• UPM:lle valmistuu kaksi rahantekokonetta, Metsä Groupin biotuotetehdas käynnistyy Kemissä ja Stora Enson raju muokkaus jatkuu vuonna 2023

    Metsäyhtiöiden ennätysten takominen hiipuu, mutta vahvoja tuloksia voidaan edelleen odottaa.
    Tilaajalle
    Metsä Groupin biotuotetehtaan Kemissä on määrä valmistua ensi syksyn alussa. Puuta se tarvitsee vuodessa 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin nykyinen sellutehdas.
    Metsä Groupin biotuotetehtaan Kemissä on määrä valmistua ensi syksyn alussa. Puuta se tarvitsee vuodessa 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin nykyinen sellutehdas. Kuva: Nina Susi
    Metsä|Metsäteollisuus
    30.12.202207:00
    Juha Kaihlanen

    Suomalaiset metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group tekevät vuodelta 2022 kaikkien aikojen parhaimmat tulokset. Vuodesta muodostui huomattavasti vielä parempi kuin sen alkaessa uskallettiin ennustaa.

    Edellisen kerran historiallisia ennätyksiä nähtiin 2001. Silloin painopaperien osuus tuotannosta oli paljon suurempi kuin nykyisin. Metsä Group ei ole valmistanut painopapereita yli kymmeneen vuoteen ja Stora Enso on myymässä loputkin paperitehtaansa.

    "Vuoden 2022 tulostaso on nykymuotoisten yhtiöiden kirkkaasti paras", osakeanalyyseihin erikoistuneen Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen sanoo.

    Vuonna 2023 uusia ennätyksiä ei ole luvassa, sillä Euroopassa väistämättömältä näyttävä taantuma koskettaa myös metsäyhtiöitä.

    Monien tuotteiden kysynnän sekä hintojen odotetaan heikkenevän ja tuotantokustannusten nousevan. Valuuttakurssien muutoksistakaan ei ole enää apua.

    "Odotettavissa on vastatuulta. Perusskenaario on, että historiallisen korkealta tulostasolta tullaan alaspäin. Tuhannen taalan kysymys on, minkä verran", Viljakainen arvioi.

    "Nyt metsäyhtiöiden kannattavuudet ovat niin paksuja, että niistä voi leikata aika reippaankin siivun pois, eikä silti vielä pudota huonolle tasolle."

    "Pidemmän ajan keskiarvoihin verrattuna yhtiöiltä voi odottaa edelleen vahvaa tulosta vuonna 2023", hän sanoo.

    Kolmella suurella metsäyhtiöllä on Viljakaisen mukaan eroja, kun verrataan mahdollista tulevaa tuloskehitystä menneeseen.

    UPM:n Suomen-tehtailla oli vuoden 2022 alussa liki neljä kuukautta kestänyt työtaistelu Paperiliiton kanssa, mikä painoi vuoden ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä tulosta.

    Nyt yhtiöllä on käynnistymässä kaksi varsinaista rahantekokonetta: Olkiluoto 3 ja eukalyptussellujätti Uruguayssa.

    Kun Olkiluodon kolmas ydinvoimala saadaan kaupalliseen tuotantoon, reaktorin tuottamasta sähköstä 31 prosenttia kuuluu UPM:lle, joka jo nyt on sähkön suhteen Suomessa selvästi yliomavarainen.

    Olkiluoto 3:n vaikutus UPM:n tulokseen riippuu tietysti siitä, milloin ydinvoimala saadaan lopulta tuotantoon, millaisia sähkön hintoja ensi vuonna nähdään ja verotetaanko energian takomaa tulosta windfall-veroilla.

    Kapasiteetiltaan 2,1 miljoonan tonnin sellutehtaan pitäisi käynnistyä Uruguayn Paso de los Torosissa maaliskuun loppuun mennessä. Investoinnin arvo satamaterminaaleineen on noin 3,5 miljardia dollaria.

    UPM:n mukaan käynnistyksen valmistelu Uruguayssa on edennyt viime aikoina askelmerkkien mukaan. Sellutehtaan täyteen vauhtiin pääseminen kestää kuitenkin joka tapauksessa useita kuukausia.

