• Suosittuun lintujen ääniä tunnistavaan sovellukseen lisättiin koukuttava peli

    Muuttolintujen kevät -sovellus julkaistiin nyt myös Ruotsissa.
    Millainen olikaan västäräkin viserrys? Sekin selviää Lintupelistä.
    Millainen olikaan västäräkin viserrys? Sekin selviää Lintupelistä. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    12.4.202512:00
    Jukka Hämäläinen

    Jyväskylän yliopiston kehittämään Muuttolintujen kevät -sovellukseen on lisätty Lintupeli.

    ”Pelin pohjaidea on, että näytölle tulee neljä lajia. Sitten kuuluu ääni, joka kuuluu jollekin näkyvistä linnuista. Peli aloitetaan tasolla, jossa on vähän lajeja. Kun ne kaikki tunnistaa laulusta tarpeeksi hyvin, peli ehdottaa esimerkiksi kymmentä uutta lajia”, kehittämispäällikkö Ari Lehtiö kertoo.

    Pisimmälle päässeillä tunnistettavana on 263 lajia, jotka myös sovelluksen tekoälymalli tunnistaa.

    ”Peli ei ensisijaisesti pyri kilpailuttamaan ihmisiä, vaan haastamaan itseä lajien tunnistamisessa ja oppimaan lisää linnuista. Mutta varmaan perheenjäsenet, työyhteisöt ja tuttavat voivat leikkimielisesti kilpailla, kuka on paras lintutietäjä”, Lehtiö sanoo.

    Suomessa jo kolmatta vuotta käytössä oleva Muuttolintujen kevät -sovellus on herättänyt runsaasti mielenkiintoa myös Ruotsissa. Appi julkaistaan Ruotsin sovelluskaupoissa.

    Suomen ja Ruotsin rajojen yli kurottava yhteistyö auttaa yliopiston mukaan muodostamaan entistä kattavamman kuvan lintujen kevätmuutosta. Samalla se avaa tietä hauskoille haasteille ja oppimismahdollisuuksille kansainvälisessä lintuharrastajien yhteisössä.

    Kansalaisten keräämä havaintoaineisto auttaa tutkijoita ja täydentää merkittävästi olemassa olevaa tutkimustietoa. Sen avulla voidaan kehittää uusia menetelmiä lintulajien seurantaan sekä ymmärtää entistä paremmin lintujen muuttoreittejä.

    ”Lintujen muutto ei pysähdy maiden rajoille, vaan ulottuu laajasti Pohjoismaiden alueelle. Kun havaintotietoa saadaan yhä laajemmalta alueelta, kasvaa tietämyksemme lintujen muuttokäyttäytymisestä ja sen muutoksista myös kansainvälisesti,” tutkimusta johtava akatemiaprofessori Otso Ovaskainen Jyväskylän yliopistosta toteaa.

    Muuttolintujen kevät -sovellus tunnistaa tekoälyn avulla pihassa visertelijän ja mahdollistaa oman lajilistan keräämisen sovellukseen.

    Sovellus on ollut keväiden kestosuosikki. Sen kehitys on osa Ylen, Tieteen tietotekniikan keskuksen ja Jyväskylän yliopiston yhteistyötä. Hanketta ovat rahoittaneet Euroopan tiedeneuvosto sekä Jane ja Aatos Erkon Säätiö.

    Lisää aiheesta
    • Kirjoittaja bongasi lintusovelluksella lähimetsästä satakielen. Ulkonäöltään vaatimattoman linnun ääni on lintumaailman kauneimpia.

      Luonto | Sovellus teki minustakin lintubongarin – onko pelisovellus paras ase myös vieraslajien torjuntaan?

    • Maastoon on laskentapaikoille viety lisäksi infotaulut, joissa kerrotaan mistä on kyse ja niissä on myös QR-koodi, jonka voi skannata puhelimella. Arkistokuva.

      Luonto | Lintujen kevätmuuttoa voi seurata mobiilisovelluksella, joka tunnistaa yli 250 lintulajia

    • Ulkosaaristossa sijaitseva Utö on yksi lintuharrastajien vakiokohteita keväisin. Arkistokuvassa lintuharrastaja Utössä toukokuussa 2021.

      Harrastukset | Pääseekö lintuharrastuksessa alkuun vain, jos ostaa kaulalleen tonnilla optiikkaa? Näin vastaa lintuasiantuntija

    • Koskikara on ainoa pikkulintu, joka sukeltaa. Jään reunalla sen saattaa nähdä tähystelemässä.

      Luontomatkailu | Tällä linnulla on päinvastainen muuttomatka kuin linnuilla yleensä – näissä paikoissa sen kuulee ja näkee nyt varmimmin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Muuttolintujen kevät
    Lintupeli
    Jyväskylän yliopisto
    tekoäly
    lintuharrastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle