• Tuulivoimarakentamisen lainsäädäntöä kehitettävä — haitat lisääntyvät ja leviävät laajemmalle voimaloiden korkeuden kasvaessa

    Lainsäädäntö ei ole pysynyt mukana kovassa rakentamistahdissa.
    Metsä|Energia
    20.11.202218:00
    Lukijalta
    Teuvo Hatva

    Tuulivoimakaavoitus ja -rakentaminen käy kiivaana Pohjois-Pohjanmaalla ja läntisessä Kainuussa. Lainsäädäntö ei välttämättä pysy muutoksen mukana.

    Tuulivoimaloiden haittojen kompensoiminen ei ole vielä vakiintunutta. Maanomistajat saavat tietysti sopimansa korvaukset ja kunta kiinteistöveron, mutta vaikutusalueen asukkaat eivät tästä välttämättä hyödy.

    Tällä hetkellä erilaiset kompensaatiokorvaukset alueen asukkaille ovat vapaaehtoisuuteen tai kunnan suosituksiin perustuvia, mutta olisi varmaan syytä varmistaa niiden määrittely lainsäädännöllä. Esimerkiksi Kajaanin tuulivoimaohjelma velvoittaa tuulivoimatuottajan sitoutumaan ESG-normien käyttöön ja sopimaan paikallisten asukkaiden tai yhdistysten kanssa haittakorvaus tai jokin muu kompensaatio tuulimyllyjen haittavaikutusten vähentämiseksi.

    Tuulivoimalan riittävä suojaetäisyys asutukseen vaihtelee riippuen maastosta tai muista olosuhteista, mutta haitat lisääntyvät ja leviävät laajemmalle voimaloiden korkeuden kasvaessa. Lainsäädännössä tulisi määritellä minimietäisyydet asutuksesta esimerkiksi voimaloiden korkeuden ja tehon mukaan.

    Korvaukset maa-alueiden vuokrauksesta voimaloiden, teiden ja sähkön siirtolinjojen tarpeisiin vaihtelevat tuulivoimahankkeissa. Siirtolinjojen pakkolunastuksen korvausperusteen jälkeenjääneisyys on merkittävä lainsäädännöllinen puute. Myös kaupallinen tuulivoimatoimija saa nimelliskorvauksella ikuisen hallintaoikeuden sähkölinjan alle jäävään metsä- tai maatalousmaahan. Tähän tulee saada muutos muuttamalla lunastuslain korvauskäytäntöjä kertakorvauksesta vuosivuokraan.

    Tuulivoima vähentää riippuvuutta tuontienergiasta mutta lisää samalla sähkön hintavaihteluja. Markkinoille tarvitaan lisää säästä riippumatonta sähkön tuotantoa tai vastaavasti kulutusta, jota voidaan vähentää tuuliolosuhteiden mukaan. Kodinkoneiden käytön ajoitus on tyypillisempiä kotitalouden säätökeinoja, mutta myös teollisuus pystyy osittain sopeuttamaan käyntiään sähkömarkkinoiden mukaan.

    Jos tuulisähkö luo liikaa epävakautta sähköverkkoon, säätövoiman rakentamisvelvoitetta on harkittava myös tuulivoimatoimijoille.

    Teuvo Hatva

    Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • Energia | Lukijalta: Tuulivoimaloihin liittyy paljon epäkohtia, jotka tulisi hoitaa lainsäädännöllä kuntoon

    • Tuulivoima on pohjimmiltaan harmaata, ei vihreää, kirjoittaa Teemu Keskisarja.

      Energia | Keskisarja: Tuulivoima – maalaiselon ja metsien salakavala vihollinen?

    • Sähkön korkean hinnan takia tuulivoimayhtiöille ei ole maksettu tänä vuonna lainkaan syöttötariffitukia.

      Energia | Tuulivoima tekee nyt yhtiöiden omistajille hyvää tulosta – tukia ei ole maksettu tänä vuonna euroakaan

    • Suomen Hyötytuulen merituulipuistossa Tahkoluodossa on jo 11 tuulivoimalaa. Suunnitelmissa on rakentaa 43 huomattavasti suurempaa voimalaa lisää Metsähallituksen vuokraamalle alueelle.

      Energia | Pohjanlahdelle suunnitellaan valtavia merituulivoimaloita – yhdelle alueelle tulee 150 voimalaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tuulivoimarakentaminen
    lainsäädäntö
    Pohjois-Pohjanmaa
    Kainuu
    tuulivoima
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi