• Pihaketusta kehkeytyi varsinainen linssilude: Tuuheaturkkinen repolainen näyttäytyy riistakamerassa lähes joka ilta

    Rohkea pihakettu käy aika ajoin jättämässä hajumerkkejään myös talon pihapiiriin.
    Laukaalla asustava kettu käy näyttäytymässä lähes joka ilta riistakamerassa.
    Laukaalla asustava kettu käy näyttäytymässä lähes joka ilta riistakamerassa. Kuva: Katri Wahlberg
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    15.1.202314:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Illan hämärtyminen on lähes varma merkki siitä, että Laukaan Simunassa sijaitsevaan riistakameraan tallentuu hetkenä minä hyvänsä tuuheaturkkisen pihaketun kuva.

    ”Viime viikonloppuna kamerassa näkyi ensin pupu ja 20 minuuttia myöhemmin kettu. Sen jälkeen pupu tuli kameraan vielä uudestaan, joten ei päässyt tällä kertaa hengestään”, kertoo ketun puuhia seuraava Katri Wahlberg.

    Aiemmin repolainen on käynyt pihamaalla vain silloin, kun talon väki ei ole ollut paikalla tai kun kamera on ollut poissa päältä. Wahlbergin miesystävä on nähnyt saman ketun pyörivän jo aiemmin tilan pihapiirissä.

    Kamerassa kettu - tai oikeastaan pelkkä häntä - vilahti ensimmäisen kerran tänä syksynä. Repolaisesta kehkeytyi hetkessä varsinainen linssilude.

    "Kettu on pulskassa kunnossa. Ei ihme, että puput ovat vähentyneet. Vielä ketulla ei ole nimeä, mutta sellainen pitäisi varmaan pian keksiä”, Wahlberg tuumii.

    ”Tuntuu, että koirat ja kettu viestittelevät keskenään.”

    Eräs kesäinen kohtaaminen ketun kanssa on jäänyt Wahlbergin mieleen pysyvästi. Hän oli tuolloin lenkittämässä koiriaan ja kummasteli, miten yksi ketun näköisestä, värisestä ja kokoisesta omasta koirasta oli yhtäkkiä kauempana edessä tiellä.

    ”Kettu siellä pyllisteli keskellä tietä, mutta otti ritolat, kun näki meidät. En tiedä, jäikö kakkiminen sitten kesken.”

    Rohkea pihakettu käy aika ajoin jättämässä hajumerkkejään talon pihapiiriin. Koirat jättävät myös omat terveisensä.

    ”Tuntuu, että koirat ja kettu viestittelevät keskenään”, Wahlberg sanoo.

    ”Kun isäntä päästää aamulla omat koiransa pihalle, saattaa kettu olla lumikasan takana kurkkimassa. Koirat juoksevat hetken perässä, mutta eivät saa sitä kiinni.”

    ”Olen kuullut keväällä ketun jodlaavan.”

    Tavallisesti pihakettu vilahtaa riistakamerassa iltahämärän aikaan. Joskus se on käynyt pyörähtämässä pihalla heti aamutuimaan ja välillä päivälläkin.

    Kettu liikkuu ja metsästää tyypillisesti yöaikaan. Päivät se viettää luolassa tai suojaisessa makuupaikassa.

    Wahlbergin miesystävä viljelee tilalla rehuhernettä, ruista ja kauraa. Herneitä ja kauranjyviä on tarjolla kaikille metsäneläimille pellon laidassa riistakameran läheisyydessä. Ennen kettua muistikortille on tallentunut rusakkoja, metsäjäniksiä ja lukuisia parvia varpusia, tiaisia ja närhiä.

    ”Olin sen verran hellämielinen, että kävin viemässä hangelle myös joululta yli jääneitä keitettyjä herneitä. Tarina ei kerro, kuka herneet lopulta söi, koska kamerassa kävi samana yönä kettu ja pupu. Saattoihan se olla aamulla myös joku koiristamme.”

    Ketun linnun kraakuntaa ja kiljumista muistuttava ääni on pysäyttävä. Äänekkäimmillään ketut ovat keväisin kiima-aikaan, mistä Wahlbergilla on omakohtaista kokemusta.

    ”Olen kuullut keväällä ketun jodlaavan. Se kuului metsästä pihapiiriin asti.”

    Yhtenä keväänä hän sai todistaa hellyttävää näkyä tilan viljelyspeltojen keskellä sijaitsevalla kivirauniolla.

    ”Katselin kameran kanssa kivirauniolle päin ja siellä oli kolme ketunpoikasta. Ne olivat aivan ihania ja leikkivät kuin koiranpennut.”

    Poikasia ei ole kiviröykkiöllä sen koomin näkynyt, mutta peltoa peittävään lumikerrokseen talvisin painautuvat helminauhaa muistuttavat jäljet paljastavat, että kolossa käy joka talvi nukkumassa joku repolainen, kenties pihapiirin oma kettu.

    ”Täytyy toivoa, että tulisi lisää poikasia.”

    Kettu

    Elää kaikkialla Suomessa.

    Muistuttaa kooltaan pientä koiraa.

    Täysikasvuinen yksilö painaa noin 5–8 kiloa.

    Ruumiin pituus vaihtelee 60–85 sentin väillä.

    Turkin yleisväri on puna- tai kellanruskea.

    Kaula, rinta ja hännänpää ovat valkeat. Korvantaustat ja jalkojen etuosat ovat mustat.

    Vaihtaa turkkinsa keväisin, jolloin se voi näyttää hetken aikaa rähjäiseltä. Kapisen ketun tunnistaa karvanlähdön lisäksi voimakkaasta kutinasta.

    Kaikkiruokainen. Käyttää ravinnokseen pienjyrsijöitä, marjoja, lintuja, munia, hyönteisiä, kaloja, jäniksiä ja haaskoja.

    Kiima-aika helmi-maaliskuussa.

    Synnyttää touko-kesäkuussa 3–8 pentua kaivamaansa pesäluolaan.

    Lähde: Riistakeskus

    Lisää aiheesta
    • Mariah-niminen kettu on tottunut ihmiseen jo nuoresta iästä lähtien. Se tykkää ottaa makupaloja kämmeneltä.

      Eläimet ja kasvit | Video: Kettu löytyi tien varresta ilman emoa – nyt kesyyntynyt kettu rakastaa rapsutuksia ja ottaa herkkupaloja kämmeneltä

    • Mitä syöt mieluiten? Miten pukeudut?

      Eläimet ja kasvit | Testaa, mikä Suomen luonnon eläin olet!

    • Lumen ja ravinnon määrä vaikuttaa monen eläimen leviämiseen Suomessa, kun ilmasto lämpenee. Myös ruokinnalla on merkitystä. Kuvassa riistakameran kuvaamia valkohäntäpeuroja Huittisissa.

      Kauriit ja kettu levittäytyvät laajemmalle, norppa kärsii – ilmastonmuutos ei koettele Suomen riistaeläimiä tasapuolisesti – lämpöstressikin mainitaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle