
Turun yliopiston uudessa tutkimuksessa on selvitetty Suomen eliölajistossa tapahtuneita muutoksia 1800-luvulta 1900-luvulle.
Tutkijat käyttivät selvitystyöhön poikkeuksellista menetelmää: he kävivät läpi digitoituja sanomalehtiä, jotka oli julkaistu 1800-luvun alun 1960-luvun lopun välisenä aikana. Aineisto sisälsi useita miljoonia sanoma- ja aikakauslehtien sivuja.
Tutkimuksessa saatiin selville, että esimerkiksi hirvi, supikoira ja harmaahaikara ovat olleet Suomessa laajemmalle levinneitä kuin aiemmin on tiedetty. Tutkijat onnistuivat löytämään uutta tietoa yli seitsemänkymmenen Suomessa elävän eliölajin levinneisyyksistä 1800- ja 1900-luvuilla.
Aineisto sisälsi useita miljoonia sanoma- ja aikakauslehtien sivuja.
Sanomalehdissä julkaistut havainnot osoittivat, että supikoira oli levinnyt vuosien 1930 ja 1970 välillä huomattavasti laajemmalle kuin luonnontieteellisten havaintoaineistojen perusteella on aiemmin ymmärretty.
Aineistoista löytyi myös lähes 200 hirvihavaintoa 1800-luvulta, vaikka luonnontieteelliset havaintoaineistot eivät sisältäneet lähes yhtään havaintoa lajista samalta ajanjaksolta. Hirvelle myönnettiin täydellinen rauhoitus vuonna 1868, koska lajin pelättiin katoavan kokonaan. Suomalaiset kärsivät 1800-luvulla toistuvasti ravinnon puutteesta ja pahoina nälkävuosina ihmisiä kuoli suuret määrät nälkään. Hirvet metsästettiin hengenpitimiksi.
Harmaahaikarasta puolestaan löytyi kymmeniä uusia havaintoja 1820- ja 1970-lukujen väliseltä ajalta.
”Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva supikoira on levittäytynyt Suomeen entisen Neuvostoliiton alueelta, jonne sitä tuotiin turkiseläimeksi. Supikoira on nykyisin EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji. Vanhat havainnot tarjoavat uutta tietoa esimerkiksi vieraslajin levittäytymisnopeudesta Suomessa sen jälkeen, kun ensimmäiset yksilöt ylittivät valtakunnan rajan”, kertoo tutkimuksessa mukana ollut biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi Turun yliopistosta.
”Kiehtovia ovat myös aineistosta paljastuneet lukuisat hirvihavainnot 1800-luvulta, jolloin laji oli Suomessa hätää kärsimässä. Metsästyspaineen takia laji lähes hävisi maastamme. Sanomalehtiaineistot osoittavat, että haastavasta tilanteesta huolimatta hirvi onnistui myös välttelemään ihmisiä laajoilla metsäalueilla.”
Tutkimusartikkeli on julkaistu Biodiversity and Conservation -tiedelehdessä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
