• Susi tuli aamulla muutaman metrin päähän koululaisesta Loimaalla – "Karmea tilanne"

    Nuori poika kohtasi aamubussia odotellessaan suden silmästä silmään vanhan Pori-Helsinki-tien varrella nykyisen Loimaan kunnan alueella.
    Susi aiheutti vaaratilanteen. Kuvituskuva.
    Susi aiheutti vaaratilanteen. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    26.9.202311:33
    Eija Vallinheimo

    Susi lähestyi tänään aamukahdeksan maissa bussia odottanutta koululaista vanhan Pori-Helsinki -tien varressa.

    ”Poika odotti siinä tienpäässä koulubussia, kun meidän pihasta päin tuli susi. Siinä tuli tällainen lähikohtaaminen, jossa susi tuli aivan muutaman metrin päähän pojasta. Poika kertoi ärjäisseensä sudelle, ja susi onneksi otti jalat alleen. Mutta kyllä tästä tuli karmiva olo”, pojan isä Mikko Mäkimattila kertoo tilanteesta.

    ”Poika soitti heti minulle, ja minä soitin puolestani heti hätäkeskukseen. Hätäkeskus otti tilanteen vakavasti, koska kyseessä oli pieni lapsi. Myös poliisin suhtautuminen asiaan oli todella asiallista ja tilanne otettiin vakavasti. Onhan tämä karmea tilanne, jos susi olisi tullut päälle, ei mitään olisi ollut tehtävissä”, Mäkimattila sanoo.

    ”Susia on alueella paljon ja peuranraatoja on löytynyt useita. Olen itsekin nähnyt suden kolme kertaa ja lähimmillään susi on ollut kymmenen metrin päässä.”

    Paikalliset riistayhdistykset selvittävät, oliko kyseessä yksittäinen susi vai lauma susia.

    Lisää aiheesta
    • Moni vanhempi on huolissaan koulumatkojen turvallisuudesta susien vuoksi. Kuvituskuva.

      Erä | Jännittävästä tilanteesta huolimatta 12-vuotias ehti ottaa valokuvan häntä koulumatkalla pelotelleesta sudesta – katso kuva jutusta

    ”On vain ajan kysymys, että jotakin sattuu, koska sudet eivät pelkää yhtään ihmistä, ja ne etsivät pihoilta koiria ja kissoja. Nytkin olin varttia aikaisemmin itse toisen pojan kanssa samassa paikassa eli ihmisen haju paikalla oli varmasti vahva. Ja tietysti iso tie menee ihan kohtaamispaikan vieressä.”

    ”Susi on kyllä iso elukka, kun se on ihan vieressä. Jos tilanne on se, että ei pääse mihinkään karkuun ja kädessä on vain koulureppu, niin onhan se järkyttävä tilanne kenelle tahansa. Huojentavaa on, että pojalla tuntui olevan pää kasassa tapahtuman jälkeen. Onni oli, että meillä on puhuttu asiasta, koska tämä tilanne ei tullut meille vastaan ensimmäistä kertaa.”

    ”Asia on nyt poliisin tutkinnassa ja susien jälkiä etsitään. Toivon nyt työrauhaa viranomaisille ja kiitän heitä asian hyvästä hoitamisesta aamulla”, Mäkimattila toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Elokuun alun havaintojen, mm. riistakamerakuvien perusteella Paalasmaan pääsaarella on ainakin kaksi tai kolme sutta.

      Erä | Poliisi on pyytänyt järjestämään susien takia koulukuljetuksia Juuan kunnassa – Paalasmaan pääsaarella ehkä jopa kolme sutta

    Aikaisemmin syksyllä Juuan kunnassa päädyttiin järjestämään koulukuljetuksia susien aiheuttaman uhan takia. Nyt myös Laitilassa on koulukuljetuksia päätetty aikaistaa niin, että ne käynnistyvät jo lokakuussa. Syynä on alueella tehdyt runsaat susihavainnot.

    Mikäli kohtaa uhkaavasti tai vaarallisesti käyttäytyvän suden, siitä tulee ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen.

    Suden kohtaaminen

    Jos kohtaat suden, pyri poistumaan uhkaavasta tilanteesta tai liian tungettelevien susien seurasta. Muista, että susi, vaikka se vaikuttaisikin kesyltä ja vaarattomalta, on aina kookas villieläin ja suurpeto.

    Vältä pakoon juoksemista, vaikka se olisikin ensimmäinen reaktiosi. Jos sinulla ei ole muuta poistumismahdollisuutta, kiipeä jonkun korkean esineen päälle, kuten kiven tai asutuksen läheisyydessä rakennuksen päälle tai kapua puuhun.

    Mikäli susi jatkaa uhkaava käytöstä, etkä heti pääse poistumaan tilanteesta, vältä suoraa kontaktia suteen ja pyri käyttäytymään mahdollisimman rauhallisesti ja pelottomasti. Pyri siihen, että pääset poistumaan tilanteesta tavalla tai toisella.

    Jos susi käy sinuun kiinni tai puree sinua, sinun on joko pelästytettävä susi tai saatava se luopumaan hyökkäyksestä taistelemalla. Kun susi kokee kiivasta vastarintaa, se luopuu yleensä hyökkäyksestä.

    Lähde: Suurpedot.fi

    Lisää aiheesta
    • Sisä-Suomen poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA.

      Erä | Susi haavoitti koiraa Jämsässä, poliisi pyytää ilmoittamaan uusista havainnoista hätäkeskukseen

    • Susihavainnot lounaisessa ja läntisessä Suomessa ovat moninkertaistuneet viime vuosina. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Video: Susilauma tallentui riistakameraan Huittisissa: ”Olivat matkalla kohti asutusta”

    • Lampuri Petri Myllärinen lastasi suden surmaamia lampaita lava-auton perälle.

      Eläimet ja kasvit | Susi tappoi 13 lammasta Salossa — ”Huvikseen tappoi, yhtäkään ei ollut syönyt”

    • Kauhavan Kortesjärvellä tapahtuneessa hyökkäyksessä tekijänä oli tiettävästi yksittäinen susi.

      Erä | Susi-iskuille ei näy loppua Kauhavalla: Nyt meni vasikka laitumelta, Ilkka-Pohjalainen kertoo

    Artikkelin aiheet
    susi kohtaaminen
    Loimaa
    koululainen
    poliisi
    eläintapahtumat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle