• Supikoira on Suomessa jo yleisempi eläin kuin kettu – ”Jos susia olisi ollut runsaammin, leviäminen olisi ollut vaikeampaa”

    Supikoirien salaisuus liittyy sopeutuvaisuuteen ja elintapoihin, sanoo yliopistonlehtori Veli-Matti Väänänen.
    Tilaajalle
    Supikoira on runsaslukuisin keskikokoinen petoeläin. Niitä on Suomessa jo enemmän kuin kettuja. Supikoiria Kirkkonummella riistakamerassa syyskuussa 2021.
    Supikoira on runsaslukuisin keskikokoinen petoeläin. Niitä on Suomessa jo enemmän kuin kettuja. Supikoiria Kirkkonummella riistakamerassa syyskuussa 2021. Kuva: Tuulikki Viilo
    Metsä|Luonto
    3.5.202420:00
    Tuulikki Viilo

    Jos joltakin lajilta tekisi mieli udella menestyksen salaisuutta, niin supikoiralta.

    Miten aasialainen, hieman kömpelöltä vaikuttava lyllertäjä on voinut nousta Suomessa kettuakin runsaslukuisemmaksi?

    Supikoirien salaisuus liittyy sopeutuvaisuuteen ja elintapoihin, sanoo yliopistonlehtori Veli-Matti Väänänen Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolta.

    ”Hampaistakin näkee, että supikoira pystyy käyttämään monipuolista ravintoa.”

    Kun tähän yhdistää supikoiran kyvyn nukkua talviunta, saadaan olento, joka pärjää monenlaisissa oloissa.

    Talvipesää etsiessään supikoira voi hyödyntää mäyrän talvipesiä. Mäyrä menee unille aiemmin ja syvemmälle, joten supikoira saattaa kömpiä samaan luolaan ja jäädä nukkumaan lähemmäs maanpintaa.

    ”Kun mäyrä herää, on supikoiralla aika ottaa hatkat.”

    Jos rasvavarastot loppuvat kesken, supit heräävät ja joutuvat lähtemään ruuanhakuun. Silloin niillä on suuri riski joutua saaliiksi.

    Venäläiset istuttivat supikoiran riistaeläimeksi 1930-luvulla Karjalan kannakselle. Sieltä leviäminen on alkanut, Väänänen kertoo.

    Supikoira asutti ensin Etelä-Suomeen ja levisi sieltä pohjoisempaan.

    Väänäsen kotiseuduille Maaningalle supikoirat ilmaantuivat 1980-luvun alussa.

    Supikoira on yleinen vesistöalueiden saalistaja, Väänänen sanoo.

    ”Vesilintujen romahdus on tapahtunut 1990-luvun alkupuolelta alkaen. Samoihin aikoihin on supikoira on yleistynyt.”

    Lisää aiheesta
    • Muutamista pareista kanadanhanhien kanta on kasvanut vahvaksi ja levinnyt pitkälle sisämaahan.

      Luonto | Miksi pellot pullistelevat valkoposki- eivätkä kanadanhanhista? Suomen kannalla on odottamaton alkuperä

      Tilaajalle

    Runsaimpana vuonna supikoiria on pyydetty jopa 212 000 yksilöä. Niitä jää paljon myös autojen alle.

    Ahmalle supikoirat ovat superhyvää ruokaa, Väänänen sanoo.

    Supikoirat maistuvat myös susille ja ilveksille.

    ”Aloilla, joissa ei ole paljon hirvieläimiä, susi vähentää tehokkaasti supikoirakantaa.”

    Ilvekset saattavat metsästää supikoiraa kytäten onkalon päällä.

    ”Jos susia olisi ollut runsaammin kun supikoira alkoi levitä, olisi sen tulo ollut vaikeampaa ja hitaampaa.”

    Tornion kautta supikoira on tepsutellut myös Ruotsin puolelle. Maassa on menossa supien tehopyyntiprojekti, jolla pyritään pitämään Ruotsi supikoirasta vapaana.

    Lisää aiheesta
    • Laukaassa sijaitsevalla tilalla laitettiin ruokintapaikka rusakoille ja hirvieläimille, mutta sinne ilmestyi myös supikoirapariskunta.

      Luonto | Supikoira tahtoo vain yhden puolison – pariuskollisuus käy kohtalokkaaksi, sillä ruotsalaiset ovat estäneet lajin leviämisen Juudas-tekniikalla

    • Haitalliset vieraspedot ovat uhka luonnon monimuotoisuudelle.

      Erä | Suomalaiset pitävät haitallisten vieraspetojen pyyntiä tärkeänä – minkki ja supikoira kurittavat vesilintukantoja

    • Riistakamerat auttavat kertomaan supikoirien liikkumisesta alueella.

      Erä | Supikoirien tehokas pyynti juuri nyt auttaa vesilintujen pesintöjen onnistumista

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle