• Stora Enson korjuutyömaalla sattui ympäristövahinko: Metsäkoneet ylittivät raakkujoen Kainuussa

    Kohteen korjuutyöt on pysäytetty ja korjaavat toimenpiteet aloitettu.
    Stora Enson mukaan yhtiöllä on ohjeet raakkujen huomioimiseksi, mutta niitä ei ollut tässä tapauksessa noudatettu. Kuva ei liity tapaukseen.
    Stora Enson mukaan yhtiöllä on ohjeet raakkujen huomioimiseksi, mutta niitä ei ollut tässä tapauksessa noudatettu. Kuva ei liity tapaukseen.  Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsäteollisuus
    20.8.202414:15
    Anni-Sofia Hoppi

    Stora Enson korjuutyömaalla havaittiin viime viikolla ympäristövahinko. Metsäkoneet olivat ylittäneet joen, jossa on erittäin uhanalaisten raakkujen eli jokihelmisimpukoiden esiintymä.

    Kohteen korjuutyöt on pysäytetty ja tapahtuman selvittäminen aloitettu yhdessä ympäristöviranomaisten kanssa. Korjaavat toimenpiteet on käynnistetty, ja ne tehdään raakkuasiantuntijoiden laatiman suunnitelman mukaisesti.

    ”Olemme tapahtuneesta erittäin pahoillamme. Nyt on olennaista tehdä korjaavat toimenpiteet ripeästi ja huolellisesti vahinkoalueen ennallistamiseksi ja lisävahinkojen ehkäisemiseksi”, sanoo Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen tiedotteessa.

    Stora Enson mukaan yhtiöllä on ohjeet raakkujen huomioimiseksi, mutta niitä ei ollut tässä tapauksessa noudatettu. Yhtiö on aloittanut selvityksen ympäristövahingon syistä oman toimintansa osalta.

    Lisää aiheesta
    • Koneyrittäjä Riku Haanpää rakensi patoa Pölkkänäsuota reunustavaan ojaan Posiolla helmikuussa. Tarkoitus on ohjata vesiä takaisin alkuperäisille kulkureiteilleen, jotta raakuista tunnettu Livojoki säilyisi puhtaana.

      Luonto | Miten kaivinkone ja jokihelmisimpukka liittyvät toisiinsa? Vain pieni osa raakkupuroista on elinkelpoisia

      Tilaajalle
    • Raakku eli jokihelmisimpukka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. LEHTIKUVA / HANDOUT / PANU OULASVIRTA.

      Ympäristö | Suomesta löytynyt 12 uutta raakkujokea, yksi merkittävimmistä esiintymistä Tenojoen vesistössä

    • Raakkututkimuksessa yleisesti käytetty työntömitta ulottuu 150 millimetriin asti. Kyseisen jättiraakun pituuden määrittämiseksi oli tarpeen käyttää kahta mittaa.

      Eläimet ja kasvit | Puolangalta löytyi jättiraakku – ”Kukaties maailman suurin?”

    Artikkelin aiheet
    ympäristövahinko
    Stora Enso
    Kainuu
    raakku
    metsäkoneet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa