• EU-tuomioistuin puntaroi nyt suden suojelutasoa – ilman EU:n tukea on kannanhoidollisen metsästyksen aloitus on epävarmaa poliittisesta tahdosta huolimatta

    Suden kannanhoidollisen metsästyksen aloitus on epätodennäköistä ilman EU:n tukea asiassa. Itävallan hallinto-oikeus on pyytänyt EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, voiko suden suojelutaso olla lähtökohtaisesti erilainen eri EU-maissa.
    EU-tuomioistuimen päätöstä odotetaan saatavaksi ennen syksyä 2024.
    EU-tuomioistuimen päätöstä odotetaan saatavaksi ennen syksyä 2024. Kuva: Annamari Filpus
    Metsä|Erä
    30.10.202311:31
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut susiasetuksen valmistelun hallitusohjelman mukaisesti suden kannanhoidollisen metsästyksen sallimiseksi. Asetuksen tavoitteena on valtioneuvoston tiedotteen mukaan aloittaa rajoitettu kannanhoidollinen sudenmetsästys viimeistään tammikuussa 2024. Asetusluonnos on määrä lähettää lausuntokierrokselle loka−marraskuun vaihteessa.

    Kannanhoidollisen metsästyksen piti alkaa viimeksi kaksi vuotta sitten. Vuoden 2021 lopulla ministeriö salli 20 kaatolupaa kannanhoidollisin perustein. Riistakeskus myönsi luvat nopeasti, mutta niistä valitettiin hallinto-oikeuksiin.

    Hallinto-oikeudet keskeyttivät Suomen riistakeskuksen tekemien päätöksien täytäntöönpanon kannanhoidollisesta sudenmetsästyksestä ja totesivat lopulta kannanhoidollisen poikkeuslupapäätökset lainvastaisiksi. Tämän myötä on epätodennäköistä, että hallinto-oikeus päätyisi erilaiseen päätökseen tällä kertaa ainakaan ilman uusia perusteluita.

    ”Suden suojelutaso ei ole Suomessa suotuisa, joten kannanhoidollista kiintiömetsästystä ei voi nyt aloittaa. Jos yleiseen sudenmetsästykseen annettaisiin taas lupia, on mahdollista, että tuomioistuimet kumoavat ne, kuten viime kerralla”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola tiedotteessa.

    Ruotsin maaseutuministeriö muistuttaa tiedotteessaan, että Euroopassa susi on määritelty Kansainvälinen luonnonsuojeluliiton IUCN:n kriteerien mukaan elinkelpoiseksi. Sama arvio on tehty EU:n osalta Bernin yleissopimuksen pysyvän komitean IUCN 2022 -raportissa.

    Jotta kannanhoidollinen metsästys voisi alkaa, se edellyttäisi sitä, että EU muuttaisi kantaansa susien suojelun tasosta. Susi tulisi siirtää pois luontodirektiivin IV liitteestä liitteeseen V, kuten tilanne on Suomen poronhoitoalueella ja Virossa.

    Lisää aiheesta
    • Euroopassa suden paluu on tarkoittanut sen esiintymisalueen merkittävää laajentumista alueille, joissa ihmisiä on enemmän.

      Erä | Susi kuohuttaa mieliä muuallakin Euroopassa – onko EU vähitellen taipumassa hölläämään suden suojelua?

    Poliittisia paineita muutokselle on kasaantunut. Ruotsin hallitus on aiemmin kehottanut Euroopan komissiota ja muita jäsenmaita tukemaan Ruotsin linjaa suden suojeluaseman muuttamiseksi. EU-komissio käynnistikin aiemmin syksyllä kyselyn, jossa selvitetään, onko suden suojelutason muuttamiseen tarvetta. Kerättyjä tietoja käytetään tarvittaessa hyväksi suden suojeluaseman muutostyössä.

    Nyt EU-tuomioistuin on ottanut käsittelyynsä Itävallan hallinto-oikeuden tekemän ennakkoratkaisupyynnön, joka koskee suden suojelutason vaihtelua eri EU-maissa. Ruotsin maaseutuministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan EU-tuomioistuin on pyytänyt myös Suomen suulliseen kuulemiseen asiasta.

    Jos EU-tuomioistuin katsoo, että asiassa on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatetta, tulee päätös vaikuttamaan myös Suomen tilanteeseen.

    Ruotsin maaseutuministeriön tiedotteen mukaan tuomioistuimen julkisasiamiehen odotetaan antavan ratkaisuehdotuksensa tammikuussa 2024 ja tuomioistuimen päätöstä odotetaan saatavaksi ennen syksyä 2024.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli syksyn ensimmäisen MT Liven vieraana.

      Erä | Kuoleeko lammastalous Suomesta susien takia? ”EU:n luontodirektiiveihin on saatava muutos. Komissiossakin susitilanne on ymmärretty”, sanoo Sari Essayah

    • ”Jos eläimen käyttäytyminen aiheuttaa hengelle ja terveydelle vaaraa, poliisi lopettaa suden”, sanoo susipoliisi Harri-Pekka Pohjolainen.

      Eläimet ja kasvit | Näin lapsesi voi päästä susikyytiin – Loimaalla koulutaksi koukkaa hakemaan kotiovelta susien vuoksi aiempaa useammin

    • Useampia jämtlanninpystykorvia on joutunut suden tappamaksi tänä vuonna.

      Erä | Sudet ovat aiheuttaneet suurta surua jo parinkymmenen koiranomistajan kodissa tänä vuonna

    • Susi aiheutti vaaratilanteen. Kuvituskuva.

      Erä | Susi tuli aamulla muutaman metrin päähän koululaisesta Loimaalla – "Karmea tilanne"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle