
Energiapuun kauppa vilkastui viime vuonna huomattavasti. Se näkyy sekä kauppamäärissä että hinnoissa.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2023 energiapuuta ostettiin noin viisi miljoonaa kuutiometriä, mikä on miljoona kuutiometriä enemmän kuin edellisvuonna.
Energiapuun hinnat nousivat vuoden 2023 syyskuuhun asti voimakkaasti, pystykaupoissa enemmän kuin hankintakaupoissa.
Karsitun rangan keskihinta kohosi viime vuonna pystykaupoissa 19,4 euroon, mikä oli reaalisesti peräti 2,6 kertaa edellisen vuoden hinnan suuruinen.
Hankintakaupoissa hinta kohosi 1,3-kertaiseksi 43,4 euroon. Alueelliset erot ovat suuria. Etelä-Suomessa rankapuun hinta hipoi jo viittäkymppiä.
Latvusmassan keskihinnat nousivat vähemmän, pystykaupoissa 7,3 euroon ja hankintakaupoissa 25,5 euroon.
Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty arvelee, että rankapuun kohonnut hinta on ohjannut kysyntää enemmän latvus- ja kokopuuhun, sillä niiden kauppamäärät ovat kasvaneet enemmän kuin karsitun rangan.
Yksinkertaisin selitys energiapuukaupan virkistymiseen Suomessa on Venäjän-tuonnin loppuminen Ukrainan sodan takia. Toisaalta energiapuuta tuodaan nyt esimerkiksi Baltian maista.
Tullin tilastojen mukaan pyöreän energiapuun tuonti on kolminkertaistunut vuoden 2022 syksystä vuoden 2023 syksyyn.
Suomalaisilla metsänomistajilla on joka tapauksessa hyvä tilanne, sillä energiapuun kova kysyntä jatkuu.
Harvennuskuitua tarvitaan lisää ja samaan aikaan hankitaan jo seuraavan lämmityskauden puita.
MTK:n kenttäpäällikkö Pauli Rintala näkee energiapuun hinnannousun taustalla useita syitä.
Venäjän-tuonnin loppumisen lisäksi fossiilisista polttoaineista on pyritty eroon, jolloin kivihiiltä ja hitaasti uusiutuvaa turvetta on korvattu puulla.
Lyhyessä ajassa metsähakkeen käyttöä on lisätty suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa, kuten esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla, Tampereella ja Naantalissa.
Sahojen tuotantoseisokkien ja muun muassa Kotkamillsin sahan alasajon vuoksi purua ja kuorta on vähemmän käytössä. Lämpölaitokset korvaavat purun ja kuoren käyttämällä enemmän metsähaketta.

Rintalan mukaan vanhan kemeralain mukainen pienpuun korjuutuki kohdisti tuet aikoinaan riukumetsiin, joissa taimikonhoito oli laiminlyöty.
Hänen mukaansa metsänomistajan kannalta on lopulta ollut hyvä asia, että kriteereitä tiukennettiin ja tuki on viime vuosina vähentynyt.
Siinä missä pienpuun tuki aiemmin kattoi suuren osan kantohinnasta, nyt sitä maksetaan hehtaariperusteisesti ja tuki kohdistuu huomattavasti suppeammalle joukolle.
”Nuoren metsän hoito ei ole enää riippuvainen valtion tuesta, vaan se muuttui kaupalliseksi kohteeksi. Onko käynyt niin, että tuen menettäminen on nostanut pienpuun hintaa?”
Rintala katsoo, että pienpuun kauppa toimii nyt aidosti markkinaehtoisesti.
Myyntitilanteessa ei enää eritellä energia- ja ainespuuta puutavaralajeittain, vaan myynnissä on tietynlainen kohde ja puunostajat kilpailevat keskenään, minkälaiset puukaupat siitä tehdään.
”Pienpuun kauppaan on rantautunut avoin markkinatalous. Se on puunmyyjän näkökulmasta poikkeuksellisen positiivinen ilmiö.”
”Nuoren metsän hoito ei ole enää riippuvainen valtion tuesta, vaan se muuttui kaupalliseksi kohteeksi. Onko käynyt niin, että tuen menettäminen on nostanut pienpuun hintaa?” Pauli Rintala
Energiapuukauppaan keskittyneen Laanian metsäjohtaja Juha Fränti vahvistaa, että kiinnostus energiapuuta kohtaan on kova.
Hän ennakoi, että jatkossa kysyntä pysyy tasaisen hyvänä. Hänen mukaansa myös tarjontaa on ollut kohtuullisen hyvin.
Laania toimittaa energiapuun pääsääntöisesti valmiina hakkeena lämpölaitoksille. Ainespuu toimitetaan sahoille ja sellutehtaille.
Fräntin mukaan nuoren metsän hoitokohteella puu pystytään hyödyntämään erittäin hyvin, ja se on metsänomistajalle hyvä mahdollisuus laittaa metsiä kasvukuntoon.
”Pieniläpimittaisissa kohteissa vähäisiä määriä ainespuuta voi päätyä myös polttoon, jolloin voidaan taata tehokas toiminta puunkorjuuketjuille.”
Puutuoteyhtiö Koskisen metsäjohtaja Joonas Ojasalo kertoo, että yhtiö keskittyy puukaupassa tukkivaltaisiin kohteisiin. Leimikot ostetaan kokonaisina ja hakkuutähteet kerätään talteen.
Niin metsähakkeen kuin sahan sivutuotteiden myyntiin yhtiöllä on vakiintuneet yhteistyökumppanit Etelä-Suomessa.
Myös Ojasalo näkee, että energiapuun kysyntä on jatkossakin vahvaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
