• Männylle tulossa hyvä käpysato, kuusen riesana taudit

    Metsäpuiden siementuottajat aloittelevat paraikaa syksyn käpykeräyksiä.
    Tilaajalle
    Männyllä on ollut hyvä siemensato. Luontaista uudistamista harkitsevalla ensi kevät saattaa olla otollista aikaa.
    Männyllä on ollut hyvä siemensato. Luontaista uudistamista harkitsevalla ensi kevät saattaa olla otollista aikaa. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsänhoito
    21.9.202507:00
    Aura Pilkama

    Männylle on tulossa erinomainen käpysato tänä vuonna, vahvistavat siementuottajat. Sato saattaa olla jopa paras viiteen vuoteen, sanoo Tapion kasvuliiketoiminnan johtaja Juha Ruuska.

    ”Näyttää oikein hyvältä. Kävyt ovat isoja, ja niitä on paljon. Kaikilla viljelmillä näyttää tasaisesti hyvältä eri puolilla Suomea”, hän sanoo.

    Siemen Forelialla käpyjen keräykset männyille ovat alkaneet tällä viikolla.

    ”Tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta odotamme 20–30 prosenttia parempaa satoa kuin viime vuonna”, sanoo siementen hankinnasta vastaava asiantuntija Antti Määttä.

    Siementuottajat vahvistavat, että männylle on ollut viime vuosina myös hyvä kysyntä. Keväällä Suomen Metsäkeskus kertoi, että metsänkäyttöilmoitusten mukaan jo yli puolet metsistä aiottiin uudistaa männylle.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan viime vuonna männynsiemeniä tuotettiin reilut 6 170 kiloa.

    Vuoden takaisen heikon siemensadon jälkeen männyn siementilanteeseen odotettiin jo keväällä parannusta.

    Männyn siementen varisemiseen kuluu kukinnasta kaksi vuotta, ja siemensatoa voidaan ennustaa kuluvan vuoden lisäksi kahdelle seuraavalle vuodelle käyttämällä metsiköiden käpylaskentaa sekä silmuanalyysiä.

    Mänty kukki hyvin viime vuonna, ja silmulaskuanalyysien yhteydessä laskettujen pikkukäpyjen perusteella Etelä-, Itä- ja Keski-Suomeen voidaan saada hyvinkin runsas siemensato myös ensi vuonna, arvioi Luke keväällä. Pohjois-Suomessa siemenmäärä yltää todennäköisesti keskinkertaiselle tasolle.

    ”Kävyt ovat isoja, ja niitä on paljon.”

    Juha Ruuska

    Myös koivu kukki keväällä runsaana. Ruuskan mukaan siemensato on hyvä, mutta sen laadusta eli siementen itävyydestä ei ole vielä tietoa.

    Siemen Forelialla koivunsiemeniä ei tänä vuonna kerätä, sillä taimia on uudistettu ja ne eivät vielä tuota siementä.

    ”Viime vuonna tuholaiset veivät kaikki kävyt.”

    Juha Ruuska

    Kuuselle ei sen sijaan ole näköpiirissä runsaita siemensatoja. Juha Ruuskan mukaan käpysatoa on tullut useana vuonna peräkkäin, mikä on pitänyt tuholaiskannat elinvoimaisina.

    Tavallisesti käpysatoa tulee harvemmin, ja hyviä käpyvuosia on kerran tai kaksi vuosikymmenessä.

    ”Viime vuonna tuholaiset veivät kaikki kävyt. Usealla viljelmällä ollaan toiveikkaita, varsinkin ensimmäisen sukupolven käpyä saadaan.”

    ”Tuholaisia näkyy, mutta käpyä on paikoitellen paljon ja keräystyö saadaan käyntiin.”

    Myös Siemen Forelialla keräystä ollaan aloittelemassa. Määtän mukaan käpyjä on paljon, mutta jos terveitä käpyjä on puissa vain vähän, keräys ei kannata.

    ”Kuusentuomiruoste on meidän vakiovihollinen ja haittaa kuusen siementen kehittymistä tosi paljon”, hän sanoo.

    Kuusella yleisiä ruostesieniä ovat kuusentuomiruoste ja kuusentalvikkiruoste. Niiden torjuntaan ei ole olemassa kasvinsuojeluaineita. Hyönteisistä kuusen siemensatoa verottavat muun muassa käpykoisa ja käpykääriäinen.

    Lisää aiheesta
    • Luontainen uudistaminen edellyttää sitä, että hakkuissa on jätetty laadukkaita siemenpuita, Kortejärvi muistuttaa.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Sekametsän kasvattajalle on nyt tarjolla ilmaista apua luonnolta

    • Männyn luontaiselle uudistamiselle on koittamassa hyvät hetket.

      Metsä | Puiden kukintaennusteet julki – tarkista täältä otollisin aika luontaiselle uudistamiselle

    • Mänty kukkii.

      Metsänhoito | Pääpuulajeista mänty kukkii tänä vuonna runsaimmin – koivuallergikoille luvassa erityinen vuosi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    mänty
    kuusi
    siementuotanto
    metsätalous
    tuholaiset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla