

Metsänomistajan Aarteen kumiturvasaappaiden ja nahkaturvakenkien kokeilussa metsäpalveluyrittäjä Jorma Halonen kokeili myös Sievin Jalkineen pohjallisia. Hän käyttää työkengissä yleensä yksiä merinosukkia.
Kokeilussa olivat Sievi Dual Comfort ja Comfort Plus -pohjalliset, joissa on korotettu holvikaarentuki. Jorma kertoi niiden istuvan omiin jalkoihinsa ja vähentävän jalkapohjien väsymistä raivatessa ja moottorisahatyössä.
Kokeilun pohjalliset siirtävät kosteutta jalkapohjista pohjallisten alempaan kerrokseen ja vaimentavat iskuja. Jorma piti kokonaisuutta työkäytössä mukavana ja hyvänä.
Nahkaturvakengissä on yleensä ohuet pohjalliset. Väljyyttä voi syntyä, jos kengät on ostaessa mitoitettu paksuille villasukille ja ohuille sukille, mutta esimerkiksi kesällä pidetään vain ohuita sukkia.
Paksummat pohjalliset hankkimalla liian väljyyden voi säätää pois. Pelkästään tähän tarkoitukseen ei tarvita korotettua holvikaarentukea, vaan normaali pohjallinen riittää. Joissakin kengissä Jorma kertoo joskus käyttäneensä kaksia pohjallisia päällekkäin.
Jorma kokeili myös talvikäyttöön tarkoitettuja Sievi Winter -pohjallisia. Niissä on perusominaisuuksien lisäksi lämmin pintamateriaali ja tekninen tekstiilialumiinikerros. Jalkoja ei niiden kanssa palellut. Mutta onko talvimalli perusmallia lämpöisempi? Mahdollisesti, mutta selvää eroa pohjallisten välillä ei ollut ihan helppo havaita.
Kokeilun pohjalliset maksavat mallista riippuen noin 20–45 euroa.


Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
