• Lohen kalastus halutaan pannaan ensi vuonna Itämerellä

    Kansainvälinen merentutkimusneuvosto Ices suosittelee, että Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahden merialueilla ei kalastettaisi lohta lainkaan vuonna 2024.
    ICES suosittelee, että lohenkalastajien veneet jäävät laitureihin ensi vuonna.
    ICES suosittelee, että lohenkalastajien veneet jäävät laitureihin ensi vuonna. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Kalastus
    27.6.202310:58
    Eija Vallinheimo

    Kansainvälinen merentutkimusneuvosto suosittelee tiedotteen mukaan ensi vuodelle nykyistä pienempiä kalastuskiintiöitä Itämerelle.

    Kansainvälinen merentutkimusneuvosto suosittelee, että Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahden merialueilla ei kalastettaisi lohta lainkaan vuonna 2024. Lohta saisi kuitenkin kalastaa Perämerellä, mikäli EU:n neuvosto sallii alueellisen kalastuksen säätelyn. Suomenlahden lohen kalastuskiintiö on suunnilleen samansuuruinen kuin edellisvuosina.

    "Edellisestä neuvonannosta poiketen nyt myös Selkämeren lohenkalastus suositellaan suljettavaksi pääaltaan lisäksi. Sulku koskisi sekä kaupallista että vapaa-ajan kalastusta", kertoo erikoistutkija Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskuksesta.

    Kalastuskieltosuositus johtuu Baltian maiden luonnonlohikantojen ja Ruotsissa Selkämereen laskevan Ljunganjoen lohikannan heikosta tilasta. Ljunganjoen nousulohissa oli tautiepidemia vuosina 2016–2020, minkä seurauksena poikasmäärät ovat olleet pieniä. Ljunganjoen lohia voitaisiin saada saaliiksi Saaristomerellä, Ahvenanmaalla ja Selkämerellä.

    Myös Itämeren silakka- ja kilohailikantojen kalastuskiintiösuositukset pienenivät, koska kantojen kutubiomassa on pienentynyt. Pohjanlahden silakkakannan kutubiomassan arvioitiin olevan lähellä kriittistä kynnysarvoa.

    Itämeren itäiselle turskakannalle Ices suosittelee täysrauhoitusta ja myös läntiselle turskakannalle hyvin pientä kiintiötä kantojen heikon tilan takia.

    Lisää aiheesta
    • Tornionjoella lohenpoikasten poikastiheydet jäivät tänä kesänä huippuvuosia pienemmiksi.

      Erä | Itämeren lohikantojen poikasmäärät jäivät huippuvuosia pienemmiksi

    • Kalastajat Kari ja Niklas Malen sekä Petteri Takala kokevat rysiä Reposaaressa.

      Kalastus | Merialueelta pyydetystä silakasta ruokalautasille päätyi viime vuonna vain viidesosa

    • Suurin osa kaupallisista kalastajista pyytää rannikolla rysillä tai verkoilla.

      Erä | Silakkasaalis pienenee kuudetta vuotta peräkkäin ‒ ahventa ja muikkua saatiin rannikolta hyvin

      Tilaajalle
    • Lännenpuolen Lohen yrittäjä Sami Suominen kasvattaa kirjolohia merikasseissa Kustavissa.

      Kalanviljelijä toivoo kasvatuslupien myöntämiseen oikeita perusteita: ”Itämeren kuormitusta ei voi pelkästään tämän alan piikkiin laittaa"

    • WWF Suomi, Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ovat sitä mieltä, että Suomen tulee ajaa EU:ssa tieteellisten suositusten mukaisia kiintiöitä.

      Järjestöt vastustavat lohikiintiöiden kasvattamista: ”Riitelisi sekä Suomen kalastuslain henkeä että EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa vastaan"

    Artikkelin aiheet
    lohen kalastus
    Itämeri
    Ices
    kalastuskiintiöt
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen