• Viron karhujahdin alku lykkääntyi – Viime vuonna maassa havaittiin ennätysmäärä karhuemoja, joilla oli mukanaan neljä pentua

    Viron karhukanta on ollut kasvussa viimeisimmät viisi vuotta, mikä on näkynyt myös lisääntyneinä karhuvahinkoina.
    Karhupentueen keskimääräiseksi kooksi määriteltiin valokuvien pohjalta 2,7 yksilöä.
    Karhupentueen keskimääräiseksi kooksi määriteltiin valokuvien pohjalta 2,7 yksilöä. Kuva: Juho Rahkonen
    Metsä|Erä
    7.8.202509:09
    Eija Vallinheimo

    Karhujahdin piti Virossa elokuun alussa ja jatkua lokakuun loppuun saakka. Ympäristölautakunnan määräämästä kiintiöstä kuitenkin valitettiin, ja hallinto-oikeus lykkäsi karhunmetsästyksen alkamispäivää 29. elokuuta saakka. Karhuja ei saa metsästää tänä aikana.

    Karhu kuuluu Virossa Suomen tapaan EU:n luontodirektiivin liitteeseen IV. Metsästystä toteutetaan karhun aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseksi tai ihmishenkeä tai terveyttä uhkaavan uhan torjumiseksi.

    Viron metsästäjäliiton tiedotteen mukaan metsästysvuonna 2025/2026 karhukiintiöksi on asetettu 71 yksilöä. Vuonna 2024 metsästyskiintiö oli suurempi, 101 karhua.

    Vuonna 2024 tehtiin yhteensä 6 692 karhuhavaintoa. Näistä 1 253 oli havaintoja naaraskarhuista, joilla oli mukanaan pentuja.

    Havaintoihin liitetyistä valokuvista löydettiin yhteensä 112 eri karhupentuetta, joissa oli saman vuoden pentuja. Pentueen keskimääräinen koko oli 2,7 yksilöä, mikä on viime vuosien suurin luku. Metsästäjäliitto kertoo, että kuvissa havaittiin myös ennätykselliset 24 naarasta, joilla oli peräti neljä pentua. Neljän pennun karhupesue on katsottu yleensä harvinaisen suureksi.

    Viron ympäristövirasto arvioi Viron karhukannan olevan noin tuhat yksilöä, kun taas metsästäjät arvioivat kannan kooksi 1 400 yksilöä.

    Karhujen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet myös Virossa viime vuosina. Vuonna 2024 karhut vaurioittivat 482 mehiläisyhdyskuntaa ja tuhosivat 1 674 paalia säilörehua.

    ”Karhuja tunkeutuu myös yhä enemmän asutuskeskuksiin. Siksi kohtuullinen ja kohdennettu metsästys on välttämätöntä merkittävien vahinkojen välttämiseksi ja ihmisten ja karhujen välisten suorien konfliktien estämiseksi”, Viron ympäristöviraston varapääjohtaja Leelo Kukk totesi kertoessaan asetetusta metsästyskiintiöstä.

    Ympäristövirasto toteaa karhujen määrän kasvamisen olevan luonnonsuojelun menestystarina, mutta katsoo samalla, että on tarpeen löytää sopiva tasapaino karhukannan kasvun ja vahinkojen kesken.

    8.8. klo 20:30. Korjattu tieto siitä, että jahtikausi ei päässyt alkamaan. Virossa jahtikauden alkua on siirretty hallinto-oikeuden määräyksellä.

    Lisää aiheesta
    • Riistakeskus vastaanotti itäiseltä alueelta 22 poikkeuslupahakemusta.

      Erä | Karhun itäiselle kannanhoitoalueelle myönnetty poikkeusluvat 129 karhun kaatamiseen

    • Keskisellä kannanhoitoalueella ei päästä jahtiin.

      Erä | Karhulupia ei myönnetty keskiselle kannanhoitoalueelle

    • Susien aiheuttamat vahingot lisääntyvät iltojen pimetessä.

      Erä | Suurpetovahingot pitää asiantuntijan mukaan osata ennakoida – ”Asiat pitää olla valmisteltuna jo ennen kuin mitään tapahtuu”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhu
    karhunmetsästys
    Viro
    ympäristövirasto
    luontodirektiivi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle