Henry Schneider ja Kaisa Kettunen esittelivät PEFC-sertifikaatin vaatimuksia metsäammattilaisille. Kuva: Jaana Kankaanpää
Tältä näyttävät PEFC-sertifioitu talousmetsä ja suojelualue
Tutustuimme kahteen PEFC-sertifioituun metsäkohteeseen eteläisessä Suomessa.TilaajalleSalo
Metsäammattilaisilla oli paljon kysymyksiä Kaisa Kettuselle (kuvassa oikealla). Kuva: Jaana KankaanpääSalolainen männikkö näyttää tavanomaiselta talousmetsältä. Maassa kulkee metsäkoneen jälkiä, puustoa on selvästi harvennettu.
Metsäretken tarkoitus ei kuitenkaan ole ihailla hakkuun jälkeä, vaan tutustua PEFC-sertifikaatin vaatimuksiin maastossa. Ne voi tunnistaa metsästä helposti, kunhan tietää, mitä etsii.
PEFC-sertifioidussa metsässä tulee olla keskimäärin vähintään kymmenen säästöpuuta hehtaarilla.
”Suositaan petolintupuita, jaloja lehtipuita ja edellisen sukupolven järeitä puita”, ohjeistaa Tapion senior advisor Henry Schneider.
Säästöpuut on hyvä jättää arvokkaiden elinympäristöjen tai vesistöjen lähelle mieluusti ryhmissä. Puronvarsien varrelle jätettäviä, lain edellyttämiä puita ei voi laskea mukaan säästöpuihin.
”Myös harvennushakkuussa pitää jättää säästöpuita”, muistuttaa Kestävän metsänhoidon yhdistyksen toiminnanjohtaja Kaisa Kettunen.
Pystyyn jäävät kasvatuspuut eivät siihen kelpaa, vaan säästöpuut pitää olla selvästi merkityissä keskittymissä.
”Kasvatuspuita ei voi käyttää porsaanreikänä.”
Metsästä pitää löytyä myös kymmenen lahopuuta hehtaarilta. Kriteereihin kelpuutetaan läpimitaltaan yli 20 senttimetrin paksuiset kelot, pökkelöt ja maapuut.
”Maapuu saa olla pitkälle lahonnut, kunhan se on löydettävissä”, Kettunen sanoo.
Lahopuita kannattaa jättää monista puulajeista, sillä eri eliöt viihtyvät eri puissa. Jos lahopuuta ei ole tarpeeksi, alueelle voi tehdä kahdesta viiteen tekopökkelöä hehtaarille.
Säästöpuita voi jättää ryhmiin esimerkiksi riistatiheikköjen yhteyteen. Kuva: Jaana Kankaanpää
PEFC-sertifioidusta metsästä tulee löytyä kymmenen lahopuuta hehtaarilta. Kuva: Jaana KankaanpääUhanalaisten lajien tunnetut elinpaikat rajataan PEFC-kohteella, Henry Schneider kertoo.
”Luonnonsuojelulain asetuksessa neljä mainittuja lajeja ovat esimerkiksi luhtaorvokki, naali ja valkoselkätikka. Luontodirektiivin liitteen neljä eläinlajeista tutuin on liito-orava. Lisäksi esimerkiksi viitasammakko ja lepakot ovat lakisääteisesti suojeltavia.”
Tiedot uhanalaisista lajeista ovat tärkeitä paitsi metsäyhtiöille, myös tutkimustarkoituksiin. Siksi vanhojakaan tietoja uhanalaisten lajien esiintymisalueista ei kovin matalalla kynnyksellä poisteta.
Jos elinympäristö on yhä suotuisa uhanalaiselle lajille, joka on joskus lisääntynyt tai levähtänyt siellä, elinympäristö säilytetään sellaisenaan – vaikka tuoreita lajihavaintoja ei olisikaan.
Tämä mahdollistaa sen, että lajiyksilöt voivat palata alueelle myöhemmin.
”Jos metsässä ei ole lakikohteita, arvokkaat elinympäristöt eivät ehkä näy kartoissa. Silloin metsäammattilaisen pitää tunnistaa kohteet maastossa.”
Männiköstä siirrymme jyrkässä rinteessä kasvavaan vanhaan kuusikkoon. Kahden rinteen väliin jäävän notkon pohjalla kiemurtelee puro.
Sekä PEFC-sertifikaatti että eri lait edellyttävät, että vesistön ympärille jätetään suojavyöhyke. Merien, järvien, lampien, jokien ja purojen ympärillä suojavyöhykkeen pitää olla keskimäärin kymmenen metrin levyinen mutta vähintään viisi metriä.
Alle kahden metrin levyisen uomien ympärille riittää viiden metrin suojavyöhyke.
”Suojavyöhyke varjostaa vesistöä, jolloin veden lämpötila pysyy alhaisena”, Schneider sanoo.
Suojavyöhykkeellä ei saa tehdä maanmuokkausta, lannoitusta tai pensaskerroksen harvennusta.
Purojen ympärille on jätettävä suojavyöhyke. Kuva: Jaana Kankaanpää
Maapuu saa olla pitkällekin lahonnut, kunhan se on löydettävissä. Kuva: Jaana KankaanpääMetsälaki suojelee lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt. Muut vesistöt ja pohjavesi kuuluvat vesilain piiriin.
Kuusikkokohde on suojeltu sekä metsälain että vesilain nojalla. Vaikka metsää olisi käsitelty, palstaan rajautuva Natura-alue toisi senkin mukaan suojeluun.
Lisäksi metsä sijaitsee pohjavesialueella. Pohjavesialue ei rajoita puuston käsittelyä, mutta hakkuut ja muut toimenpiteet eivät saa heikentää pohjavettä.
Pohjavesialueita on kolme luokkaa: 1, 2 ja E. 1- ja 2-luokassa ovat vedenhankinnalle tärkeät tai siihen soveltuvat pohjavesialueet. E-luokkaan kuuluvat pohjavesialueet, joiden vedestä jokin ekosysteemi on suoraan riippuvainen.
”Pohjavesialueella ei saa tehdä lannoitusta, käyttää kasvinsuojeluaineita eikä nostaa kantoja”, Schneider neuvoo.
Turvemaan tuhkalannoitusta voi harkita tapauskohtaisesti.
Joskus voi olla vaikea arvioida, onko pieni vesistö ympäristölle arvokas. Kuva: Jaana KankaanpääPEFC-sertifikaatti edellyttää myös luonnonsuojelullisesti arvokkaiden elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden säilyttämistä.
”Suppakuopat ja paahderinteet, ojittamattomat korvet, jota eivät täytä metsälain määritelmiä, letto- ja sararämeet, lehtipuuvaltaiset lehdot, puustoltaan vanhat metsät, luonnontilaiset tulvametsät ja metsäluhdat”, Schneider luettelee esimerkkejä.
Elinympäristöjen tunnistaminen vaatii kattavaa osaamista.
”Jos metsässä ei ole lakikohteita, arvokkaat elinympäristöt eivät ehkä näy kartoissa. Silloin metsäammattilaisen pitää tunnistaa kohteet maastossa”, Kaisa Kettunen sanoo.
Vanha kuusikko ei ole välttynyt kirjanpainajan iskeytymiseltä. Kuva: Jaana KankaanpääMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
