Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten mukaan syksyksi 2022 myönnetyistä karhunmetsästyksen poikkeusluvista 111 oli lainvastaisia.
Maa- ja metsätalousministeriön erätalousyksikkö arvioi tänään viestipalvelu X:ssä, että nykymuotoinen karhunmetsästys loppuu tähän kauteen.
’’Käytössä ovat jatkossa enää ainoastaan vahinko- ja turvallisuusperusteiset poikkeusluvat ja karkotusluvat. Metsästyksen päättyessä karhukanta tulee runsastumaan, mikä lisää todennäköisyyttä ihmisen ja karhun kohtaamiselle ja edelleen mahdollisille ongelmatilanteille”, viestipalvelussa kirjoitetaan.
”Vaikka kannan kasvun vaikutukset eivät välittömästi ole merkittäviä, on hyvä muistaa, että voimakkaasti runsastuneen karhukannan aiheuttamat ongelmat voivat olla vakavia. Lisääntyneet kohtaamiset lisäävät poliisin apuna olevan suurriistavirka-avun (SRVA) tarvetta, ja tämän toiminnan jatkuvuudesta tulee pystyä huolehtimaan.”
MMM muistuttaa, että metsästyksen päättyminen voi heijastua myös kanta-arvion perustana olevan havaintoaineiston pienenemiseen, jolloin kanta-arvion tarkkuus voi heikentyä. Metsästäjät ovat tähän mennessä osallistuneet havaintojen tekemiseen pyynnin yhteydessä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi myös päätöksessään, että edes suotuisan suojelun tason saavuttaminen ei väljennä poikkeuslupaedellytyksiä. KHO:n mukaan kannanhoidollinen metsästys voi olla mahdollista, jos on olemassa erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava. Tällöin karhulupa voidaan myöntää.
Suomen riistakeskus puolestaan toteaa Metsastajalehti.fi-sivuilla, että jo vuosien ajan harjoitettu ja käytännössä kaikin puolin toimivaksi osoittautunut karhun kannanhoidollinen metsästys on ollut juuri tällaista poikkeuslupametsästystä.
Riistakeskus muistuttaa, että kannanhoidollisen metsästyksen aikana karhukanta on kasvanut ilman suuria ongelmia ja myös kansalaisten suhtautuminen karhuun on säilynyt positiivisena.
Myös korkein hallinto-oikeus myönsi ratkaisussaan olevan sinänsä selvää, että liian tiheä karhukanta aiheuttaa ongelmia, joiden ratkaiseminen on käytännössä mahdollista vain metsästyksellä.
Suomen riistakeskuksen mukaan jatkossa poikkeusluvanhakijan pitää osoittaa juuri kyseiseltä alueelta ongelma, tai mahdollisesti muu hakemusalueeseen sidottu peruste. Perusteen pitää olla luontodirektiivin mukainen. KHO:n ratkaisut eivät kuitenkaan kerro, miten luontodirektiivin mukaiseen hyväksyttävään päämäärään liittyen karhun kannanhoidollinen metsästys olisi alueellisesti mahdollista.
Metsästäjäliitto toteaa, että Ruotsissa suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on edelleen mahdollista EU-komission hyväksymänä. KHO:n ratkaisun jälkeen on selvää, että Suomen oikeuslaitoksen tulkinta luontodirektiivistä on tiukempi kuin Ruotsissa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
