Vaikka suuri osa sahoista on lähtenyt sopeuttamaan toimintaansa lakkojen takia, kaikki eivät ole vielä niin tehneet.
Koskisen oyj:n sahateollisuusjohtaja Tommi Sneck sanoo, että sahaaminen jatkuu näillä näkymin.
”Meillä on pihassa tilaa tavaralle. Myös sahattavaa riittää. Sivutuotekuljetuksetkin liikkuvat ainakin niin pitkään kuin polttoainetta riittää.”
Sneck toivoo, että sahatavaraa päästäisiin kuljettamaan pääsiäisen jälkeen.
”Sahoilla on aika erilaisia tilanteita, joiltakin on tullut yt-ilmoituksia. Emme mekään loputtomasti voi toimintaa pyörittää, jos mikään ei liiku”, hän aprikoi.
Myös Iisveden Metsä oy Pohjois-Savossa jatkaa sahaamista.
”Priorisoimme kotimaan ja Baltian toimituksia. Tuotantoa ei ole vielä tarvinnut lopettaa lakkojen takia. Mutta ei tätä enää monta viikkoa voi katsoa”, toimitusjohtaja Tommy Lindström toteaa.
”Tilanne on erityisen ikävä, kun ensimmäisen kvartaalin tilauskanta on hyvä ja pikkuisen saatiin hintaakin nostettua lähemmäs nollarajaa huonon viime vuoden jälkeen”, hän harmittelee.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
