• Kotieläinten makuun päässyt susi kylvää pelkoa Porvoon ja Loviisan rajamailla – "Vahingon kärsineen syyttäminen ja lisätoimien vaatiminen ei ole oikein ja kohtuullista"

    Lemmikkipässin kotipihastaan menettänyt Marko Lindström vaatii poliisilta tehokkaampia toimia.
    Kotieläinvahinkoja kärsineet saavat kontolleen pilkkaa ja vihaa. ”Susi ei kuulu kenenkään kotipihalle”, Marko Liljeström linjaa. Kuvituskuva sudesta.
    Kotieläinvahinkoja kärsineet saavat kontolleen pilkkaa ja vihaa. ”Susi ei kuulu kenenkään kotipihalle”, Marko Liljeström linjaa. Kuvituskuva sudesta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    9.8.202312:59
    Eija Vallinheimo

    Porvoon Vanhamoisiossa asuvan Marko Liljeströmin perheen kesäpäivä muuttui suruksi, kun perheen lemmikkipässi löydettiin kuolleena aitauksestaan. Pässi oli arveluiden mukaan tapettu sunnuntain vastaisena yönä. Jäljet viittasivat selkeästi suteen. Paikalla käynyt petoyhdysmies vahvisti vahingon suden aiheuttamaksi ja merkitsi tapahtuneen Tassu-järjestelmään.

    Heinä–elokuu on aikaa, jolloin sudet opettavat pentujaan saalistamaan ja menevät kotieläinten aitauksiin. Liljeström kuitenkin arvioi, että Vanhamoisiossa saalistanut susi on yksinäinen uros.

    "Se tappaa, syö, palaa takaisin ja syö seuraavan. Tämä ei jää tähän. Kun se on kerran aloittanut, niin se jatkaa", Liljeström totesi sunnuntaina Uusimaa-lehdelle.

    Liljestömin ennustus lienee osunut oikeaan, sillä Loviisasta löytyi varhain maanantaiaamuna neljä suden tappamaa lammasta. Etäisyyttä paikalle on Liljeströmin kotoa linnuntietä parikymmentä kilometriä.

    Liljeströmien pihalla on edelleen kaksi pässiä ja neljä uuhta. Lisäksi perheellä on kaksi hevosta, poni, kanoja ja koiria. Niiden turvallisuuden puolesta perhe on nyt huolissaan.

    "Maalla pitäisi olla sama oikeus turvallisuuteen kuin kaupungissakin, eikä vahingon kärsineen syyttäminen ja lisätoimien vaatiminen ole millään tavalla oikein ja kohtuullista", Liljeström sanoo.

    Liljeström kokee, että tällä hetkellä risan susipolitiikan maksajia ovat tapettujen eläinten omistajat ja ne susialueiden ihmiset, jotka joutuvat rajoittamaan elämäänsä.

    "Ja saavat vihan ja pilkan vielä kaupan päälle", hän puuskahtaa.

    "Poliisin on syytä uskaltaa antaa poistomääräyksiä silloin, kun ne selvästi ovat tarpeen. Petopolitiikka on rikki, joten nyt pitäisi edes ihmisten ja kotieläinten turvallisuudesta huolehtimisen toimia."

    Liljeström toivoo, että saataisiin aikaiseksi järjestelmä, jolla voitaisiin seurata vahinkojen kasautumista yhdelle sudelle.

    "Maalla asuvilla, varsinkin metsästäjillä, on melko tarkka tieto siitä, missä sudet liikkuvat ja mitkä yksilöt vahinkoa tekevät. Tätä tietoa olisi mahdollista hyödyntää paremmin.

    "Tälläkin yksilöllä on jo useampia kotieläinten tappoja kontollaan", Liljeström sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Elokuun alun havaintojen, mm. riistakamerakuvien perusteella Paalasmaan pääsaarella on ainakin kaksi tai kolme sutta.

      Erä | Poliisi on pyytänyt järjestämään susien takia koulukuljetuksia Juuan kunnassa – Paalasmaan pääsaarella ehkä jopa kolme sutta

    • Kuva on vuodelta 2005, jolloin Sirolan tila valittiin Vuoden lammastilaksi. Tila jalostaa Oxford Down -rotua.

      Lihantuotanto | Sudet tappoivat 26 uuhta: ”Miten jatkaa laiduntavien eläinten kasvattamista, kun mikään määrä aikaa ja rahaa ei enää riitä suojaamaan eläimiä?”

    • Lampaat hoitamassa uhanalaisiin perinnebiotooppeihin kuuluvaa merenrantaniittyä. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Susipolitiikka uhkaa monimuotoisuustyötä

    • Sudet ovat tänä vuonna tehneet jo kymmeniä lammashyökkäyksiä koko Suomessa. Kuvituskuva.

      Metsästys | MTK: Hallitusohjelman linjaukset susivahingoista pitää saada käytäntöön viipymättä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle