Kevätkävely taimikoissa suo metsänomistajalle oivalluksia – ”Elokuussa on vaikea ymmärtää, mikä on aukkojen syynä”

Lumien sulettua metsänomistajan tärkein toimi on lähteä kävelylle. Silloin paljastuu, miten talvi on koetellut taimikoita.

Talven olosuhteista voi jo ennakkoon uumoilla, minkälaista jälkeä on odotettavissa. Tänä vuonna esimerkiksi lumihomeelle on ollut suotuisat olosuhteet, sanoo metsätalousyrittäjä Matti Äijö.

”Lumihometta näkyy jonkin verran maassa ja varvikoissa. Se aiheuttaa tuhoa varsinkin männylle, jos kesken talven tulee voimakas suoja ja pakkaset jatkuvat sen jälkeen.”

Myös myyrien talven aikana nakertamat vahingot näkyvät heinikkoisissa taimikoissa keväällä. Nyt myyriä on kuitenkin vähän, joten suuria tuhoja ei ole odotettavissa.

Syksyn ja kevään pakkaset voivat aiheuttaa tuhoja pikkutaimikoissa. Viime keväällä muokatussa ja istutetussa kuusentaimikossa rouste on nostanut taimia juurineen irti maasta.

Niin kauan kuin keväällä on kovia pakkasia, roustetuhot jatkuvat.

Rousteen vaivaamilla mailla taimet kannattaa istuttaa aina keväisin, jotta ne ehtivät juurtua. Mättään reuna on usein paras paikka. Kuva: Rami Marjamäki

Maaston kivisyys ei tarkoita, että maaperä olisi kauttaaltaan karkeajakoista ja siten rousteelle immuunia. Jos kivien seassa on hiesua, taimet nousevat usein jäätyvän veden mukana maasta, elleivät juuret yllä mättäässä kivennäismaan alaiseen humukseen. Usein paras istutuspaikka onkin mättään reunalla.

Kumoon kellistynyt taimi oikaisee itsensä usein, kunhan juuret ovat maassa. Juurineen irti noussut, kauttaaltaan jäätynyt taimi ei selviä. Kuva: Rami Marjamäki

Roustevahinkojen lisäksi varhaiskevään taimikossa näkyvät sulamisveden vaivaamat alueet. Vahinkojen ennaltaehkäisy lähtee jo maanmuokkauksesta.

”Mätästäjä päättää uuden puun paikan. Mättäitä ei tulisi tehdä notkopaikkaan tai muuhun sellaiseen kohtaan, johon syyssateiden ja lumien sulamisen aikaan voi nousta vesi.”

Taimikot kannattaa tarkastaa keväisin, jotta täydennysistutukset ehtii tehdä tarvittaessa viipymättä. Vahingon aiheuttaja on nyt myös selvästi vielä näkyvissä.

”Jos taimia katsoo vaikkapa elokuussa, maallikon voi olla vaikea ymmärtää, mikä on aukkojen syynä.”

Taimet voivat menehtyä, jos ne jäävät pitkäksi aikaa veden alle. Vahinkoja voi ehkäistä maanmuokkauksessa navero-ojilla. Kuva: Rami Marjamäki

Männyntaimikoissa kannattaa kiertää hirvituhoja tarkkaillen. Äijön mukaan helmikuun vesisateet ja niiden jälkeinen pakkanen saivat hirvet pysymään paikoillaan.

”Hirvi ei liiku silloin, kun tulee kova hanki. Se ei kanna hirveä, mutta lasimainen pinta sattuu kinttuihin tai jopa hankaa ne verille.”

Kun hirvilauma jää asustamaan samalle taimikkokuviolle talvi toisensa perään, jälki voi olla lohdutonta.

14-vuotiaassa kylvömännikössä kasvatuskelpoisia taimia on jäänyt alun 4000:sta vain noin 200 hehtaarilla. Viereinen kuvio, jossa varhaisperkaus on tehty ajallaan, näyttää paremmalta, mutta täysin syötyjä aukkopaikkoja jää sinnekin.

Talvilaitumilla kannattaakin unohtaa ohje taimikon raivauksesta kahteentuhanteen puuhun hehtaarilla. Harvennuksen aika on vasta, kun taimet ovat yli nelimetrisiä.

Taimikon varhaisperkaus on oleellinen tapa ehkäistä tuhoja. Jos taimi kasvaa muutamankin sentin vuodessa paremmin hoidon ansiosta, suurempi osa ehtii kasvaa turpien ulottumattomiin ennen kuin tulee syödyksi.

Äijöllä on toinenkin vinkki hirvituhojen ehkäisyyn.

”Tee mahdottoman iso aukko. Kymmenellä hehtaarilla on jo niin paljon syötävää, että taimia jää hirvillekin.”

Viime talvena merkittävimmät tuhot teki hirvi, Matti Äijö kertoo. Toistuvan syönnin jälki mäntytaimikossa on lohduton, enää 200 tainta hehtaarilla on kasvatuskelpoisia. Kuva: Rami Marjamäki