Kalojen elohopeapitoisuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Elohopeapitoisuus voi olla jopa 30–40 prosenttia suurempi talvella ja keväällä verrattuna loppukesään ja syksyyn.
Kylminä kuukausina kaloille on tarjolla vähemmän ravintoa ja niiden aineenvaihdunta hidastuu. Myös kutuaika on kalojen elimistölle energiaa kuluttavaa, joten talvella ja keväällä ne ovat hoikimmillaan. Kesällä ne puolestaan kasvavat, kun ravintoa on reilusti tarjolla.
Suurimmat erot mitattiin petokaloilla kuten kuhalla ja ahvenella. Vaikka eroja oli vuodenaikojen välillä, mikään mitatuista pitoisuuksista ei ylittänyt turvallisena pidettyä raja-arvoa. EU:ssa raja on useimmilla kalalajeilla 0,5 mg/kg elohopeaa.
”Tekemiemme ahven- ja kuhahavaintojen perusteella luonnonkalojen elohopeaseurantaa tulisi kuitenkin tehdä myös talvella, jolloin pitoisuudet ovat korkeampia. Myös ihmisravinnon ja kalastuksensäätelyn näkökulmasta kestävä ratkaisu olisi rajoittaa kalastusta kalojen kutuajan läheisyydessä”, ehdottaa väitöskirjatyöntekijä Alex Piro Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
