• Puun hinta viikolla 25: Kuitupuu pysynyt ennätyslukemissa

    Puukauppoja solmittu alkuvuonna viimevuotiseen tahtiin.
    Tilaajalle
    Puun kantohinnat ovat pysyneet kesällä ennätyslukemissa.
    Puun kantohinnat ovat pysyneet kesällä ennätyslukemissa. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäteollisuus
    24.6.202509:04
    Jarmo Palokallio

    Kuitupuun kantohinnat ovat pysyneet kesäkuussa ennätystasolle, johon ne nousivat toukokuussa. Pitkään jatkunut kantohintojen nousu näyttää kuitenkin jääneen taakse.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan koivu- ja mäntykuitupuun kantohinnat nousivat toukokuussa ennätyskorkeiksi. Vastaavia hintoja niistä ei ole maksettu koko vuodesta 1995 alkaneen tilastohistorian aikana.

    Kuitupuiden hinnat ovat pitäneet kesäkuussa. Viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla mänty- ja koivukuitupuun keskihinnat pysyivät 34 euron tuntumassa kuutiometriltä.

    Kuusikuitupuusta maksettiin 35,6 euroa kuutiolta.

    Tukin reaaliset kantohinnat olivat nykyisellä tasolla edellisen kerran vuosina 2007 ja 2008. Viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenet maksoivat kuusitukista vähän yli 85 euron keskihintaa kuutiolta.

    Mäntytukin kantohinta hipoi 84 euroa ja koivusta maksettiin 67,7 euroa kuutiolta.

    Ennätyshinnat ovat pitäneet puukaupan vilkkaana. Vuoden alusta metsänomistajat ovat myyneet Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksille 18,9 miljoonaa kuutiometriä puuta. Se on suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana.

    Lisää aiheesta
    • Puukaupan painopiste on siirtynyt syksystä alkukesään, ja ostajat ovat aktiivisia juuri ennen kesälomakautta.

      Puukauppa | Puumarkkinoilla hinnat ovat olleet ennätyskorkealla ja tarjousten väliset erot suurempia kuin miesmuistiin – tässä vinkit alkukesän puukauppasesonkiin

      Tilaajalle
    • Mäntykuitupuusta maksettiin toukokuussa vuodesta 1995 alkaneen tilastohistorian parasta hintaa.

      Metsä | Näin kovia kuitupuun hintoja ei ole aiemmin nähty – metsänomistajat tekivät ennätystiliä toukokuussa

      Tilaajalle
    • Järjestö kertoo vastaavansa metsäraaka-aineiden, erityisesti sahatavaran, jatkuvaan korkeaan kysyntään.

      Puukauppa | Mellanskog tarjoaa Ruotsissa jäsenilleen puukauppaan uuden hintatakuun

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa