

EU:n halu vaikuttaa metsien käyttöön kohdistuu täydellä painollaan Suomeen ja sitä kautta myös yksityismetsiin. Koska EU:n metsiin vaikuttavien aloitteiden yhteisvaikutuksia ei ole arvioitu, ne saattavat olla myös kielteisiä.
EU:n velvoittava metsiä koskeva sääntely on lisääntynyt vuodesta 2019 alkaen, kun ilmasto- ja ympäristötavoitteet ovat nousseet sääntelyn keskiöön. Metsätalouden tarpeiden sijaan sääntelyä tavoitteet ovat johdettu usein maatalouden puolelta.
”Tämä näkyy esimerkiksi metsäkato- ja ennallistamisasetusten perusteluissa ja painotuksissa”, toteaa Metsäbiotalouden tiedepaneelin puheenjohtaja Antti Asikainen Audiomedian haastattelussa.
”Sääntelyn seurauksena puuntuotannon edellytykset kiristyvät.”
Tällä hetkellä EU vaikuttaa metsiin 80 aloitteen kautta ilman, että niiden yhteisvaikutuksia olisi arvioitu. Kyseiset vaikutukset kohdistuvat erityisen voimakkaasti Suomeen, koska Suomi on EU:n metsävaltaisimpia maita ja metsäteollisuuden rooli on kansantaloudessa keskeinen.
”Sääntelyn seurauksena puuntuotannon edellytykset kiristyvät, ja metsänomistajien sekä teollisuuden on sopeuduttava samanaikaisesti hiilinielutavoitteisiin, biodiversiteetin turvaamiseen ja bioenergian kestävyysvaatimuksiin”, sanoo Asikainen.
Asikaisen mukaan tämä monikerroksinen paine voi heikentää kilpailukykyä ja lisätä epävarmuutta.
Ongelmana on, että EU:ssa metsäsääntelyä tehdään sirpaloituneesti. Siitä johtuen kokonaisuutta ja lopputulosta on vaikea hahmottaa.
Asikainen peräänkuuluttaa päätösten systemaattista yhteisvaikutusten arviointia, joka ottaa huomioon myös sen, mitä tapahtuu EU:n ulkopuolella.
”Muuten voi käydä niin, että metsien käyttö vähenee EU:ssa ja Suomessa, mutta lisääntyy muualla maailmassa, jolloin tavoitteiden globaali hyöty jää rajalliseksi.”
Tuohon liittyen Metsäbiotalouden tiedepaneeli on selvittänyt EU:n ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikkojen vaikutuksia metsätalouteen. Ne ovat valtavat ja koskevat myös yksittäisiä metsänomistajia.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan luontotyyppien ennallistamisvelvoite kohdistuisi Suomessa noin 2–6 miljoonaan hehtaariin. Sen kustannukset voivat nousta jopa 19 miljardiin euroon vuoteen 2050 mennessä.
”Ennallistamistoimista aiheutuvat käyttörajoitukset voisivat vähentää yksityismetsien tuloja jopa 173 miljoonalla eurolla vuosittain. Kun vaikutukset ovat vielä suurelta osin epävarmoja, se lisää kansallisen toimeenpanon riskejä”, muistuttaa Asikainen.
EU:n Lulucf-asetus liittää metsät tiiviiksi osaksi EU:n ilmastopolitiikkaa. Ilmastopaneelin mukaan vuoden 2030 tavoitteen saavuttaminen edellyttää hakkuiden selvää rajoittamista.
Ne pitäisi pudottaa nykyisestä noin 75 miljoonasta kuutiometristä 62 miljoonaan kuutiometriin.
Toisaalta hakkuiden vähentäminen EU:ssa ei välttämättä ratkaise mitään. Se vaan siirtäisi hakkuita muualle.
”Arvioiden mukaan noin 70 prosenttia EU:ssa vähennetyistä hakkuista kompensoitiin kasvavina hakkuina EU:n ulkopuolella, mikä heikentää globaalia ilmastovaikutusta”, vahvistaa Asikainen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
