehdas on saatu lopulta lähes täyteen vauhtiin, ja sinne tarvitaan havukuitua vuodessa 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin aikaisemmin. Osa puusta tuodaan Ruotsista.
”Tänä vuonna olemme ostaneet kuitupuuta viime vuotta enemmän. Ostoihimme vaikuttaa Kemin biotuotetehtaan käynnistyminen mutta myös tuotannon rajoitukset muilla sellutehtailla”, vahvistaa Metsä Groupin puukauppa- ja metsäpalvelujohtaja Jani Riissanen.
Kemin tehdas on Metsä Groupin eniten kuitupuuta käyttävä laitos. Seuraavaksi eniten kuitupuuta käyttävät suuruusjärjestyksessä Äänekoski, Rauma, Joutseno, Kaskinen ja Simpele.
Kilpailutilannetta Riissanen kuvailee kovaksi.
”Osittain kilpailuun vaikuttaa energiapuun hyvä kysyntä. Sähkökattiloiden yleistyminen kuitenkin vähentää tulevaisuudessa energiayhtiöiden puunkäyttöä.”
Viime vuonna kuitupuun ostajat alkoivat kamppailla energiarangan ostajia vastaan pudottamalla kuiduksi kelpaavan puun minimilatvaläpimitan viiteen senttiin aiemmasta kuudesta.
Kilpailun kovenemisesta kertoo sekin, että eteläafrikkalaisen Sappi-konsernin Lohjan Kirkniemen paperitehdas käynnistää ensi vuonna oman puunhankintansa. Aiemmin se osti puut Metsä Groupilta.
Metsä Group on ilmoittanut ostavansa mielellään myös hankintakuitua. Jani Riissasen mukaan hankintapuun osuus ostoista on 5–25 prosenttia alueesta riippuen.
Jo vuonna 2021 Metsä Group otti kilpailuvaltikseen harvennushakkuiden järeysrunkohinnoittelun.
”Noin viidennes harvennushakkuista hinnoitellaan kokorunkohintana puiden järeyden mukaan. Metsänomistaja voi itse päättää, millaisia puita hän haluaa harvennuksessa poistettavaksi, ja tiliä kertyy puiden tilavuuden mukaan”, Riissanen kertoo.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
