• Esitys uudesta vaelluskalatyöryhmästä – ” Vaelluskalojen palauttamisessa ei voida ajaa vesivoimayhtiöiden tavoitteita”

    Lohijokitiimi ry esittää Lapin liitolle ja Lapin ely-keskukselle välittömiä toimia uuden, puolueettoman vaelluskalatyöryhmän perustamiseksi.
    Tilaajalle
    Vaelluskalatyöryhmä perustettiin alunperin kalakantojen elvyttämistä ja yhteistyön lisäämistä varten.
    Vaelluskalatyöryhmä perustettiin alunperin kalakantojen elvyttämistä ja yhteistyön lisäämistä varten.  Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Luonto
    11.3.202508:44
    Eija Vallinheimo

    Lohijokitiimi ry ehdottaa uuden, riippumattoman vaelluskalatyöryhmän perustamista. Uuden työryhmän tavoitteena olisi vaelluskalojen palauttaminen Kemijokeen ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

    Lapin liiton vaelluskalatyöryhmä perustettiin vuonna 2016 tukemaan vaelluskalakantojen elvyttämistä ja aktivoimaan eri toimijoita yhteistyöhön. Lohijokitiimi kritisoi kuitenkin sitä, että työryhmän rahoitus tulee kuitenkin lähes kokonaan vesivoimayhtiöiltä. Tiimi vaatiikin uuden kokonaan riippumattoman rahoitusmallin luomista, jotta työryhmä ei ole sidottu vesivoimayhtiöiden intresseihin.

    ”Kemijoki ja PVO Vesivoiman rahoitus vaarantaa sen riippumattomuuden ja objektiivisuuden. Tämä on hyvän hallinnon periaatteiden vastaista ja ristiriidassa Lapin maakuntastrategian ja kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Vaelluskalojen palauttamista ei voida ajaa yksinomaan vesivoimayhtiöiden tavoitteilla voimalaitosten säännöstelyä tehostamalla, informoimatta toiminnan todellisista vaikutuksista merellä”, kiteyttää Lohijokitiimi ry:n toiminnanohjaaja Jukka Viitala.

    Lohijokitiimin mukaan maakuntaliiton tulisi ajaa kuntien ja asukkaiden etuja, ei vesivoimayhtiöiden tavoitteita. Ehdotettu uusi vaelluskalaryhmä tulisikin perustaa yhteistyössä kuntien, kalatalousalueiden ja luontoalan toimijoiden kanssa. Vaelluskalojen palauttaminen hyödyttäisi laajasti aluetaloutta, matkailua ja luonnon monimuotoisuutta.

    Lohijokitiimin mukaan vesivoimayhtiöiden intressit ovat pahasti ristiriidassa vaelluskalojen palauttamisen kanssa. Yhtiöt ovat vastustaneet kalateiden rakentamista ja valittaneet Vaasan hallinto-oikeuteen kalatalousvelvoitteiden muutoksista. Lisäksi kalateiden toiminta ja vaelluskalakantojen palautus on estetty järjestelmällisesti ja tiedon saantia ja vaikutusten arviointia on estetty liikesalaisuuteen vedoten.

    ”Vaelluskalojen palauttaminen Kemi-Ounasjokeen on merkittävä aluekehityshanke, joka ei kaipaa tällaisia ongelmia. Keminmaan kunnan ei tule myydä kalateitä PVO Vesivoima oy:lle, vaan odottaa Lapin hallinto-oikeuden päätöksiä istutusvelvoitteiden muutoksista”, Viitala toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Tutkimuksessa vapautettiin kaikkiaan 333 kappaletta radiolähettimillä merkittyä lohen vaelluspoikasta Valajas-, Petäjäs-, Ossaus- ja Taivalkoskien sekä Isohaaran voimalaitosten yläpuolelle.

      Luonto | Näin kävi lohenpoikasille, jotka yrittivät päästä mereen Kemijokea pitkin

    • Lohen palautusta Kemijokeen ajavan lohijokitiimin toiminnanjohtaja Jukka Viitala ihmettelee, miksi voimaloiden säännöstelytiedot ovat salaisia. Kemijoki Oy:n johtajan mukaan kilpailulainsäädäntö kieltää kilpailun kannalta sensitiivisen ja yksilöivän tiedon luovuttamisen, minkä vuoksi yhtiö ei julkaise virtaamatietoja.

      Kalastus | Päättyykö lohiaktiivien ja voimayhtiöiden kiista vaelluskalojen palautuksesta koskaan? Yrityksen toimitusjohtaja vastaa

    Artikkelin aiheet
    vaelluskalat
    Lohijokitiimi
    vesivoima
    Kemijoki
    Lapin liitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio