• Hakkuut ylittivät useassa maakunnassa kestävän rajan – miten käy sertifikaattien?

    Suomessa yksityismetsien sertifiointi on toteutettu alueellisen ryhmäsertifioinnin kautta. Mikäli sertifikaatti evättäisiin joltakin alueelta, menettäisivät kaikki kyseisen alueen metsät sertifiointinsa.
    Tilaajalle
    Luonnonvarakeskuksen mukaan hakkuiden taso oli Suomessa vuosina 2019–2023 keskimäärin 96 prosenttia arvioiduista hakkuumahdollisuuksista.
    Luonnonvarakeskuksen mukaan hakkuiden taso oli Suomessa vuosina 2019–2023 keskimäärin 96 prosenttia arvioiduista hakkuumahdollisuuksista. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.5.202405:00
    Eino Haase

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) vastikään julkaisemien vuoden 2023 hakkuutilastojen perusteella kuudessa Manner-Suomen maakunnassa ja Ahvenanmaalla vuosina 2019–2023 toteutetut hakkuut ovat ylittäneet suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän.

    Luonnonvarakeskuksen toteuttama laskelma hakkuukertymästä kertoo siitä, mikä on kymmenen vuoden jaksolla puun tuotannon kannalta kestävänä pidettävä hakkuiden määrä vuosittain.

    Pelkästään viime vuonna hakkuut nousivat arvioitua tasoa suuremmiksi Satakunnan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa.

    Suomen talousmetsistä peräti 90 prosenttia on Pefc-sertifioinnin piirissä.

    Yksi hakkuukertymän ylityksistä seuraava kysymys on, mitä käytännön seurauksia sillä voi olla metsänomistajan kannalta, kun suurin osa Suomen talousmetsistä on erilaisten metsäsertifikaattien alla.

    Tunnetuin metsäsertifikaatti Suomessa lienee Pefc-sertifikaatti. Suomen talousmetsistä peräti 90 prosenttia on Pefc-sertifioinnin piirissä.

    Sertifikaatin tarkoituksena on osoittaa puutuotteen loppukäyttäjälle, että puut on kaadettu taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.

    Pefc-sertifioitua tukkia pinossa.
    Pefc-sertifioitua tukkia pinossa.  Kuva: Kimmo Haimi

    Pefc Suomen toiminnanjohtajan Tatu Liimataisen mukaan kaikkia vaikutuksia hakkuukertymien ylityksistä on tässä vaiheessa vielä vaikea ennustaa.

    ”Tarkastelu tapahtuu kolmella ryhmäsertifioinnin alueella. Näitä ovat Suomessa pohjoinen, itäinen ja läntinen alue, joihin kaikki maakunnat mahtuvat. Kriteeristössämme on kirjaus siitä, että puuston poistuma ei saisi alueella ylittää kasvua.”

    Liimataisen tietoon ei ole tullut, että kyseistä vaatimusta olisi rikottu. Yksittäisessä maakunnassa tapahtuva mahdollinen korkea poistuma ei hänen mukaansa myöskään automaattisesti tarkoita Pefc-vaatimuksen rikkomusta.

    Metsästandardin kohta 8.1 – Metsien puusto säilytetään hiilinieluna

    ”Poistuma ei ylitä kasvua auditointia edeltävällä viisivuotisjaksolla. Viisivuotisjakson poistuma voi ylittää kasvun luonnontuhon vuoksi tai luonnontuhon estämiseksi. Kriteeriä sovelletaan, kun sertifioitu pinta-ala on vähintään 700 000 ha.”

    Lähde: Metsien kestävän hoidon ja käytön vaatimukset, Pefc Suomi – Suomen metsäsertifiointi ry.

    ”Kaikki tietoon tulleet mahdolliset sertifiointivaatimusten rikkomukset käsitellään alueellisissa sertifiointitoimikunnissa. Toimikunta koostuu kaikista sektorin toimijoista ja viranomaisista, ja jokaisella kolmesta alueesta on oma toimikuntansa”, Liimatainen sanoo.

