• Hampaita ihmiselle näyttäneen suden poistoon ei heru lupaa Köyliössä – viranomaisten eriarvoinen suhtautuminen kaivertaa mieliä

    Poliisin tapa toimia uhkaa tai vaaraa aiheuttaneissa susitilanteissa ihmetyttää Lounais-Suomessa.
    Omistaja suojeli koiraansa heittelemällä multakokkareita sutta kohti.
    Omistaja suojeli koiraansa heittelemällä multakokkareita sutta kohti. Kuva: Markku Vuorikari, lukijan kuva, koonnut: Aatu Jaakkola
    Metsä|Erä
    23.6.202410:00
    Eija Vallinheimo

    Köyliössä ihmetellään tilannetta, jossa viranomaiset eivät anna lopetusmääräystä sudelle, joka on aiheuttanut vaarallisia tilanteita ja liikkunut pihoilla.

    ”Meillä on useampaan kertaan turhaan karkotettu sutta, joka on muun muassa yrittänyt ottaa kiinni yhden talon terrierin. Susi irvisteli hampaitaan ja murisi talon emännälle, joka pihallaan yritti häätää sutta heittelemällä sitä multapaakuilla”, kertoo Köyliön alueella suurriistavirka-avun yhteyshenkilönä toimiva Juha Jokela.

    Pablo-terrieri selvisi tilanteesta eläinlääkärikäynnillä.

    Pablo selvisi suden kynsistä haavoilla.
    Pablo selvisi suden kynsistä haavoilla. Kuva: Koiran omistaja

    Jokela kertoo turhautuneena, että piha-alueelle tuleville susille on kaksi kertaa anottu ja saatu karkotuslupa. Molemmilla kerroilla sudet karkotettiin.

    Pidempää vaikutusta karkotuksilla ei ollut ja sudet palasivat karkotusten jälkeen nopeasti ihmisten pihoille.

    Suurriistavirka-apua antavien mielestä suurin ongelma on se, että suurpetotilanteissa ihmiset eivät soita hätäkeskukseen.

    ”Jos suurpeto liikkuu hoidetussa pihapiirissä toistuvasti, käyttäytyy uhkaavasti tai ei pelkää ihmistä, tulisi aina soittaa hätäkeskukseen”, Jokela toteaa.

    ”Täällä alueella susia on ollut vuodesta 2008 lähtien ja niihin on totuttu. Hätäkeskukseen ei soiteta kovin herkästi. Poliisin pitäisi kuitenkin toimia ja turvata asukkaita täälläkin, kun tilanne näyttää vakavalta. Erikoista on, että näin vakavien asioiden kanssa leikitään”, Jokela toteaa.

    Vaaraa aiheuttavan suurpedon tapauksessa tulisi ottaa yhteyttä hätäkeskuksen kautta poliisiin.

    Tieto tapahtuneesta on välitetty poliisille ja se näkyy muun muassa Tassu-järjestelmässä. Tieto ei kuitenkaan välittynyt poliisille hätäkeskuksen kautta.

    Suden katsotaan poliisin omien ohjeistustenkin mukaan aiheuttavan vakavaa vaaraa, jos susi lähestyy ihmistä tai käyttäytyy uhkaavasti.

    Poliisi voi päättää suurpedon lopettamisesta, jos se aiheuttaa uhan ihmisten turvallisuudelle. Päätös perustuu kuitenkin aina poliisin tapauskohtaiseen kokonaisarvioon. Poliisilain mukaan eläimen lopettaminen on viimesijainen keino.

    Nykyisin Säkylän kuntaan kuuluvasta Köyliöstä ei ole pitkä matka Sastamalaan, jossa toistuvasti asutuksen läheisyydessä liikkunut susi lopetettiin 17. kesäkuuta.

    Sisä-Suomen poliisi antoi lopetusmääräyksen, koska sutta ei onnistuttu muutoin karkottamaan alueelta. Poliisin saamien hätäilmoitusten mukaan susi oli valoisana aikana nähty kulkemassa taajama-alueella talojen pihoissa sekä eläintilalla.

    Lisää aiheesta
    • Sudesta oli tullut poliisille hätäkeskuksen kautta lukuisia hälytystehtäviä edeltävien viikkojen aikana. Arkistokuva.

      Erä | Susi lopetettu poliisin päätöksellä Sastamalassa sunnuntaina – ”Susi ei osoittanut ihmisarkuutta”

    ”Meistä on erikoista, että samanlaisessa tapauksessa vierekkäisissä kunnissa tehdään erilaisia päätöksiä. Ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat”, Köyliön metsästysseuran puheenjohtaja Janne Lätti puuskahtaa.

    Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestintäasiantuntija Katri Tammio kertoo, että koko Säkylän kunnan alueella ei ole tiedossa poliisille osoitettua tehtävää, jossa susi olisi käynyt kiinni koiraan.

    Tammion mukaan lähtökohtaisesti poliisi menee paikan päälle selvittämään asiaa ja akuutissa tilanteessa poliisikin voi antaa lopetusmääräyksen.

    ”Poliisin lopetuspäätöksen antaminen tapauksessa riippuu kuitenkin esimerkiksi ilmoitusviiveestä ja varsinkin siitä, onko kyseinen tapahtuma on sattunut riistakeskuksen antaman karkotuspäätöksen aikana”, Tammio toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Ilmoitettuja pihakäyntejä on ollut yli sata vuodessa. Kaikista ei enää edes ilmoiteta Tassu-järjestelmään.

      Erä | Video: Turvallisuustilanne huolestuttaa Köyliössä – ”Sudet tuppaavat pihaankin parin viikon välein”

      Tilaajalle
    • Molemmat susista risteytetyt koirarodut muistuttavat poikkeuksellisen paljon sutta.

      Erä | Karkkilassa poliisia työllistäneet koiraeläimet paljastuneet koiriksi – koirien karkaamisen esitutkinta jatkuu

    • Suurpetotehtävät lisääntyvät samaan aikaan kun metsästäjien osaaminen rapautuu.

      Erä | Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piiri haluaa päivittää virka-apusopimukset – ”Tehtävissä odotettavissa räjähdysmäistä kasvua”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    susi
    Köyliö
    poliisi
    suurpetotilanteet
    turvallisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle