• Metsämiesten Säätiöltä historiallisen suuri apurahamyöntö – 1,8 miljoonaa euroa

    Apurahat kohdistuvat erityisesti metsäalan nykyisiin ja tuleviin ammattilaisiin.
    Apurahoilla tuetaan esimerkiksi metsäalan opiskeljoita. Kuvituskuva.
    Apurahoilla tuetaan esimerkiksi metsäalan opiskeljoita. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Koulutus
    14.3.202421:30
    Eino Haase

    Metsämiesten Säätiön hallitus on päättänyt apurahoista vuodelle 2024.

    Apurahoja jaetaan tänä vuonna peräti 1,8 miljoonan euron edestä erilaisiin metsäalaa vahvistaviin hankkeisiin. Summa tekee rahoituspäätöksestä säätiön historian suurimman.

    Säätiön tiedotteessa todetaan, että 75 toimintavuotensa aikana Metsämiesten Säätiö on tukenut metsäalaa jo yli 50 miljoonalla eurolla.

    Suurin siivu kuluvan vuoden apurahoista kohdennetaan osaamisen vahvistamiseen metsäalalla. Osaamisen vahvistamisen lisäksi rahoitus laittaa liikkeelle useita selvityksiä, viestintähankkeita sekä EU-vaikuttamista parantavia hankkeita.

    Selvityksissä pureudutaan muun muassa nuorten metsäkasvatukseen kouluissa, ulkomaisen työvoiman tarpeeseen alalla sekä viestintään ja neuvontaan osana metsäammattilaisuutta.

    Apurahoilla tuetaan myös väitöskirjatöitä sekä metsäalan opiskelijoiden kansainvälistymistä.

    Apuraha-anomuksia kertyi säätiölle yhteensä 296 kappaletta ja niiden yhteissumma oli 5 miljoonaa euroa. Nyt myönnetty rahoitus onnistui kattamaan siis 36 prosenttia koko haun yhteissummasta.

    Metsämiesten Säätiö pyrkii jatkossa saamaan lisäystä jaettavien apurahojen määrään erityisesti lahjoituksista.

    Lisää aiheesta
    • Metsän tutkiminen kiinnostaa ja apurahoja haettiin peräti viiden miljoonan verran.

      Metsä | Metsämiesten Säätiöltä haettiin neljännes enemmän apurahoja kuin viime vuonna

    • Metsämiesten säätiö jakaa tänä vuonna 1,7 miljooonaa euroa apurahaa.

      Metsä | Entistä useampi haki apurahaa Metsämiesten Säätiöltä

    • Radiokampanja muistuttaa metsäalan merkityksestä ja sen tarjoamista monipuolisista työtehtävistä.

      Metsä | Kaupalliset radiot valjastetaan metsäalan markkinointiin − kampanjan taustalla Metsämiesten Säätiö

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle