• Suojelu kiinnostaa metsänomistajia, vaikka kymmenen vuoden sopimuksissa tulikin roima notkahdus

    Metso-ohjelma saavutti tavoitteensa etuajassa. Jatkokausi alkaa ensi vuonna.
    Ympäristötuki on tarkoitettu ensisijaisesti metsälain kymppipykälässä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen.
    Ympäristötuki on tarkoitettu ensisijaisesti metsälain kymppipykälässä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen.  Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Luonto
    11.3.202517:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metso-ohjelmassa eli virallisesti Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmassa suojeltiin viime vuonna kaikkiaan noin 3 200 hehtaaria metsäisiä elinympäristöjä.

    Suomalaiset metsänomistajat suojelivat viime vuonna pysyvästi noin 2 900 hehtaaria metsää ja tekivät kymmenvuotisia ympäristötukisopimuksia 260 hehtaarille.

    Lisäksi noin 20 hehtaaria metsiä rauhoitettiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi ja luonnonhoitotöitä toteutettiin noin 200 hehtaarilla.

    Metso-ohjelmalle valmistellaan jatkokautta ja uusia tavoitteita, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö kertovat tiedotteessaan. Uusi ohjelmakausi käynnistyy ensi vuonna.

    ”Metso-ohjelman suosio metsänomistajien keskuudessa on luonnonsuojelun menestystarina.”

    Sari Multala

    Metson keskeinen tavoite saavutettiin viime vuonna, sillä ohjelmassa on nyt suojeltu pysyvästi tai pysyväisluonteisesti hieman yli 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita.

    Tavoite oli asetettu toteutettavaksi vuoden 2025 loppuun mennessä eli se saavutettiin hieman etuajassa.

    "Metso-ohjelman suosio metsänomistajien keskuudessa on luonnonsuojelun menestystarina. Iso kiitos metsänomistajille, jotka jälleen tarjosivat hyviä kohteita suojeluun”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.).

    Metso-ohjelman toinen tärkeä tavoite on tehdä ympäristötukisopimuksia ja luonnonhoitotöitä 82 000 hehtaaria vuoden 2025 loppuun mennessä.

    Ministeriöiden mukaan viime vuonna tavoite edistyi vajaalla 500 hehtaarilla, mikä on selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

    ”Tämä johtui pääasiassa uuden metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) luonnonhoitotukien hakemiseen käytetyn tietojärjestelmän käyttöönoton viivästymisestä.”

    ”Ympäristötukihakemusten valmistelu pääsee tänä vuonna taas vauhtiin, kun Metsäkeskus purkaa ympäristötukihakemusjonon.”

    Sari Essayah

    Ympäristötukisopimusten ja luonnonhoitotöiden Metso-ohjelman tavoitteesta on saavutettu 80 prosenttia eli noin 65 500 hehtaaria.

    ”Ympäristötukihakemusten valmistelu pääsee tänä vuonna taas vauhtiin, kun Metsäkeskus purkaa ympäristötukihakemusjonon ja vahvistaa metsäalan toimijoiden luonnonhoidon koulutusta ja neuvontaa”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) toteaa.

    Viime vuonna pysyvästi suojeltujen ja kahdeksikymmeneksi vuodeksi määräaikaisesti rauhoitettujen Metso-kohteiden yhteisarvo oli yhteensä noin 23 miljoonaa euroa. Ympäristötukisopimusten korvauksiin käytettiin noin 0,8 miljoonaa euroa ja luonnonhoitohankkeisiin 0,6 miljoonaa euroa.

    Tänä vuonna Metso-ohjelman toimenpiteisiin on yhteensä käytössä noin 46 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset metsänomistajat tekivät viime vuonna kymmenvuotisia ympäristötukisopimuksia yli 5 100 hehtaaria ja pysyvästi suojeltiin noin 4 300 hehtaaria metsää. Lisäksi rauhoitettiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi noin 90 hehtaaria ja luonnonhoitotöitä toteutettiin noin 160 hehtaarilla.

      Luonto | Metso-ohjelma saavuttaa pysyvän suojelun tavoitteensa etuajassa – metka-tukien haku avautuu pian

      Tilaajalle
    • Kymmenen vuoden määräaikaiseen suojeluun voi saada rahaa Metso-ohjelmasta. Siihen sopivat esimerkiksi metsälakikohteet, kuten puronvarsimetsiköt.

      Metsiensuojelu | Metsäkeskus irtisanoi kaikki Metso-suojelun valmistelijat – rahaa on silti rutkasti

      Tilaajalle
    • Pysyvään suojeluun riittää vielä rahaa erityisesti Uudellamaalla, Kaakkois-Suomessa ja Hämeessä.

      Metsiensuojelu | Metso-ohjelman rahoitus romahti ennätysvuosista – YM: ”On urbaani legenda, että suojelusta leikataan”

      Tilaajalle
    • Metsälaki suojaa metsässä virtaavaa puroa, mutta luontoarvojen turvaamiseksi sen lähialue on hyvä rauhoittaa laajemminkin esimerkiksi ympäristötukisopimuksella.

      Ympäristö | Vapaaehtoinen metsiensuojelu kaipaa rahaa ja volyymia – parissakymmenessä vuodessa suojeltu Lohjan kokoinen pläntti

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle