Sunilan sellutehtaan suunniteltu sulkeminen ei vaikuta Kaakkois-Suomen eikä muunkaan Suomen puunkäyttöön, Stora Enson kotimaan puunhankinnan ostojohtaja Sami Honkanen vakuuttaa.
Sunilan tehdas on ollut vahvasti tuontipuun varassa. Sen vuotuisesta kahden miljoonan kuutiometrin puunkäytöstä on tullut kotimaasta viime aikoina vain noin neljännes eli puoli miljoonaa kuutiometriä. Suurimmillaan kotimaan puun osuus on ollut puolet.
”Kun Venäjän raja meni kiinni, puuta on tuotu Baltiasta ja Ruotsista. Baltian-tuonnin osuus on aiemminkin ollut suurin.”
Honkanen sanoo, että Ruotsin-tuonti vähenee Sunilan vuoksi, mutta Suomessa puunhankinta jatkuu ennallaan. Yhtiö on laajentanut puunostoa Länsi-Suomessa.
Honkasen mukaan kotimaan puukauppa on ollut kiitettävän vilkasta, mutta hinnat ovat nousseet liikaa.
”Tällä hetkellä puu alkaa olla liian kallista. Sunilan kannalta puukustannukset ovat liian korkeat, jotta pystyttäisiin tekemään tavoitteen mukaista tulosta”, hän kommentoi.
”Näen, että puukaupassa huippuhinnat on tällä erää saavutettu. Hinnat ovat laskeneet, mutta ovat puun myyjän kannalta edelleen hyvällä tasolla.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
