• Tohmajärvellä on lumijälkien mukaan parikymmentä sutta –”Meidän osaltamme hirvenmetsästys loppui nyt tähän”

    Seitsemän suden lauma hyökkäsi lauantaina hirvikoiran kimppuun. Ensilumi on paljastanut alueen susien suuren määrän.
    Koiran tappaneen susilauman jäljet näkyivät ensilumessa.
    Koiran tappaneen susilauman jäljet näkyivät ensilumessa. Kuva: Mika Piironen
    Metsä|Erä
    5.11.202416:30
    Eija Vallinheimo

    Värtsilän Riistamiehet olivat hirvijahdissa lauantaina 2. marraskuuta, kun seitsemän suden lauma tappoi emän ja vasan perässä olleen hirvikoiran Tohmajärvellä.

    Metsästyksenjohtaja Mika Piiroinen kertoo Metsästäjäliiton tiedotteessa, että hyökkäyksen sattuessa passimiehet olivat motissa molemmin puolin koiraa. Lähin metsästäjä oli vain 300 metrin päässä paikasta, jossa sudet hyökkäsivät.

    ”Mitään ihmeempää ulinaa tai haukkumista ei kuulunut. Kun koira oli jonkin aikaa lähes paikallaan, omistaja soitti sen tutkapantaan. Silloin kuultiin outoa ääntä, joka ilmeisesti tuli siitä, kun sudet raahasivat koiraa”, Piiroinen kertoo.

    Koirasta jäi jäljelle vain pää ja häntä vaikka paikalle päästiin nopeasti. Metsästäjät saivat tunnistettua paikalta ainakin kaksi aikuista sutta ja viisi pentua.

    Lauantaina satanut ensilumi on auttanut hahmottamaan susien tämänhetkistä määrää alueella. Sunnuntain jälkilaskentojen perusteella Tohmajärvellä on ainakin parikymmentä sutta.

    Paikallisten metsästäjien mukaan yksi alueella jo kymmenen vuotta ollut susilauma on tänä syksynä muuttanut käyttäytymistään. Syyksi muutokselle arvellaan jommankumman laumanjohtajan vaihtumista.

    Sudet ovat tappaneet Tohmajärvellä ja lähialueilla niin metsästyskoiria kuin kotieläimiä. Nyt lauma vaikuttaa myös hirvenmetsästykseen.

    ”Hirvikantaa pitäisi saada säädeltyä, mutta meidän osaltamme hirvenmetsästys loppui nyt tähän kunnes vahinkoa tuottava susilauma saadaan kuriin”, Piiroinen sanoo.

    Metsästäjäliitto kertoo, että metsästäjät ovat perustaneet havaintoja varten WhatsApp-yhteisöjä, jotka kattavat koko maan. Yhteisöjen tarkoitus on myös nopean viestinnän avulla estää susien aiheuttamia koirakuolemia.

    Lisää aiheesta
    • Susilife-hankkeen testaamassa suojaliivissä on koiran suojana piikit liivin selkäpuolella.

      Erä | Metsästyskoirille kehitellään jatkuvasti susilta suojaavia liivejä – liiveissä on testattu kameroita, piikkejä, pahoja makuja ja hampaankestävää materiaalia

    • Patu on yksi susien hampaisiin jääneistä koirista Sotkamossa.

      Erä | Kartta näyttää karun tilanteen: Sotkamon ja Kajaanin välinen alue on synkintä susien aiheuttamissa koiravahingoissa

      Tilaajalle
    • Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola otti kantaa suurpetoasioihin MT Liven haastattelussa.

      Erä | Metsästäjäliiton Silpola susitilanteesta: ”Kotiläksyjä täytyy tehdä – Ruotsissa saa metsästää, olosuhteet ovat samat”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle