• Jääteiden rakentaminen vaatii pitkäjänteisyyttä – ankara pakkanen ei ole välttämättä hyödyksi

    Jäätien rakentaminen puunkuljetuksia varten ei ole hätäisen hommaa. Työt tehdään kelien mukaan ja vaadittavan yli metrin vahvuisen teräsjään aikaansaaminen vaatii yleensä vähintään parin kuukauden työt.
    Tilaajalle
    Ville Kontkasella on jääteiden rakentamisesta liki 10 vuoden kokemus. Varateiden vastajäädyttämisellä aurausvallien taakse vähennetään jäätielle nostettavan veden karkaamista.
    Ville Kontkasella on jääteiden rakentamisesta liki 10 vuoden kokemus. Varateiden vastajäädyttämisellä aurausvallien taakse vähennetään jäätielle nostettavan veden karkaamista. Kuva: Ilpo Paananen
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    21.1.202414:00
    Ilpo Paananen
    Outokumpu

    Outokumpulainen maanrakennusurakoitsija Ville Kontkanen on erikoistunut rakentamaan jääteitä talvileimikoiden puunkorjuun lisäksi malminetsintään ja rantaruoppauksiin. Kulunut alkutalvi on ollut Itä-Suomessa jäädytysolosuhteiltaan hyvä.

    ”Meillä on parhaillaan työn alla parin kilometrin mittaisen jäätien teko metsäyhtiölle kolmessa saaressa tehtäviä hakkuita varten ja jääntien tekoon päästiin heti joulukuun alussa”, Kontkanen kertoo.

    Ennen jäätietöiden aloittamista luonnonjäätä on oltava vähintään 10 senttiä, jonka jälkeen jäällä on turvallista liikkua mönkijällä ja moottorikelkalla. Ensimmäisessä vaiheessa huolehditaan lumen poistamisesta 20 metrin levyiseltä tielinjalta luonnonjäätymisen edistämiseksi.

    ”Jään ollessa paljaana luonnonjäätä muodostuu pakkasilla hyvin 30 senttiin asti. Sitten jäätyminen hidastuu ja vedennostaminen jäälle aloitetaan aluksi käsipumpuilla ja jatketaan mönkijän ja traktorin vesityspumpuilla.”

    Joulukuussa vettä nostettiin tielinjalle viisi kertaa. Aurauskertoja kertyi sitäkin enemmän. Jäällä olevan lumen sekaan vettä ei kannata nostaa, koska lumi heikentää jään laatua.

    ”Kuorma-autoauralla jäälle voi mennä vasta sen jälkeen kun jäätä on 40 senttiä. Sen jälkeen auraaminen käy ripeämmin.”

    Vedenosto jäälle tehdään 20 metrein välein tehdyistä avannoista. Yhdellä nostolla saadaan uutta teräsjäätä viisi senttiä lisää.
    Vedenosto jäälle tehdään 20 metrein välein tehdyistä avannoista. Yhdellä nostolla saadaan uutta teräsjäätä viisi senttiä lisää. Kuva: Ilpo Paananen

    Veden nostamisessa tarvittavat avannot porataan 20 metrin välein ja nostaminen kullakin reiällä kestää kymmenisen minuuttia. Traktorin pyörittämän vesityspumpun teho on kymmeniä kuutioita minuutissa.

    ”Yhdellä vesityksellä jäätä muodostuu noin viisi senttiä. Vedennostomäärän lisäämisestä ei ole hyötyä, sillä jäänpinnan noustessa vesi karkaa sivuille lumivallien läpi.”

    Jäätien molemmille sivustoille muodostetaan lumivallin taakse varatiet ja vastajäädyttämisen avulla vähennetään veden karkaamista lumivallien läpi.

    ”Jäädytyksen kannalta sellainen parinkymmenen asteen pakkanen on paras keli. Suositeltavaa on, että pakkasta olisi vähintään -15 astetta.”

    Vuodenvaihteessa Kontkasen urakoiman jäätien teräsjään vahvuus oli 55 senttiä. Kiristynyt pakkanen loi tammikuussa hyvät puitteet jäänpaksuuden lisäämiseen.

    ”Silloin kun pakkasta on se parikymmentä astetta, vettä voidaan nostaa jäälle vaikka joka päivä. Ankarammasta pakkasesta ei ole suurta hyötyä, sillä se voi aiheuttaa jään kupruilemista ja halkeilua. Ne kyllä korjaantuvat seuraavien vedennostojen myötä.”

    Jäätien hoito jatkuu vielä tavoitteena olevan reilun metrin teräsjään vahvuuden saavuttamisen jälkeen.

    ”Aurauksen lisäksi tehdään korjausjäädytyksiä puidenajon alkamisen jälkeisinä välipäivinä vielä maaliskuussa.”

    Tammikuun pakkasjakson alkaessa teräsjäätä oli muodostunut runsaat 55 senttiä eli noin puolet tavoitteesta.
    Tammikuun pakkasjakson alkaessa teräsjäätä oli muodostunut runsaat 55 senttiä eli noin puolet tavoitteesta. Kuva: Ilpo Paananen

    Kontkanen on urakoinut maanrakennus- ja jäädytystöitä kymmenisen vuotta pääasiassa Pohjois-Karjalan alueella. Viime vuosiin on sattunut useampikin lauha talvi, mutta yhdenkään jäätien rakentaminen ei ole jäänyt kesken.

    ”Pisimmällä jäätiellä on ollut mittaa seitsemän kilometriä ja kauimmainen työkohde oli Sotkamossa.”

    Polttoaineen hinnan lasku ja hyvät pakkaskelit ovat parantaneet urakoinnin kannattavuutta. Yritys työllistää kesäkaudella kaksi kuljettajaa.

    Tarkistusavannon kairaus käy kätevästi akkuporakoneen avulla.
    Tarkistusavannon kairaus käy kätevästi akkuporakoneen avulla. Kuva: Ilpo Paananen

    Puunkuljetuksia varten rakennettavien jääteiden lisäksi Kontkanen on erikoistunut jäältä tehtäviin rantojen talviruoppauksiin.

    ”Rannan ruoppaus voidaan tehdä rakennetulta jäätieltä kaivinkoneen 16 metriä pitkällä puomilla.”

    Ennen pohjan kaivamista jää rikotaan ruoppausalueelta kevyemmän telakaivurin routapiikillä.

    Poistettavan maamassan kuljetus on talviruoppauksissa helpompaa ponttonilta tehtävään kesäruoppaukseen verrattuna.

    Lisää aiheesta
    • Jotta jään voi ylittää 60-tonnisella rekalla, on jään paksuuden oltava VTT:n ohjeiden mukaan vähintään metri ja viisi senttiä. Tämä kuva on otettu Laukaan Kuussaaressa vuonna 2016.

      Kittilään syntynyt jäätie kestää 60 tonnin kuorman – metsuri pumppasi jäälle vettä marraskuusta asti

    • Maidonkuljetusta Espoon Kilon kartanosta asiakkaille 1910-luvulla.

      Maatalous | Hengenvaarallisia retkiä ja kekseliäitä viritelmiä – maidon kuljettamisessa on käytetty mitä mielikuvituksellisimpia laitteita historian saatossa

      Tilaajalle

    Urakoitsija Ville Kontkanen

    Outokumpu

    Maanrakennustyöt, kunnallistekniikka, metsän ojitukset ja muokkaukset

    Jääteiden rakentaminen ja ylläpito, rantaruoppaukset

    Auraukset, vaihtolavavuokraus, kuljetuspalvelut, polttopuunmyynti

    Artikkelin aiheet
    jäätien rakentaminen
    puunkuljetus
    talviurakointi
    Pohjois-Karjala
    maanrakennus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee