• Monimuotoisuudesta kertovan lahopuun määrä tuplaantunut Etelä-Suomen metsissä

    Metsien puumäärä kasvanut ja kasvu kiihtynyt Ylä-Lapin vedolla.
    Kuolleen puun määrä on lähes kaksinkertaistunut Etelä-Suomen metsissä.
    Kuolleen puun määrä on lähes kaksinkertaistunut Etelä-Suomen metsissä. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    8.6.202310:47
    Jarmo Palokallio

    Metsien kasvu on noussut 103,7 miljoonaan kuutiometriin uuden valtakunnan metsien inventoinnin mukaan. Kasvu on kiihtynyt aiempaan verrattuna Ylä-Lapissa.

    Kasvun lievän kiihtymisen lisäksi myös metsän monimuotoisuudesta kertova kuolleen puun määrä on kasvussa. Metsämaalla kuollutta puuta on nyt keskimäärin 6,6 kuutiometriä hehtaarilla, mikä on vajaan kuutiometrin aiempaa enemmän.

    Etelä-Suomessa kuolleen puun määrä on 5,5 kuutiometriä hehtaarilla eli vuosituhannen alkuun verrattuna kuolleen puun määrä on lähes kaksinkertaistunut.

    Pohjois-Suomessa kuolleen puun määrä on 7,9 kuutiometriä metsämaan hehtaarilla, mikä on 0,4 kuutiometriä enemmän kuin edellisessä inventoinnissa.

    Tämän vuosituhannen alkuun verrattuna kuolleen puun määrä on Pohjois-Suomessa vähentynyt sekä suojelualueilla että talousmetsissä. Nyt vähentyminen näyttäisi kuitenkin pysähtyneen.

    Kansallisen metsästrategian mukaan kuolleen puun määrän tulisi nousta kohti 10 kuutiometriä hehtaarilla.

    Tuorein tieto metsistä ja niiden kasvusta perustuu vuosien 2019-22 tehtyyn valtakunnan metsien inventointiin. Sen mukaan metsien puuston määrä on kasvanut 70 miljoonalla kuutiometrillä 2,55 miljardiin kuutioon.

    Puumäärää ja kasvua nostavat Ylä-Lapin uudet luvut. Siellä puuston kasvu on noussut 1,5 miljoonasta kuutiometristä 2,1 miljoonaan kuutiometriin.

    Koko maan puustosta puolet on mäntyä, vajaa kolmannes kuusta ja loppu viidennes lehtipuuta, kertoo Luonnonvarakeskus.

    Lisää aiheesta
    • Metsä | Luken hakkuumahdollisuuslaskelmien perusteita ei ole syytä muuttaa – metsien kasvussa tapahtunut muutos ei ole ainakaan vielä niin merkittävä

    • Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen on selvittänyt metsien kasvun hidastumisen syitä. Kuvan kasvukairalla metsäntutkijat määrittelevät puun ikää.

      Metsänhoito | Tutkijat tietävät lääkkeet hiilinielujen notkahdukseen, mutta kaikkiin metsiin ne eivät sovi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin