• Metsät uudistetaan aiempaa järeämpinä – nyt on palattu metsälain uudistamista edeltävän ajan hakkuiden läpimittoihin

    Hakattava puusto on järeytynyt kolmen vuoden ajan, mutta siitä huolimatta uudistushakkuut tehdään aiemmin kuin metsänhoidon suosituksissa esitetään.
    Tilaajalle
    Uudistushakkuut tehdään nykyisin järeämmissä metsissä kuin muutama vuosi sitten.
    Uudistushakkuut tehdään nykyisin järeämmissä metsissä kuin muutama vuosi sitten. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsänhoito
    27.10.202215:32
    Jouko Kyytsönen

    Yli kolmannes Suomen metsistä uudistetaan aiemmin kuin metsänhoidon suosituksissa esitetään, metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta sanoo.

    Metsälain muutoksen jälkeen vuonna 2014 puustojen läpimitat uudistushakkuissa pienenivät. Kolmen viime vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut käänne, ja uudistushakkuissa kaadettu puusto on ollut taas järeämpää.

    ”Nyt hakattavan puuston läpimitta on palautunut suurin piirtein vuoden 2013 läpimittaan eli aikaan ennen metsälain uudistusta.”

    Metsänomistaja voi uudistaa metsänsä valitsemanaan ajankohtana. Metsälaki muuttui vuonna 2014, jonka jälkeen metsän uudistamiselle ei ole ollut enää puuston ikään tai läpimittaan perustuvia rajoitteita.

    38 prosenttia Suomen metsistä uudistetaan nykyisin aiemmin kuin metsänhoidon suosituksissa esitetään eli hakataan kehitysluokan kolme varttuneita kasvatusmetsiä ja lisäksi hieman kehitysluokan kaksi nuoria metsiä.

    Nuorten metsien uudistaminen ei ole yleistä, viime vuoden kaikista uudistushakkuista 2,6 prosenttia tehtiin nuorissa metsissä. Näiden hakkuiden pinta-ala oli noin 5000 hehtaaria.

    ”Nuorten metsien hakkuumäärä ei ole kovin suuri, sillä siinä on mukana paljon Paula-myrskyn kaatamia nuoria metsiä Pohjois-Suomessa”, Remes toteaa.

    ”Sen sijaan vielä hyväkasvuisia ja tuottavassa vaiheessa olevia varttuneempia kolmoskehitysluokan metsiä hakataan melko paljon.”

    Tiedot perustuvat Suomen metsäkeskukseen saapuneisiin metsänkäyttöilmoituksiin ja metsävaratietoon.

    Metsänhoidon suosituksissa on määritelty kullekin puulajille kasvupaikan mukainen uudistamisläpimitta. Läpimitta määräytyy sen mukaan, että puuston tuotto on 2–3 prosenttia. Esimerkiksi kuusikon uudistamiselle suosituskeskiläpimitta Etelä-Suomen rehevillä kankailla on 28-32 senttiä ja männikölle Keski-Suomessa kuivahkoilla kankailla 23-27 senttiä.

    Suositukset perustuvat oletukseen, että metsänomistajan metsätaloudesta saama puustoon sitoutuneen pääoman tuotto on 2-3 prosenttia.

    Jos tuottoa halutaan enemmän, kiertoaikaa tulee lyhentää. Samalla kuitenkin metsänomistajalle arvokkaimman tukkipuun määrä hakkuissa vähenee.

    Remeksen mukaan etsiä uudistetaan suositusta aiemmin useimmiten keskisessä ja pohjoisessa Suomessa.

    ”Todennäköisesti tärkein syy melko nuorten metsien uudistamiseen on korkean tuoton hakeminen metsistä, kun tukin hinta oli viime vuonna suhteellisen hyvä”, Remes arvioi.

    Metsänkasvatuksen kiertoajan kohtuullinen pidentäminen lisää metsien hiilivarastoa ja hyödyttää monia peitteisyyttä vaativia eliölajeja.

    Uudistushakkuissa koivujen läpimitat vaihtelevat selvästi enemmän kuin männyn ja kuusen. Yksi syy on se, että suometsien uudistamishakkuut ovat lisääntyneet viime vuosina. Suometsissä hieskoivu ei yleensä kasva kovin suureksi koko elinkaarensa aikana. Suometsien osuus uudistushakkuista on kuitenkin edelleen alle viidennes.

    Vuonna 2021 kaikkien hakkuiden pinta-ala oli noin 800 000 hehtaaria, joista uudistushakkuita oli noin 192 000 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • ”Energiapuulle on nyt kysyntää”, muistuttaa Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistys.

      Talous | Tämä on hyvä tietää päättyvästä kemerasta ja uudesta Metkasta – esimerkiksi pienpuun keräystuen jatkuminen on epävarmaa

      Tilaajalle
    • Puukauppaa on käyty moneen muuhun kaupantekoon verrattuna hämmästyttävän paljon ostajien ja puunkorjaajien ehdoilla. Heihin luotetaan, ajoittain ehkä liikaakin.

      Puukauppa | Hyvä tulos puukaupassa edellyttää, että leimikko kilpailutetaan ja korjuuta valvotaan

      Tilaajalle
    • Jos 1960-luvulla silloiset kansallispuistot olivat viimeisiä erämaita, niin uudempien täytyy sitten olla jotakin muuta. Ja niin on, valtaosa uusista kansallispuistoista on perustettu talousmetsiin.

      Luonto | Jokainen hakkuu tuntuu olevan rikos luontoa vastaan – kuvitelma menneestä luontoparatiisista hallitsee luonnonsuojelun ideologiaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla