
Lähiaikoina muihin tehtäviin väistyvä ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) tilitti dramaattisin sanankääntein politiikan ja metsäkeskustelun raskautta tänä aamuna Metsäpäivillä.
”Yleisesti syyllistävä ja kärjistävä keskustelu on hirveää ja se on lähes tappanut minut henkisesti, ihmisenä”, hän sanoi. Hän kertoi työnsä kuormittavuudesta ja arveli, ettei kukaan voi pitkään moista jaksaa. Mykkänen siirtyy Espoon kaupunginjohtajaksi ensi vuonna. Häntä on kritisoitu kuluvina kuukausina muun muassa raakkutapauksen seurauksien hoidosta.
"Minua on kaikista suunnista 1,5 vuotta haukuttu näissä asioissa ja 10 vuotta kaikissa asioissa”, Mykkänen totesi viitaten ministerin ja kansanedustajan työhön.
Ministeri kohdisti kritiikkiä erityisesti mediaan. ”Rukoilen, että joskus päästään sellaiseen tilanteeseen, että lehtiä ei myydä syyttelyllä, kärjistämällä ja provosoimalla.”
Keskusteluilmapiiriä kommentoi samassa tilaisuudessa myös metsänomistaja Kaisa Ralli Etelä-Savosta. Hän totesi, että metsänomistajia syyllistetään voimakkaasti julkisessa keskustelussa. Erityisesti iäkkäämmillä metsänomistajilla tämä menee ”ihon alle”, hän arvioi.
Ralli pohti, että metsänomistajuus on murroksessa, kun metsät siirtyvät nuoremmille sukupolville ja kaupunkilaisille. Hänen mukaansa metsien suojelupäätöksiä on jatkossa helpompi tehdä, kun omistaja saa palkkatuloa myös muualta.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola oli asiasta hieman eri mieltä.
”Kaupungissa asuvat metsänomistajat eivät hyödynnä metsiään laiskemmin kuin maalla asuvat”, Tiirola sanoi. Hänen mukaansa verottaja pitää perintöveron avulla huolen siitä, että nuoremmatkin sukupolvet haluavat saada metsästään luontoarvojen lisäksi taloudellista hyötyä.
Juttu päivitetty viimeisen kerran 26.10.2024 kello 11.48.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