    ”Jos alueellinen taso ylittyy, eli jollakin alueella hakattaisiin kasvua enemmän, niin asia siirtyisi edelleen alueellisen sertifiointitoimikunnan piiriin. Toimikunta katsoisi, mitä on tapahtunut ja vaatisiko tilanne joitakin korjaavia toimenpiteitä.”

    Pefc Suomen toiminnanjohtaja Tatu Liimatainen.
    Pefc Suomen toiminnanjohtaja Tatu Liimatainen. Kuva: Maria Miklas

    Pefc-järjestelmässä ryhmäsertifioinneista vastaa Kestävän metsätalouden yhdistys ry (KMY). Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kaisa Kettunen kommentoi nykyistä tilannetta ja joissakin maakunnissa tapahtuneita hakkuukertymän ylityksiä MT:lle sähköpostitse.

    Koska Suomessa yksityismetsät on sertifioitu alueellisen ryhmäsertifioinnin kautta, tarkoittaa tämä Kettusen mukaan sitä, että yksittäisellä metsänomistajalla ei ole omaa sertifikaattia.

    Kettunen painottaa lisäksi, että Pefc-sertifioinnissa puuston poistumaa verrataan puuston vuotuiseen kasvuun, ei suurimpaan ylläpidettävissä olevaan hakkuukertymään.

    ”Mikäli poistuma ylittäisi kasvun sertifiointialuetasolla, kirjattaisiin vaatimuskohtaan vuosiauditoinnissa poikkeama. Poikkeama koskisi koko sertifiointialuetta ja siihen tulisi laatia korjaavat toimenpiteet alueellisen metsäsertifiointitoimikunnan toimesta. Tällä hetkellä kasvua ei ole aluetasolla ylitetty, eli toiminta vastaa Pefc-standardin vaatimusta.”

    Mikäli sertifikaatti päätettäisiin evätä, kaikki alueen metsät menettäisivät sertifioinnin.

    Mikäli sertifikaatti kuitenkin päätettäisiin evätä, koskisi päätös koko aluetta, ja kaikki alueen metsät menettäisivät sertifioinnin.

    Sertifikaatin myöntämisestä päättää aluetta valvova sertifiointiyritys.

    Sertifikaatti on mahdollista evätä toistuvien vakavien puutteiden ja laiminlyöntien vuoksi, mutta koska sertifioinnin perusajatuksena on toiminnan tason jatkuva parantaminen, ei sertifikaatin epääminen ole ensisijainen keino puuttua mahdollisiin poikkeamiin.

    ”Puutteisiin reagoidaan korjaavilla toimenpiteillä, joiden vaikuttavuutta arvioidaan seuraavan vuoden auditoinneissa”, Kettunen kertoo.

    Muutamien maakuntien hakkuukertymän ylityksillä ei ole ainakaan välittömästi vaikutusta metsäsertifikaatteihin.

    Vakavammaksi tilanne muuttuisi sertifikaattien kannalta siinä vaiheessa, kun hakkuukertymät ylittäisivät sallitun rajan myös alueellisella tasolla.

    Lisää aiheesta
    • Markkinahakkuiden määrä kasvoi Lapin, Kainuun, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

      Metsäteollisuus | Puuta kasvoi edelleen selvästi enemmän kuin sitä hakattiin – energiapuuta korjattiin ennätysmäärä viime vuonna

      Tilaajalle
    • Säästöpuiden määrä kasvaa uudistetussa PEFC Suomen standardissa.

      Metsänhoito | PEFC-sertifioinnin uudistus jyllää isolla voimalla: jokainen muutos koskee 19 miljoonaa hehtaaria Suomen metsämaata

    • Metsätalouden harjoittajat voivat pitää pienillä päätöksillä osaltaan huolta vesistöjen kunnosta.

      Metsänhoito | Järjestö vetoaa metsänomistajiin: Kevyemmät metsänhoidon menetelmät suojelevat vesistöjä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa