

Kaksi vuotta sitten energian hinta ja saatavuus olivat kaikkien eurooppalaisten huolenaiheena. Venäjä oli rajoittanut maakaasun toimituksia, ja hyökkäys Ukrainaan kärjisti tilannetta entisestään.
Vaikka silloin pysähtyi myös puun tuonti Suomeen, nojaaminen puuenergiaan on ollut onnistunut valinta, näkee Tage Fredriksson. Puuttuva polttoaine saatiin kotimaasta.
”Tilanne huomioiden on selvitty aika vähin vaurioin. Puuhan hoitaa huoltovarmuuden hyvin. Logistiikka on vain hyvin erilaista, kuin mihin energiateollisuus on tottunut. Isojen lastien ja varastojen sijaan puuta kertyy ympäri vuoden monesta lähteestä, varmuusvarastoja ei samalla tavalla tarvita.”
Puun kasvanut energiakäyttö on herättänyt myös kritiikkiä. Esimerkiksi ympäristöjärjestöjen Ei polteta tulevaisuutta -kampanja antaa ymmärtää, että metsiä kaadettaisiin Suomessa ensisijaisesti poltettavaksi.
”Se on vale. Kaikki jakeet, jotka menevät polttoon, ovat sivuvirtoja. Päätuote metsätaloudessa on aina ollut ja tulee olemaan tukki. Kaikki muu on sivutuotetta, myös kuitupuu, puhumattakaan energiapuusta”, Fredriksson muistuttaa.
Vastuullinen metsänomistaja huomioi myös luonnon monimuotoisuuden.
”Jos putsataan pois ja viedään polttoon kaikki mikä ei kelpaa teollisuudelle, silloin ei tehdä oikein. Onneksi on metsäsertifiointi, mutta sen lisäksi metsänomistaja voi tehdä päätöksiä. Järeät haavat ja muut lehtipuut tulisi mieluummin jättää metsään kuin hakata bioenergiaksi.”
Tage Fredriksson jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle oltuaan pitkään Bioenergia ry:n toimialapäällikkönä ja Bioenergia-lehden päätoimittajana. Kun Bioenergia ry perustettiin, hän oli yhden sen edeltäjäyhdistyksen, Puuenergia ry:n toiminnanjohtajana.
Maatilalla varttunut Fredriksson tuntee myös metsänomistajan ajatusmaailman. Viisi vuotta työurasta kului metsänhoitoyhdistyksessä, silloisessa Porvoon-Sipoon mhy:ssä.

Keskeisenä saavutuksena työurallaan Fredriksson pitää eri tahojen tuomista yhteen.
”Metsäenergia on ollut siellä metsässä, ja energialaitokset omalla tontillaan. Toimijoiden tiedot toisistaan olivat heikot. Siinä on ollut kova homma yhdistää nämä maailmat.”
Metsäteollisuuden roolin Fredriksson näkee kaksijakoisena. Se vahti yhdistyksessä, ettei polttoon päädy ainespuuta. Samalla etenkin UPM:n ja Metsäliittoon kuuluneen Biowatin panostukset puuenergiaan olivat keskeisiä alan kehittymisen kannalta.
Metsänhoitoyhdistykset nousivat merkittävään asemaan erityisesti harvennusenergiapuun hankinnassa.
Alkuun pullonkaulana oli koneyrittäjien epäluulo energiapuuta kohtaan. Käännekohtana Fredriksson pitää finanssikriisiä vuonna 2008.
”Metsäteollisuus keskeytti puunhankinnan kesken talven, ja koneyrittäjät olivat ilman työtä. Hankintaketjuissa hoksattiin, että energiapuuta pystyy kuitenkin tekemään. Silloin energiapuulle tuli uskottavuutta myös koneyrittäjien keskuudessa.”
”Jos energiapuuta käytettiin viime vuonna 11 miljoonaa kuutiota, sehän on koneyrittäjien työllisyyden kannalta aika tärkeää. Pitää muistaa, että energiapuun korjuu on ympärivuotista toimintaa. Tekijöiden pitää saada toimeentulonsa siitä, silloin se toimii.”
Jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa Bioenergia ry:n toimialapäällikön ja Bioenergia-lehden päätoimittajan työstä.
Oli perustamassa Bioenergia ry:tä 2011 silloisen Puuenergia ry:n toiminnanjohtajana.
Koulutukseltaan metsänhoitaja Helsingin yliopistosta.
Asuu Loviisaan kuuluvassa Liljendalissa Sävträskin kylässä. Kotoisin naapurikylästä Eskilomista.
64-vuotias. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme aikuista tytärtä.
Harrastaa metsästystä, kuorolaulua, vapaaehtoistyötä kouluvaarina ja näyttelemistä.
Tärkeimpänä puuenergian kilpailukyvyn takaajana on ollut EU:n päästökauppa, joka nostaa fossiilisten polttoaineiden hintaa. Kun päästöoikeuksien hinta laski 2010-luvulla, puuenergian käytölle koitti vuosikymmenen loppuun asti jatkunut suvantokausi. Alkuun tilanne oli vaikea kasvun varaan investoineille yrityksille.
”Ala oli tehnyt sen virheen, että oletettiin kasvua tulevan joka vuosi. Tehtiin kunnon varastot kaikkea, kannoista hakkuutähteisiin. Kun kysyntä ei kasvanutkaan, silloin kalusto seisoo.”
Lähivuosina puuenergian käyttö saattaa Suomessa saavuttaa huippunsa. Viimeisiä fossiilienergialaitoksia suljetaan, mutta samaan aikaan kaukolämpöä siirtyy yhä enemmän myös puusta pois, sähkön varaan.
Erilaisia hukkalämpöjä hyödynnetään siellä, missä niitä on tarjolla. Fredrikssonin mielestä yhden yrityksen hukkalämmön varaan ripustautuminen on riskialtista. Esimerkiksi Mäntsälä hyödynsi kaukolämmön tuotannossa venäläisen Yandexin konesalin hukkalämpöä, mutta Venäjän hyökkäyksen jälkeen kunnassa tuli kiire rakentaa biolämpölaitos.
”Hukkalämpö on hyvä renki mutta huono isäntä. Pitää olla suunnitelma B.”
Fredrikssonin eläkepäivät ovat toimintaa täynnä. Hän kirjoittaa freelance-toimittajana paikallislehti Nya Östikseen sekä ruotsinkieliseen maa- ja metsätaloustuottajien Landbygdens Folkiin. Kerran viikossa Fredriksson käy kouluvaarina eli vapaaehtoisena avustajana Sävträskin alakoulussa. Myös teatteriin on aiempaa enemmän aikaa. Fredriksson näyttää kuvaa itsestään tuimana suurvisiirinä Lurensin kesäteatterissa. Rooleja on ollut myös elokuvissa.
”Näytteleminen on antanut paljon. Siinä on tekemisissä eri ikäisten ja erilaisten taustojen omaavien ihmisten kanssa, ja kaikki vetävät samaan suuntaan.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
