• Syynää koira huolellisesti punkkien varalta – vain muutaman millimetrin mittainen otus voi lymytä varpaiden välissä tai jopa ikenissä

    Kuluva kesä on ollut hyvä punkeille ja niitä on havaittu ennätysmäärin.
    Tilaajalle
    Punkki saattaa piilotella koiran varpaiden välissä.
    Punkki saattaa piilotella koiran varpaiden välissä. Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Lemmikit
    17.7.202315:00
    Eija Vallinheimo

    Punkkilive-tietokannan mukaan punkkeja on nyt liikkeellä paljon. Tähän mennessä punkkeja on punkkiliven tietojan mukaan havaittu lähes 85 000, mikä on enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä. Viimeisen kuukauden ajalta havaintoja on tehty lähes 20 000.

    Lisää aiheesta
    • Keskikesällä punkit saattavat olla jatkuva riesa, ja moni on ollut tänä kesänä sitä mieltä, että punkkeja on tänä vuonna erityisen paljon. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Luonto | Punkkihavaintoja on tehty ennätysmäärä ‒ samalla nousee riski sairastua puremasta

    Koiran tai kissan ihoon kiinnittynyt punkki on tärkeää poistaa mahdollisimman nopeasti. Punkkia voi olla vaikeaa havaita, sillä kiinnittyessään se on vain muutaman millimetrin mittainen. Usein punkin huomaa vasta silloin, kun se on imenyt itsensä maissinjyvän kokoiseksi.

    Punkki irrotetaan punkkipihdeillä tai punkkilassolla ottamalla kiinni niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Sen jälkeen vedetään ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä punkki hitaasti ja varovasti irti.
    Punkki irrotetaan punkkipihdeillä tai punkkilassolla ottamalla kiinni niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Sen jälkeen vedetään ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä punkki hitaasti ja varovasti irti.  

    Punkit kiinnittyvät mielellään esimerkiksi koiran tai kissan kuonoon, korvien taakse ja kainaloihin. Punkki saattaa kuitenkin lymytä jopa koiran ikenissä tai varpaiden väleissä.

    Punkkiaikana säännöllinen punkkitarkastus ja jo kiinnittyneiden punkkien irrottaminen ovat tärkeä päivittäinen rutiini ja merkittävä osa punkkien levittämiltä taudelta suojautumista.

    Punkin tuntee sormenpäillä pienenä nystyränä iholla, mutta monet eläinlääkärit neuvovat tekemään jakausta turkkiin, jotta näkee paremmin, onko ihossa kiinni pienempiä punkkeja.

    Myös omat sääret kannattaa tarkastaa aina ennen kuin menee ulkoa sisälle. Eniten ilmoituksia punkeista on tänä kesänä tehty muun muassa Etelä-Suomen saaristoalueella ja Oulun seudulla sekä Itä-Suomen järvialueilla.

    Punkkiliven tarkoituksena on kerätä havaintoja Turun yliopiston tutkimuksiin puutiaisten eli punkkien levinneisyydestä Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Punkkialueella liikkuessa tärkeintä olisi suojaava vaatetus, jolla punkkien pääsy iholle estetään.

      Luonto | Puutiaisten levittämät taudit voivat olla vakavia ‒ Toimi näin, jos löydät iholtasi punkin

    • Aikuinen puutiainen on muutaman millimetrin kokoinen, mutta syötyään se voi paisua herneen kokoiseksi.

      Hyvinvointi | Totta vai tarua ‒ lääkäri vastaa kesäisiin terveyshuoliin

    • Pihakissasta punkkipihdeillä irroitetut puutiaiset aloittavat vaivalloisen näköisen taaperruksensa heti pöydän pinnalla.

      Piha ja puutarha | Video: Kupunsa verellä täyttäneet punkit kohtaavat toisensa kuin hahmot Kaurismäen elokuvassa

    • Punkki ei välttämättä ole vielä asettunut talvilevolle.

      Luonto | Punkki voi purra Suomessa ympäri vuoden – mutta miksi ihmiset syövät niitä etelän maissa?

    • Myyrät, jänikset, rusakot ja supikoirat pystyvät toimimaan isäntinä sekä puutiaisille että borreliabakteereille ja aiheuttavat suurimman borrelioosiriskin.

      Erä | Pahin punkkiaika taas käsillä ‒ viheliäinen punkki voi tarttua myös koiraan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    punkit
    koira
    puutiainen
    saastuminen ja taudit
    Turun yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio