

Maanomistajan oikeudet ja omaisuudensuoja puhuttavat Pirkkalassa. Kunnassa hyväksyttiin kesäkuussa 2024 strateginen yleiskaava, jonka liite on vähintäänkin kyseenalainen yksityisen maanomistajan näkökulmasta.
Strategisen yleiskaavan liitteeksi on piirretty karttakuva ”metsäekologisesta verkosta”, joka ulottuu myös yksityisten maanomistajien maille.
Verkosto uhkaa merkittävästi rajoittaa maa-alueiden käyttömahdollisuuksia. Kunta aikoo rajoittaa metsänhoidollisia toimia kieltämällä muun muassa avohakkuut alueelta. Puunkaadot onnistuisivat jatkossa vain kalliiksi taksoitettujen maisemointilupien kautta.
”Oli kaksi tuntia aikaa sijoittaa asutus ratikkareitin varteen.” Heikki Riihimäki
MTK Pirkanmaa ja Pirkkalan paikallisyhdistys järjestivät aiheesta tilaisuuden maanomistajille torstaina. Tilaisuuteen oli kutsuttu kunnan viranhaltijoista kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen, ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen sekä kansliapäällikkö Jaakko Joensuu. Kukaan kutsutuista ei saapunut paikalle.
Tilaisuuteen oli saapunut kuitenkin useita Pirkkalan kunnanvaltuutettuja. Puheenvuorojen perusteella asiaa ei ole päättäjien kesken käsitelty.
”Kun päätettiin montako asukasta ratikkareitin varteen tulee, luonnos on ollut esillä ja mennyt liitteenä läpi. Oli kaksi tuntia aikaa sijoittaa asutus ratikkareitin varteen”, perustelee kunnan valtuuston jäsen Heikki Riihimäki (kesk.)

Pirkkalan kunnanvaltuusto päätti viime lokakuussa raitiotien vaiheittaisesta rakentamisesta Tampereelta Pirkkalaan.
Raitiotien rakentamisen vuoksi Pirkkalan kunnan väkiluvun on kasvettava.
”Kunnan väkiluku pitää tuplata, Pirkkala tarvitsee yli 40 000 asukasta”, kertoo pirkkalalainen keskustapoliitikko Henna Palin. Palin on ehdolla Pirkkalan pormestariksi kevään kuntavaaleissa.
Massiivinen kaupunkirakentaminen aiheuttaa luontokatoa. Palinin mukaan Pirkkalan kunnan suunnitelma metsäekologisesta verkostosta toimii kompensaatiokeinona sille, että keskusta-alueelta kaadetaan puita.
Tiivistettynä yksityinen maanomistaja joutuu kompensoimaan kaupunkirakentamista.
”Pirkkalan kunnan suunnitelma metsäekologisesta verkostosta toimii kompensaatiokeinona sille, että keskusta-alueelta kaadetaan puita.” Henna Palin
Strateginen yleiskaava on oikeusvaikutukseton eli vielä sillä kunta ei pysty vaikuttamaan yksityiseen maankäyttöön. Varsinaisella kaavoituksella kunta voi vasta toteuttaa maankäytön suunnittelua, kertoo MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri.
”Kaavoilla voidaan suojella, mutta mitään aktiivisia toimia ei voida edellyttää kaavoissa.”
Kristeri ei ole tutustunut Pirkkalan tapaukseen, vaan kommentoi aihetta yleisesti.
Kunnalla on hänen mukaansa oikeus kirjoittaa kaavamääräyksen sisään vaikkapa avohakkuukielto. Kaavoituksen vaikutus ei kuitenkaan saa olla kohtuuton maanomistajalle. Kohtuullisuuden raja pitäisi jotenkin määrittää.
Lisäksi korvauskäytännöt pitää miettiä ja rahoitus olla olemassa, Kristeri sanoo.

Isoissa kasvukeskuksissa, jollainen Pirkkalakin on, viranomaisilla on vimma ulottaa kaavoitus metsäalueille, sanoo Mhy Pirkanmaan johtaja Jussi Parviainen.
Hänen mukaansa metsä ei tarvitsisi kaavamerkintöjä lainkaan.
”Yleensä perusteena on monimuotoisuus, luontoarvo tai biodiversiteetti. Eivät ne tarvitse kaavaa maankäytön suunnittelussa. Metsien käyttöä ohjaavat lait ja sertifioinnit sekä hyvän metsänhoidon suositukset. Kun näin toimitaan, ei monimuotoisuutta tai hiilensidontaa heikentäviä vaikutuksia ole.”
Myös talousmetsä on virkistyskäytössä, Parviainen muistuttaa.
Yleiskaavoitus ei automaattisesti ole huono asia.
”Jos kaavamerkintänä on M-alue, ei maisematyölupia vaadita ja metsätalous voi toimia normaalisti”, Parviainen sanoo.
M-alue tarkoittaa kaavamerkinnöissä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
