Lukijalta: Tuulivoimabuumi on johtamassa isoihin ongelmiin – kuka haluaa kohta rakentaa tasaavaa perusvoimaa, miten käy verojen?

Energian ja erityisesti sähkön hinta ja sen riittävyys ensi talvikautena on useimpia kansalaisia eniten raastava huolenaihe.

Suomi ei ole nyt eikä ole aiemminkaan ollut omavarainen sähköntuottaja. Maamme etu on ollut tuotantorakenteen monipuolisuus.

Vuonna 2021 sähköä kulutettiin 86,8 terawattituntia. Yli neljännes siitä tuotettiin ydinvoimalla ja viidesosa vesivoimalla. Loppuosa tuotettiin biotuotteilla, tuulivoimalla, kivihiilellä, turpeella ja maakaasulla tai katettiin tuonnilla.

Uusiutuvan tuotannon osuus oli viime vuonna noin puolet.

Kulutuksen ja tuotannon erotus on ollut noin 20 terawattituntia. Se on tuotu Venäjältä, Ruotsista ja Norjasta.

Nyt tuonti Venäjältä on loppunut ja Ruotsin sekä Norjan tuontimäärää rajoittavat valtakuntien välisen sähkönsiirtoverkoston kapasiteetti sekä vesitilanne vesivoimaloissa.

Pelastuksena on Olkiluoto 3 -laitoksen valmistuminen, jonka tuotanto on täydellä kapasiteetilla 12 terawattituntia eli 14 prosenttia maamme sähköntuotannosta. Se vähentää tuonnin tarvetta 60 prosentilla.

Toimiiko valmistunut laitos täydellä teholla ensi talvena, sitä emme varmuudella tiedä.

Jos Olkiluoto 3 toimii täydellä teholla, sillä voidaan korvata Venäjän tuonnin loppuminen.

Samanaikaisesti tuulivoiman tuotanto kasvaa hurjaa vauhtia jopa niin, että pari viikkoa sitten kovalla tuulella sen tuotanto oli suurempi kuin tuolla hetkellä ydinvoimaloiden tuotanto ja sähkö sen ansiosta halpaa.

Periaatteessa olemme omavaraisia 1–2 vuoden kuluttua.

Ongelmana on tuulivoiman tuotannon erittäin suuret vaihtelut ja usein samanaikainen kulutuksen suuri kasvu talvipakkasilla.

Siksi tarvittaisiin riittävästi säätövoimaa tai keinoja varastoida sähköä. Säätöenergiana toimivan vesivoiman lisärakentaminen on käytännössä lopetettu eikä varastointia ole saatu ratkaistua.

Tuulivoiman kasvu on ollut lähtökohtaisesti hyvä asia.

Aluksi se tarvitsi tukea ja sitä annettiin liikaakin, koska teknologian kehitysnopeutta ei osattu ennakoida. Nyt olemme tilanteessa, jossa tuulivoiman lisärakentamista tai ainakin sen ehtoja on arvioitava kokonaan uudelleen.

Jos halvan tuulivoiman osuus tuotannosta kasvaa suhteessa liian suureksi, jatkuvasti käytössä olevaa perusvoimaa ei kukaan halua rakentaa, koska sitä tarvitaan vain tuulettomana aikana. Jo nyt on tilanne, että jonossa on useita tuulipuistohankkeita, joita ei voida ottaa valtakunnalliseen verkkoon, koska sen siirtokapasiteetti ei riitä.

Tuulivoiman lisärakentamista kannattavat voimakkaasti suuria kiinteistöverotuloja saavat kunnat sekä korkeita maanvuokria saavat maanomistajat, joiden kiinteistöille tuulipuisto sijoitetaan.

Sen sijaan ne maanomistajat vastustavat lisärakentamista, joiden tiluksille sijoittuvat siirtoverkot. Syynä ovat maapohjan mitättömät korvaukset.

Suurelle osalle tuulipuistohankkeita ei ole myöskään lähiyhteisön sosiaalista hyväksyntää.

Kuntien tulisi jatkossa arvioida nykyistä tarkemmin tuulipuistojen hyödyt ja haitat.

Ensinnäkin on päivänselvää, että tuulivoimasta tuleva kiinteistövero otetaan tulevaisuudessa ainakin osittain verotulotasauksen piiriin.

Toiseksi kiinteistöverotulot alenevat jatkossa vuosittain voimaloiden ikäalennuksen vuoksi.

Kunta ei voi lopettaa kuntaverojen perintää tuulivoima-alueista saamiensa kiinteistöverotulojen vuoksi. Se ei sovellu valtionosuusjärjestelmään, jonka tarkoituksena on turvata kaikkien kuntien asukkaille tasaveroiset palvelut.

En sinänsä vastusta tuulivoiman rakentamista, mutta jos nykyinen meno jatkuu, se johtaa ongelmiin. On tärkeää ottaa huomioon, että monien tuulivoiman rakentajien taustalla on ulkomainen pääoma. Tarvitaanko lisää säätelyä, esimerkiksi windfall-veroja?

Pitäisi myös selvittää, olisiko tuulivoiman tuottajat perusteltua velvoittaa jatkossa osallistumaan kustannuksiin, joita aiheutuu valtakunnallisen ja valtioiden välisten siirtoverkoston kapasiteetin laajennuksesta. Muutoinhan ne jäävät kaikkien sähkönkäyttäjien maksettavaksi, vaikka tarve johtuisi yhtiöiden tarpeesta kasvattaa tuulivoiman myyntiä ulkomaille.

Vastausta kaivataan myös siihen, miten turvataan jatkossa perusvoiman riittävä tuotanto ja voidaanko – ja jos voidaan, miten – turvata energian varastointi päivä- ja viikkotasolla. Olisiko esimerkiksi sähköautojen akuilla jokin rooli lähitulevaisuudessa ennen mahdollisen vetyteknologian käyttöönottoa?

Jos mitään ei tehdä, on vaara että tuulivoimatuotanto lähtee lapasesta.

Hannes Manninen

kaupunkineuvos