    Vuoden lopulla on määrä valmistua UPM:n biokemikaalitehdas Saksan Leunassa. Tehtaan rakentaminen maksaa noin 550 miljoonaa euroa.

    Metsä Groupin biotuotetehdas Kemissä aloittaa tuotannon aikataulun mukaan vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä.

    Investoinnin kustannuksiksi arvioidaan noin 1,85 miljardia euroa.

    Tehtaan kapasiteetti on 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua. Sähköä se tuottaa vuodessa kaksi terawattituntia, mikä on 2,5 prosenttia Suomen koko sähköntuotannosta.

    Puuta biotuotetehdas tarvitsee 4,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin Metsä Groupin nykyinen sellutehdas Kemissä.

    Inderesin Viljakainen toteaa, että Kemin uudesta tehtaasta tulee erittäin kustannustehokas havusellusegmenttiin, vaikka sen liiketulosmarginaali ei tule kasvamaan yhtä suureksi kuin UPM:n Uruguayn jätin tai ylipäätään Etelä-Amerikan plantaasitehtaiden.

    "Sijoitetun pääoman tuotolla vertailtuna Kemin tehdas pääsee lähemmäksi Uruguayn tehdasta, koska Kemissä on huomattavasti vähemmän pääomaa kiinni."

    Metsä Groupiin kuuluvan pörssiyhtiön Metsä Boardin kartonkikoneen laajennusinvestointi Ruotsissa Husumissa valmistuu ensi syksynä. Koneen kapasiteetti kasvaa 400 000 tonnista 600 000 tonniin.

    Stora Ensolla ei ole valmistumassa suuria investointeja.

    "Yhtiön muokkaus isolla lekalla kuitenkin jatkuu", Viljakainen toteaa.

    Pari viikkoa sitten Stora Enso ilmoitti yllättäen, että se aloittaa myyntiprosessin Beihain kuluttajapakkauskartonkia tekevästä tehtaasta ja eukalyptusviljelmistä Kiinassa.

    Beihain tehdas on melkein uusi, sillä se valmistui vuonna 2016.

    "Kannattavuutta ei todennäköisesti ole saatu riittävän korkealle ja kannattavuuden parantaminen vaatisi isoja lisäinvestointeja, joita paikallisen markkinan tilanne ei puolla", Viljakainen arvioi myyntipäätöstä.

    Hän toteaa, että kapasiteetiltaan 550 000 tonnin kartonkikone on kiinalaisessa mittakaavassa aika pieni eikä yhdellä koneella saavuteta skaalaetuja.

    Stora Ensolla on menossa vielä paperitehtaiden myynti. Myymättä on Anjalan ja Ruotsissa Hylten tehdas.

    Ostopuolella odotetaan hollantilaisen aaltopahvipakkausvalmistajan De Jong Packagingin kaupan varmistumista.

    Vuonna 2023 Stora Ensolla on edessä liikevaihdoltaan noin miljardin euron De Jongin haltuunotto.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson Beihain tuotantolaitos aloitti toimintansa Kiinassa vuonna 2016.

      Metsäteollisuus | Stora Enso myy kuluttajapakkauskartonkitehtaansa ja metsätoimintonsa Kiinassa

    • Metsä Groupin 1,85 miljardia euroa maksanut biotuotetehdas valmistuu Kemissä ensi kesän lopulla. Tehdas käyttää vuosittain noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä kuitupuuta, mikä on yli neljä miljoonaa kuutiota nykyistä sellutehdasta enemmän.

      Metsäteollisuus | Metsä Group kannattavin kolmesta suuresta tammi‒syyskuussa – sellun ja muiden tuotteiden korkeat hinnat vetivät metsäyhtiöt ennätyksiin

      Tilaajalle
    • Jussi Pesonen nimitettiin UPM:n toimitusjohtajaksi vuonna 2004. Hän on palvellut yhtiötä useissa johtotehtävissä vuodesta 1987. Hän on syntynyt 1960. Arkistokuva.

      Metsäteollisuus | UPM:n Jussi Pesonen siirtyy eläkkeelle 2024

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa