Lohi ei nouse, vaikka virkamiehet niin päättäisivät – Kemijoen tulevaisuus on täysin kiinni käytännön toteutuksesta

Kemijoen lohen tarina päättyi kirjaimellisesti betoniseen seinään, kun Isohaaraan voimalaitos ja pato valmistuivat vuonna 1949. Tuolloin joen alkuperäinen lohikanta menetettiin ikuisesti.

Teollistuvan Suomen tarpeet sodan jälkeen ovat ymmärrettävissä.

Kahdeksankymmentä vuotta on kuitenkin kulunut, eikä Kemijoen lohikysymykseen ole saatu ratkaisua. Voimalayhtiöiden kalatalousvelvoitteista on väännetty peistä jäätyneessä konfliktissa vuodesta toiseen. Kemijoki Oy ja Pohjolan Voima ovat vastustaneet muutoksia.

Viime viikolla Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi päätöksen Kemijoen 40 vuotta vanhan kalatalousvelvoitteen muuttamisesta.

Avin päätöksen mukaan vesivoimayhtiöiden on suunniteltava kalatiet Kemijoen alajuoksulta kuuteen ensimmäiseen patoon, jotta lohi ja taimen pääsisivät nousemaan.

Kalatiet itsessään eivät ole tie autuuteen. Olennaista on se, mitä patojen takaa löytyy. Ruotsissa ja Norjassa monet padotut lohijoet ovat säilyneet kohtuullisina. Padot ovat ylempänä joessa, jolloin kutu onnistuu jo ennen estettä.

Kemijoen ensimmäinen pato on aivan jokisuulla. Joen pääuomassa ei ole enää luontaisia lisääntymismahdollisuuksia lohelle. Kosket puuttuvat ja kyseessä on enemmänkin järvimäisten patoaltaiden ketju kuin joki.

Ensimmäiset mahdollisuudet lohen kutemiseen löytyvät Ounasjoesta, joka yhtyy Kemijokeen Rovaniemellä. Ounasjoki on suojeltu patoamiselta jo 1980-luvulla Ounasjoki-lailla.

Avin päätös koskee kaikkia kuutta voimalaa ennen Ounasjokea, joten toimivat kalatiet voisivat mahdollistaa lohen pääsyn kutualueille.

Pelkkä kalan nouseminen jokeen ja kudun onnistuminen ei myöskään riitä. Poikasten on päästävä jokea alas turvallisesti mereen kasvamaan.

Vuonna 2017 Mustionjoella tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että voimalaitokset tappavat tehokkaasti mereen laskevia lohenpoikaisia eli smoltteja.

Mustionjoessa on neljä voimalaitosta, ja jo ylimmällä laitoksella smolttien kuolleisuus oli 72 prosenttia. Vain vaivaiset 1,3 prosenttia poikasista pääsi elävänä kaikkien voimalaitosten läpi mereen.

Avin Kemijoen päätöksessä kerrotaan, että yhtiöiden on myös suunniteltava rakenteet, jotka mahdollistavat poikasten ja kuteneiden kalojen alasvaelluksen mereen.

Eväät lohen palautukselle ovat siis olemassa, mutta kaikki tulee riippumaan käytännön toteutuksesta.

Ongelmana on se, että lohi ei ymmärrä virkamiesten satasivuisia dokumentteja tai insinöörien hienoja ideoita kalaportaista. Lohi käyttäytyy, kuten sille on luontaista.

Se nousee ja laskee päävirtausta pitkin. Koska virtaava vesi on rahaa sähköntuotannossa, voimayhtiölle optimaalinen ratkaisu voi olla mahdollisimman pieni liru voimalan kyljessä, jota voidaan kutsua kalatieksi.

Pahimmillaan rahaa ja aikaa käytetään toimimattomien kalateiden rakenteluun, mutta lopputuloksena lohen nousu pysähtyy yhä patoseinään ja lasku tyssää turbiiniin.

Maailmalla on näyttöä toimivista kalateistä, joten ratkaisuja on löydettävissä. Parempiin lopputuloksiin päästäisiin oma-aloitteisuudella ja yhteistyöllä kuin jarruttamisella ja toimimalla vasta valvovan viranomaisen päätöksestä.

Kalastajien lohisaalis Kemijoelta vuonna 1918. Kuva: Hugo Jonsson / Historian kuvakokelma / Museovirasto

Kemijoen tilannetta on käsitelty yleensä vain luonnonsuojelukysymyksenä.

Lohen osalta kyse on kuitenkin yhtä lailla taloudesta. Kalastusmatkailu on miljoonabisnes, joka luo elinvoimaa ja yrityksiä paikallisesti.

Ennen patoamista Kemijoen lohisaaliit olivat parhaimmillaan 360 000 kiloa. Tenojoen ja Tornionjoen saalit ovat tämän rinnalla varsin mitättömiä.

Kemijoen potentiaali on aivan omassa luokassaan. Sen valuma-alue ja sivujoet kattavat koko Lapin Suomi-neidon päätä ja käsivartta lukuun ottamatta.

Kyse on siitä, kuka pääsee hyötymään koko Suomen pisimmästä ja entisestä Euroopan parhaasta lohijoesta.

Viimeiset 80 vuotta tiliä ovat tehneet sähköyhtiöt, mutta paikallisille ei ole jäänyt juuri mitään. Karrikoidusti voidaan sanoa, että rikas etelä on nyhtänyt köyhää pohjoista.

Kemijoen 21 vesivoimalasta 16 on valtionyhtiö Kemijoki Oy:n omistamia. Valtion osuus on yli puolet yhtiön osakekannasta. Jos valtion omistajaohjaus toimii, muutoksen tekeminen pitäisi olla mahdollista myös Arkadianmäeltä käsin. Eli kyse on myös politiikasta.

Yhtiön hallintoneuvostossa on liuta kansanedustajia.

Kemijoki Oy on mankala-yritys, jossa yhtiön omistajat ostavat siltä sähköä omakustannehintaan.

Kemijoki Oy:n merkittävät strategiset päätökset hyväksytään yhtiön hallituksessa, jonka jäsenet ovat valtion ja sähköyhtiöiden edustajia. Huonon maineen pakkaantuminen Kemijoki Oy:lle on miellyttänyt varmasti sähköyhtiöitä, jotka eivät ole joutuneet asian tiimoilta julkisuuteen.