• Entistä useampi haki apurahaa Metsämiesten Säätiöltä

    Jaossa oleva summa kattaa reilun kolmanneksen anomuksista.
    Metsämiesten säätiö jakaa tänä vuonna 1,7 miljooonaa euroa apurahaa.
    Metsämiesten säätiö jakaa tänä vuonna 1,7 miljooonaa euroa apurahaa. Kuva: Jouni Porsanger
    Metsä|Metsä
    1.2.202313:16
    Jarmo Palokallio

    Metsämiesten Säätiölle jätettiin tälle vuodelle aiempaa enemmän apuraha-anomuksia. Säätiön tälle vuodelle jaossa oleva summa riittää kattamaan niistä reilun kolmanneksen.

    tammikuun loppuun päättyneessä haussa säätiölle jätettiin 239 apuraha-anomusta, joiden yhteissumma on 4,7 miljoonaa euroa. Hakemusten lukumäärä kasvoi 12 prosenttia viimevuotisesta.

    Vaikka hakemusten määrä kasvoi, haettu kokonaissumma pieneni 105 000 euroa.

    Apurahoina jaettavat 1,7 miljoonaa euroa riittävät kattamaan 36 prosenttia haetusta summasta.

    Koska iso osa hyvistä ja kannatettavista apurahahakemuksista jää vuosittain rahoittamatta, Säätiö pyrkii keräämään lisää lahjoituksia metsäalan hyväksi.

    Säätiön hallitus päättää apurahoista historiaansa liittyen vuosittain talvisodan päättymispäivänä 13.3. Sen jälkeen kaikki vähintään 1 500 euron apurahan saajat julkistetaan Metsämiesten Säätiön kotisivuilla.

    Aiempien vuosien apurahamyönnöt ovat siellä nähtävissä 10 vuotta taaksepäin.

    Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.

    Säätiö jakaa saamiaan lahjoituksia sekä omia sijoitustuottoja alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Metsämiesten Säätiön toimisto sijaitsee Helsingin Munkkivuoressa.

      Talous | Metsämiesten Säätiön hallituksen johdossa jatkaa Juha Mäkinen

    • Metsäalalle tarvitaan puunhankinnasta, taloudesta, luonnonhoidosta, viestinnästä ja markkinoinnista kiinnostuneita opiskelijoita.

      Metsä | Metsäalan on jatkossa houkuteltava opiskelijoita kaupunkilaisnuorista, joilla ei ole kosketuspintaa alaan

    • Halkotalkoot Palosalmen metsätyömieskodilla vuonna 1963. Palosalmen asukkaat myös kasvattivat perunaa ja juureksia, tekivät heinää, hoitivat karjaa ja kunnostivat rakennuksia.

      Historia ja perinne | Metsätyömieskodissa vanha lentojätkä sai viettää viimeiset vuotensa muiden jätkien seurassa ‒ siellä tosin piti oppia syömään rehuja, vähentämään ryyppyjä ja vaihtamaan paitaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa