
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan vuonna 2023 Suomen metsistä kertyi bruttokantorahatuloja noin 3,1 miljardia euroa.
Valtaosa tuloista, 2 610 miljoonaa euroa, saatiin jälleen kerran yksityismetsistä. Metsäteollisuuden ja valtion omistamista metsistä tuloja kertyi yhteensä 486 miljoonan euron edestä, mikä oli 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.
Kantorahatulot kasvoivat edellisvuodesta reaalisesti kaksi prosenttia, kun rahan arvonmuutos tehtiin elinkustannusindeksillä.
Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Markus Toikan mukaan yksi keskeisin havainto viime vuoden tilastoista on, että vaikka markkinahakkuiden määrä väheni, kasvoi kantorahatulojen kokonaiskertymä kokonaisuudessaan.
”Puun hinnat erityisesti kuitu- ja energiapuun osalta nousivat vuonna 2023 sen verran railakkaasti, että ne siivittivät osaltaan kantorahatulot koviin lukemiin ja ensimmäistä kertaa historiassa yli kolmen miljardin euron”, Toikka täsmentää.
Kuitu- ja energiapuun hintojen nousua selittää hänen mukaansa erityisesti Venäjän puuntuonnin loppuminen.
Maakunnista eniten kantorahatuloja saatiin Pohjois-Savossa (331 miljoonaa euroa), Etelä-Savossa (297 miljoonaa euroa) ja Pohjois-Karjalassa (293 miljoonaa euroa). Samat maakunnat olivat kantorahatulojen tilastokärjessä myös viime vuonna.
Pohjois-Savon maakuntajohtaja Tytti Määtän mukaan kantorahatulot ovat merkittävä osa alueen metsätalousalan tuloa. Hän painottaa, että yksittäisten ihmisten puukaupoilla on aina aluetaloutta vauhdittavia, merkittäviä kerrannaisvaikutuksia.
”Kantorahatulo on hyvä asia jo yksityisille ihmisille toimeentulon näkökulmasta, mutta kun puun jalostus tapahtuu vielä omassa maakunnassa, niin metsätalouden osuus kertautuu aluetaloudessa useaan kertaan.”
Kantorahatulojen kerrannaisvaikutukset ulottuvat Määtän mukaan kauas, kun yhtälöön lasketaan niin puunkorjuut, logistiikka, tuotantolaitokset, työntekijöiden palkat kuin siitä seuraava maakunnan alueella tapahtuva kulutus.
”Kun puun jalostus tapahtuu omassa maakunnassa, niin metsätalouden osuus kertautuu aluetaloudessa useaan kertaan.” Tytti Määttä
Määttä muistuttaa lisäksi, että Pohjois-Savon puulla on merkitystä muidenkin maakuntien kannalta, kun noin 40 prosenttia alueella hakatusta puusta lähtee jalostukseen toisiin kuntiin.
Kantorahatilaston toiseksi sijoittuneessa Etelä-Savossa kantorahat ovat niin ikään merkittävä tulonlähde. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen huomauttaa, että kun lukemaa vertaa alueen BKT:hen, on metsästä saatavien tulojen määrä suhteessa huomattava.
Etelä-Savossa maa- ja metsätalouden osuus maakunnan BKT:sta on 12 prosenttia, mikä on selvästi suurin kaikista maakunnista.
”Verotettavissa pääomatuloissa per asukas olemme Suomen tasolla kärkipäässä, vaikka BKT:lla mitattuna olemmekin viimeisiä. Oletettava selitys tälle on metsätulot, joilla on aivan keskeinen merkitys meidän kannaltamme. Kyllä metsistä saatavat tulot ovat alueellamme sanalla sanoen taloutemme puujalka.”
”Puulle pitää saada järkevämpää käyttöä kuin polttaminen.” Pentti Mäkinen
Kantorahatulojen kärkikunnissa toistuvat maakuntajohtajien suulla myös tasaisesti samat huolet tulevaisuudesta.
Tieverkoston kunto arveluttaa, ja kuten muillakin aloilla, ollaan maakunnissa edelleen huolissaan metsäalan osaajapulasta sekä luonnonvara-alojen koulutuspaikoista.
Myös toive puun korkeammasta jalostusasteesta yhdistää maakuntajohtajia. Mäkinen painottaa, että puumateriaalin käyttö kaukolämmön ja sähkön tuotantoaineena on vielä liian suurta.
”Tästä riippuvaisuudesta tulisi pystyä siirtymään entistä vahvemmin esimerkiksi tuuli- ja aurinkoenergiaan. Puulle pitää saada järkevämpää käyttöä kuin polttaminen.”
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina jakaa maakunnista kuuluvan huolen. Myös hän painottaa, että kantorahojen merkitys yksittäisten kuntien taloudelle maakunnissa on nimellistä arvoaan suurempaa.
Kun puun hintakehitys on ollut vielä viime ajat reilusti plussan puolella, vauhdittaa se aluetalouksia entisestään.
Tulevaisuuden osalta Reina pohtii, että maakunnissa käydään nyt samaa keskustelua metsien osalta kuin valtakunnallisellakin tasolla.
Metsien monikäyttö puhuttaa, kun eri arvoja ja toiveita pyritään sovittamaan entistä paremmin yhteen. Iso kysymys kuuluukin, miten maakuntien huolet osataan ottaa jatkossa tarkemmin huomioon.
”Kaiken keskellä olisi tärkeää huomioida, että suoraan ja välillisesti koko metsätalouden ympärillä pyörivä korjuu- ja jatkojalostusketju aina leimikoista valmiiksi vientituotteeksi on todella tärkeä työllistäjä ja elinvoiman lähde monille kunnille maakunnissa kaikkinensa”, Reina muistuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
