• Näin kävi lohenpoikasille, jotka yrittivät päästä mereen Kemijokea pitkin

    Uutena kuolleisuutta lisäävänä tekijänä vaelluspoikasilla havaittiin tulvivan veden aikaan kaasukuplatautia.
    Tutkimuksessa vapautettiin kaikkiaan 333 kappaletta radiolähettimillä merkittyä lohen vaelluspoikasta Valajas-, Petäjäs-, Ossaus- ja Taivalkoskien sekä Isohaaran voimalaitosten yläpuolelle.
    Tutkimuksessa vapautettiin kaikkiaan 333 kappaletta radiolähettimillä merkittyä lohen vaelluspoikasta Valajas-, Petäjäs-, Ossaus- ja Taivalkoskien sekä Isohaaran voimalaitosten yläpuolelle. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Luonto
    28.2.202516:00
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskus tutki lohen vaelluspoikasten alasvaellusta Kemijoen alajuoksulla alkukesällä 2024. Tulosten mukaan vain pieni osa poikasista selviytyi kaikkien viiden voimalaitoksen ohi jokisuulle.

    Kuolleisuus oli suurinta Petäjäskosken voimalaitoksella. Viiden voimalaitoksen yläpuolella vapautetuista selvisi alas jokisuulle keskimäärin vain 10 prosenttia merkityistä vaelluspoikasista. Veden lämpötila, voimalaitosten juoksutukset sekä ohijuoksutukset vaihtelivat, niinpä vapauttamisajankohta vaikutti vaelluspoikasten selviytymiseen.

    Kemijoki on Suomen pisin joki.
    Kemijoki on Suomen pisin joki. Kuva: Sanne Katainen

    Heikoiten selviytyivät viimeisen, kevättulvan jälkeisen, vapautuserän vaelluspoikaset. Kaikkiaan poikasten selviytyminen oli huonompaa kuin vuonna 2023 tehdyssä esitutkimuksessa.

    Vaelluspoikasten vaellus päättyi tavallisesti voimalaitosten läheisyyteen. Voimalaitokset myös hidastivat merkittävästi alasvaellusta. Ongelmat olivat suurimpia Petäjäskosken voimalaitoksella, mihin vaellus pysähtyi keskimäärin puoleksitoista vuorokaudeksi.

    Petäjäskoskelle saapuneista poikasista keskimäärin vain 77 prosenttia selvitti tiensä voimalaitoksen alapuolelle. Muiden voimalaitosten läpi poikaset selvisivät huomattavasti tehokkaammin.

    Petäjäskoskella ohijuoksutuspadon sijainti kaukana voimalaitokselta ja syvällä sijaitseva turbiinien vedenotto vaikeuttavat lohenpoikasten alasvaellusta.

    Uutena kuolleisuutta aiheuttavana tekijänä vaelluspoikasilla havaittiin myös veden kaasupitoisuuden ylikyllästymisestä johtuvaa kaasukuplatautia ja sen aiheuttamaa kuolleisuutta.

    Tautia esiintyikin tässä tutkimuksessa vain ensimmäisen vapautuserän vaelluspoikasilla, jolloin virtaamat voimalaitosrakenteiden läpi olivat tulvivassa Kemijoessa suurimmillaan.

    Alimmilla jokiosuuksilla se oli riittävän voimakas tappaakseen lähes kaikki vapautusta odottaneet vaelluspoikaset.

    Veden kokonaiskaasupitoisuuden ylikyllästymistä havaitaan luonnossa vesiputousten alla. Vastaava tilanne voi esiintyä vesivoimatuotantoon rakennetuilla joilla erityisesti tulvien aikana, jolloin vettä juoksutetaan voimalaitosten ja ohijuoksutuspatojen läpi paljon.

    Kemijoen rakennetulla alajuoksulla havaituilla alhaisilla vaelluspoikasten selviytymisprosenteilla on vaikeaa palauttaa merkittävää lohen luonnonkiertoa esimerkiksi Ounasjokeen. Ongelmien vähentämiseksi tarvitaan toimivia alasvaellusratkaisuja, todetaan Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • OIva Leukku (vas.) oli pyyntireissuillaan pääosin isänsä kanssa. Aimo Kakkinen taas kävi kalassa veljensä ja vanhempien kylänmiesten mukana.

      Kalastus | Kemijoen viimeiset lohenpyytäjät muistelevat hurjia kalareissuja

      Tilaajalle
    • Pohjolan Voiman omistama Isohaaran voimalaitos Kemijoen alkupäässä.

      Ympäristö | Lohi ei nouse, vaikka virkamiehet niin päättäisivät – Kemijoen tulevaisuus on täysin kiinni käytännön toteutuksesta

      Tilaajalle
    • Lohen palautusta Kemijokeen ajavan lohijokitiimin toiminnanjohtaja Jukka Viitala ihmettelee, miksi voimaloiden säännöstelytiedot ovat salaisia. Kemijoki Oy:n johtajan mukaan kilpailulainsäädäntö kieltää kilpailun kannalta sensitiivisen ja yksilöivän tiedon luovuttamisen, minkä vuoksi yhtiö ei julkaise virtaamatietoja.

      Kalastus | Päättyykö lohiaktiivien ja voimayhtiöiden kiista vaelluskalojen palautuksesta koskaan? Yrityksen toimitusjohtaja vastaa

    Artikkelin aiheet
    Kemijoki
    lohi
    vaelluspoikanen
    voimalaitos
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle