

Vielä muutama vuosi sitten kokkolalainen Teppo Laakkonen, 38, näki valonkajon ja vähän ääriviivojakin.
”Näkökyky hiipui pikkuhiljaa ja kaksi vuotta sitten kaikki pimeni. Nyt olen täysin sokea”, Laakkonen sanoo hiljaisena.
Sokeudestaan huolimatta hän ei kuulu luovuttajiin.
”Ei missään tapauksessa. Läpi elämän olen joutunut sopeutumaan, joten nyt mennään näin ja tehdään sitä mitä pystytään. Klapihommat sujuvat vanhasta muistista ja onhan tämä muutenkin mukavaa hommaa”, Laakkonen määrittelee.
”Päätin, että polttopuita pystyy näkövammainenkin tekemään.” Teppo Laakkonen

Klapi-Tepi on yhden miehen yritys, jonka Kuusamosta Kokkolaan ajautunut Teppo Laakkonen perusti viisi vuotta vuotta sitten.
”Maatilan poikana olen tottunut likaamaan saappaani ja ottamaan vastuun tekemisistäni. Nuorena näkökyky oli sairaudesta huolimatta hyvä ja sen varjolla suunnittelin toisenlaista elämää. Suunnitelmissa oli hakeutua maatalouskouluun, mutta ajatus tyrmättiin sanomalla, ettei näkövammainen saa alan töitä. Heitin haaveet hyllylle ja suuntasin mielenkiintoni klapihommiin. Päätin, että polttopuita pystyy näkövammainenkin tekemään.”
Alussa oli vain mies, klapikone ja kasa isänniltä hankittua puuta.
”Periaatteessa toimintatapa on edelleen sama. Vain kalusto on hieman järeämpää. Homma kasvaa kuitenkin koko ajan, joten sen mukaan edetään myös konehankinnoissa.”
Vuositavoitteeksi Laakkonen on asettanut tuhat heittokuutiota, mutta vielä tällä hetkellä mennään noin viidessäsadassa.
”Hyvälle ja kuivalle polttopuulle on tilausta. Tilaukset ovat suorassa yhteydessä laatuun ja laatu lähtee tekijästä”, Laakkonen muistuttaa.
”Menetin näkökykyni asteittain, joten nuorena pystyin ajamaan vielä koneitakin.” Teppo Laakkonen
Polttopuiden teko sujuu Laakkoselta mallikkaasti ja sokeudestaan huolimatta hän käyttää myös koneita itsenäisesti.
”Pienen puun kohdalla teen kaikki työvaiheet itse, mutta järeämmän raaka-aineen kohdalla joudun käyttämään konevoimaa ja avustajaa. Toki tarvittaessa nousen myös itse traktorin ohjaamoon.”
Konehommissa Laakkosta auttaa myös hyvä muisti.
”Menetin näkökykyni asteittain, joten nuorena pystyin ajamaan vielä koneitakin. Tämä aikakausi jätti syvän muistijäljen, jota voin hyödyntää myös nykyisessä elämäntilanteessani. Meille näkönsä menettäneillekin on hyvin tyypillistä, että kun yksi aisti pettää, toiset vahvistuvat.”
Teppo Laakkonen selviää arjessa myös rohkean elämänasenteensa ansiosta.
”Alussa sokeutuminen oli pelottavaa. Päätin kuitenkin pärjätä, opetella arjessa tarvittavat rutiinit ja luoda elämääni uudenlaiset askelmerkit. Virheitä tulee ja mustelmiakin, mutta tekevälle sattuu.”

Omalla tontilla toimiminen ei tuota Laakkoselle juuri minkäänlaisia ongelmia.
”Ainoastaan nopeat sään vaihtelut, kuten esimerkiksi tuuli vaikeuttaa kulkemista. Tällöin suuntavaisto menee herkästi sekaisin ja saattaa aiheuttaa pahojakin tilanteita. Olen luonut itselleni kuitenkin tavan toimia. Opasteina toimivat vaijerit helpottavat kulkua ja lisäävät samalla myös turvallisuuden tunnetta”, hän selvittää.
Omatoimisuudesta kertoo lisäksi se, että mies ei jarruttele myöskään uusien asioiden oppimista.
”Pyrin pärjäämään mahdollisimman pitkälle omillani ja omin voimin. Esimerkiksi traktorin perushuollot ja jopa pienet korjaukset pystyn tekemään itse. Edellyttäen kuitenkin, että konealalla toimivat velipojat toimivat ’silminäni’ ja antavat puhelimen välityksellä tarvittavia neuvoja.”
Klapiyrittäjänä Teppo Laakkonen sanoo elävänsä omanlaistansa unelmaa.
”Polttopuun ympärillä käy nyt hyvä pöhinä. En tavoittele suurta kasvua, mutta kun käyrät osoittavat ylöspäin, olen tyytyväinen”, Laakkonen muotoilee.
Polttopuiden valmistus ja myynti
Kotipaikka Kokkola
Perustettu 2019
Yrittäjä Teppo Laakkonen
Valmistusmäärä vuodessa noin 500 heittokuutiota
Varastotilat parituhatta kuutiota
Toimintasäde noin 30 kilometriä
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
