• Ympäristötukea saa kohta aiempaa enemmän – laskennassa käytettäviä keskikantohintoja korotetaan

    Ympäristötuen määrä saattaa kasvaa jopa 900 euroa hehtaarille.
    Tilaajalle
    Ympäristötukien jättämistä kannattaa viivyttää kesäkuun puolelle.
    Ympäristötukien jättämistä kannattaa viivyttää kesäkuun puolelle. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä|Ympäristö
    22.5.202518:30
    Jarmo Palokallio

    Ympäristötukea saa pian aiempaa enemmän. Se selittyy tuen laskennassa käytettyjen keskikantohintojen vahvistumisella.

    Suomen metsäkeskuksen mukaan ympäristötuen laskennassa käytettäviin maakunnallisiin keskikantohintoihin tulee merkittävä korotus kesäkuun alusta.

    Keskikantohinnat nousevat noin 20–30 prosenttia. Korotuksen jälkeen ympäristötukea voi saada noin 500–900 euroa hehtaarilta aiempaa enemmän riippuen maakunnasta.

    Maakunnittain vertailtuna keskikantohinta nousee eniten Pohjois-Karjalassa, noin 30 prosenttia. Pienin muutos on Kanta-Hämeessä, mutta sielläkin uusi keskikantohinta on 20 prosenttia aiempaa suurempi.

    Pienin muutos on Kanta-Hämeessä.

    Metsänomistajat voivat hakea ympäristötukea Metsäkeskuksesta korvauksena metsän määräaikaisesta suojelusta.

    Ympäristötukisopimus tehdään kymmeneksi vuodeksi, ja sinä aikana metsänomistaja ei saa tehdä suojellussa metsässä hakkuita tai metsänhoitotöitä.

    Uudet keskikantohinnat huomioidaan niiden ympäristötukihakemusten käsittelyssä, jotka saapuvat Metsäkeskukseen 1.6.2025 tai sen jälkeen.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristötuki on tarkoitettu ensisijaisesti metsälain kymppipykälässä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen.

      Luonto | Suojelu kiinnostaa metsänomistajia, vaikka kymmenen vuoden sopimuksissa tulikin roima notkahdus

    • Metsänomistajan vapaaehtoisesti suojelema metsä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Metsäkeskuksen hitaus saattaa pian uhata suojeluhaluja

    • Kulotuksesta tuli tuettava metsänhoitokeino metkan myötä.

      Metsänhoito | Näihin metsänhoitotöihin metka-tukea voi hakea

    Artikkelin aiheet
    ympäristötuki
    Metsäkeskus
    metsänomistus
    metsänsuojelu
    keskikantohinnat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä